Suomalaisten muinaiset jumalat

Suomalaiseen ja karjalaiseen muinaisuskontoon kuului useita jumaluuksia ja muita henkiolentoja. Nämä vaihtelivat ajallisesti ja paikallisesti; eri aikoina ja eri alueilla palveltiin eri jumaluuksia. Kuitenkin esimerkiksi Ukko Ylijumala tunnettiin luultavasti kaikkialla Suomessa ja Karjalassa, ja melko lailla vastaava hahmo tunnetaan niin skandinaaveilta, saamelaisilta kuin balteiltakin.

Muinaissuomalaisten ja karjalaisten palvomia olentoja olivat myös haltijat, joskaan kaikkia haltijoita ei palvottu. Haltijoista osa samaistetaan jumaliin, mutta osa haltijoista oli pahoja, heikkoja tai pienikokoisia. Joissain perinteissä myös vainajia palvottiin samaan tapaan kuin jumaluuksia ja haltijoita.

Eri ympäristöjä ja elementtejä hallitsivat eri jumalat ja olennot. Esimerkiksi vedellä, metsällä, taivaalla ja maalla oli omat jumaluutensa ja haltijansa, joita palveli tai joiden elinpiirissä kuhisi lukuisien pienempien haltijaolentojen väkeä. Metsän kuningasta monet kutsuivat Tapioksi. Ilman ja ukkosen jumala oli monille Ukko.

Tarusankarit jumalina

Kalevalaisen runouden sankarit Ilmarinen ja Väinämöinen ovat olleet ainakin joissain yhteyksissä jumalan asemassa. Väinämöistä tiedetään palvotun ja hänen opetuksiaan pidetyn pyhinä. Ilmarinen muistuttaa taivaanjumalaa muun muassa siten, että hän on takonut taivaankannen, ja ollut iskemässä ensimmäistä tulta. Ilmarisen nimi voi myös olla sukua etäsukukielisten Inmar-taivaanjumalalle.

Väinämöinen, Ilmarinen ja Joukahainen ovat syntyneet jo ennen maailmaa, ja osallistuivat sen luomiseen. Näitä on myös pidetty toistensa veljeksinä.

Vainajien palvonta

Esi-isiä on pidetty arvossa, ja ainakin toisinaan palvottu. Esi-isästä on saattanut tulla paikallinen haltija tai suojelushenki.

Esi-isien palvottuja henkiä olivat esimerkiksi syntyiset ja luonnot.

Jumaltietojen monet lähteet

Nykypäiviin säilyneet tiedot jumalista perustuvat lähinnä 1800-luvulla aktiivisesti kerättyyn kansanrunouteen ja kansanperinteeseen sekä muutamiin vanhempiin kirjallisiin mainintoihin, joista tunnetuin on Mikael Agricolan Dauidin Psalttarin esipuheeseen liittämä "epäjumalien" luettelo vuodelta 1551.

Tämä luettelo koostuu 12 hämäläisestä eli länsisuomalaisesta ja 12 karjalaisesta eli itäsuomalaisesta jumalhahmosta. Martti Haavio osoitti Karjalan jumalat -kirjassaan (1959), että jumalat joita uskonpuhdistaja nostaa esiin, eivät ole listassa sattumalta, vaan niitä yhdistää kansanomainen ajanlaskujärjestelmä eli toimeentulolle tärkeiden elinkeinojen maanviljelyn, karjanhoidon ja metsästyksen rytmi.

Agricola kuvaa esimerkiksi Ukko ylijumalan kunniaksi pidettyjä Ukon vakka -riittejä eli rituaalista oluen juontia satoisuuden lisäämiseksi sekä tapaa viedä ruokauhreja haudoille, joissa "valitettiin, paruttiin ja itkettiin". Karjalaisten jumalten luetteloon sisältyvän Raunin "härskyminen" on tuottanut mytologian tutkijoille päänvaivaa 2000-luvulle asti. He ovat hakeneet selitystä esimerkiksi hieros gamos -perinteestä, joss ihminen rituaalisesti yhtyy jumalalliseen. Tämän hypoteesin mukaan hieros gamos -traditio olisi sammunut uskonpuhdistuksen toteutuessa Pohjolassa. Samalla meni tietymättömiin suomalaisen talonpoikaiston tuntema käsitys pyhästä naiseudesta.

Agricolan luettelo ei ole ainoa laatuaan. Sigfridus Aronus Forsius kirjoitti 1500-luvun lopulla latinankielisen runon suomalaisista jumalista, joka kuitenkin katosi. 1778 eräässä sanomalehdessä julkistettiin tämänkaltainen latinalainen runo, jonka uskotaan olevan kadoksissa ollut Forsiuksen runo. Siinä esiintyvät pääosin samat jumalat kuin Agricolallakin. Forsiuksen arvellaan jäljitelleen Agricolaa, mutta Forsiuksen runossa on kuitenkin myös joitakin uskottavia tietoja, joita ei löydy Agricolan luettelosta.

Mikael Agricolan luettelo on seuraavanlainen:

"Epejumalat monet tesse muinen palveltin cauan ja lesse. Neite cumarsit Hemelaiset seke Miehet ette Naiset. Tapio Metzest Pydhyxet soi ja Achti wedhest Caloja toi. Äinemöinen wirdhet tacoi Rachkoi Cuun mustaxi jacoi. Lieckiö Rohot jwret ja puudh hallitzi ja sencaltaiset mwdh. Ilmarinen Rauhan ja ilman tei ja Matkamiehet edhes-wei. Turisas annoi Woiton Sodhast Cratti murhen piti Tavarast. Waan Carjalaisten Nämet olit Epejumalat cuin he rucolit. Rongoteus Ruista annoi Pellonpecko Ohran casvon soi. Wirancannos Cauran caitzi mutoin oltin Caurast paitzi. Egres hernet Pawudh Naurit loi Caalit Linat ja Hamput edestoi. Köndös huchtat ja Pellot teki quin heiden Epeuskons näki. Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon Malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin. Quin Rauni Ukon Naini härsky jalosti Ukoi pohjasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja WdhenTulon käkri se liseis Carjan casvon. Hiisi Metzeleist soi Woiton Wedhen Eme wei calat vercon. Nyrckes Oravat annoi Metzast Hittavanin toi Jenexet Pensast. Eikö se Cansa wimmattu ole joca neite wsko ja rucole. Sihen Piru ja Syndi weti heite Ette he cumarsit ja wskoit neite. Coolludhen hautijn Rooca wietin joissa walitin parghutin ja idketi. Mennin-geiset mös heiden Wffrins sai coska Lesket hoolit ja nait. Palveltin mös paljo muuta Kivet Cannot Tädhet ja Cwu-ta.Tontu Honen menon hallitzi quin Piru monda wil-litzi. Capeet mös heilde Cuun söit Calevanpojat Nijttut ja mwdh löit."

Tietoja muinaisuskosta on saatu myös käräjäpöytäkirjoista, joissa kuvattiin noituudesta syytettyjen rituaaleja. Näin on saatu tietoa esimerkiksi Ukko ylijumalan palvonnasta Ukon vakat-nimisessä juhlassa.

Runsaasti tietoja vanhoista jumalista on saatu myös kalevalaisesta kansanrunoudesta, jota on kerätty kirjoittamalla muistiin suullisia esityksiä kuunnellen. Ensimmäinen merkittävä kalevalaisen runouden kerääjä oli 1700-luvulla toiminut Christfried Ganander. Gananderin toiminta ei kuitenkaan ollut vielä niin tehokasta kuin 1800-luvun kansanperinteen kerääjien. Voidaan katsoa, että vasta 1800-luvulla tiedeyhteisö otti tehtäväkseen kerätä kaiken vielä jäljellä olevan kansanperinteen, ainakin kalevalaisen runouden. Oppineet ja opiskelijat, Elias Lönnrot etunenässä, keräsivät runoutta ja kansanperinnettä suomalaisten ja kaikkien itämerensuomalaisten kansojen asuinalueilta. Tämän työn ansiosta nykyisillä kansanperinteen ja muinaisuskon tutkijoilla on käytettävissään valtava määrä suhteellisen myöhäisiä, mutta monipuolisia tietoja entisajan uskomuksista.

Jumalat ja henkiolennot

Tässä on lueteltu tunnettuja ja väitettyjä jumalia ja henkiolentoja.

• Ahti, Agricolan ja Forsiuksen mainitsema vedenhaltija, joka auttoi kalastajia. Kansanrunoissa useammin kuitenkin ihmis-sankari. Myöhemmässä tutkimuksessa on esitetty, että Ahti olisi vain satunnaisesti käsitetty vedenhaltijan nimeksi.
• Hippa, metsänhaltija.
• Hiisi, Agricolan mukaan palvottu olento, jonka avulla metsäläiset voitettiin. Alun perin luultavasti jumala ja pyhä paikka, myöhemmin kuitenkin kristinuskon leimaamana paha paikka ja paha olento.
• Hittavainen, Agricolan mukaan auttoi jänisten pyynnissä.
• Ilmarinen, kansanperinteen laajasti tuntema ihmis-sankari ja jumala, jonka tunsivat jo Agricola ja Forsius.
• Jumi, tunnetaan hyvin huonosti, mutta on kenties ollut merkittävä olento. (katso myös: juminkeko)
• Kratti, Agricolan ja Forsiuksen mainitsema palvottu aarteenhaltija, joka piti huolta tavarasta. Kuitenkaan myöhemmin tätä nimeä ei tiedetä kovin yleisesti käytetyn. Myöhemmin kerätyssä kansanperinteessä olentoa vastaa lähinnä aarni, tosin aarni on lähinnä kitsas aarteenvartija tai tällaisen olennon vahtima aarre.
• Kapeet. Kansanrunoissa näiden rooli on epävarma. Ovat usein neutraaleja, jopa uhkaavia luonnon- tai taivaanhenkiä, tai etäiseksi jääviä alkuolentoja. Myös Agricolan mukaan olivat kenties haitallisia, sillä "söivät" kuun. Kustaa Vilkuna olettaa kuitenkin muun muassa paikannimien perusteella, että kave olisi alun perin ollut jumalolennon nimitys.
• Kaleva. Suomessa ei merkkejä palvonnasta. Forsiuksen mukaan kuitenkin jumala. Oletus jumaluudesta on spekulatiivinen.
• Kalevanpojat. Kansanrunoissa muinaisjättiläisiä ja alkuolentoja, vaarallisiakin, tosin näitä ei esitetä pelkästään kielteisessä valossa. Virossa vastaavat hahmot olivat myös sankareita. Suomen puolella oletus jumaluudesta ja palvonnasta on spekulatiivinen.
• Kekri, Agricolan ja Forsiuksen tuntema juhla tai olento, joka kasvatti karjaa. Myöhemmin tiedetty varsinkin juhlapäivän nimeksi.
• Kuippana, kansanperinteen tuntema metsästyksen haltija.
• Köndös, Agricolan ja Forsiuksen mainitsema olento, joka auttoi peltotöissä.
• Lempo Lähinnä paha olento ja voimasana, mutta arvellaan olleen joskus jumala. Voi liittyä myös lempeen
• Liekkiö. Agricola väitti liekkiön hallinneen juuria ja puita. Myöhemmin taltioidussa kansanperinteessä liekkiö on kuitenkin lähinnä kummitus.
• Maaemo eli Maan emonen
• Maan haltija, usein sama kuin tonttu.
• Menninkäinen, vainaja tai haltija. Agricolan mukaan sai sekin uhrinsa. Myöhemmässä perinteessä kuitenkin yleensä pelottava tai vaarallinen olento.
• Mielikki, metsänhaltija
• Nyyrikki, metsän ja metsästyksen haltija, jonka tunsivat myös Agricola ja Forsius nimellä Nyrkkes.
• Panu. Rooli epävarma, joissain lähteissä mainittu jumalaksi.
• Pellonpekko eli Pekko. Suomalaisten, karjalaisten, setukaisten ja virolaisten maanviljelyn ja hedelmällisyyden haltija ja jumala. Agricolan mukaan salli ohran kasvaa.
• Perkele. Oletetusti aikaisemmin taivaanjumalan nimitys. Nimen etymologia viittaa balttilaiseen ukkosenjumalaan. Myöhemmässä, tunnetussa perinteessä kuitenkin kristinuskon paholainen.
• Rahko, pohjois-suomalaisten kansantarinoiden paha hahmo. Ainoa tieto mahdollisesta palvonnasta on Agricolalta ja Forsiukselta. Agricola luettelee hänet "kumarrettuna" ja "palveltuna" epäjumalana, tosin hänkään ei lue Rahkon ansioksi muuta, kuin että hän taikoi kuun mustaksi.
• Rauni, Ukko Ylijumalan akka tai Ukko Ylijumalan toinen nimi, jota käyttivät jo Agricola ja Forsius.
• Akka. Ukko-jumalan nainen, josta kertoo jo Agricola. Mahdollisesti nimeltään Rauni, tosin tämä on kiistanalaista.
• Rongoteus, Agricolan ja Forsiuksen mainitsema rukiin kasvua auttanut haltija.
• Tapio, metsänhaltija, jonka mainitsivat jo Agricola ja Forsius.
• Tellervo, metsänhaltija.
• Tursas. Agricola ja Forsius pitivät tätä sodan jumalana. Kansanrunoissa esiintyy kuitenkin pahana hirviönä ja alkuolentona. Martti Haavion mukaan lisäksi muun muassa tautidemoni.
• Ukko eli Ukko ylijumala. Taivaan, sään ja ukkosen jumalan nimitys, todennäköisesti kiertoilmaus. Ukon kunniaksi pidetyistä vakkajuhlista kertoo jo Agricola.
• Veen Emonen eli veden emo. Kalastajia auttanut vedenhaltija, jonka tunsivat jo Agricola ja Forsius.
• Vellamo, vedenhaltija.
• Virankannos, Vironkannas Ihmetekoja tekevä vieras. Agricolan mukaan palvottu, koska kaitsi kauran.
• Väinämöinen, suomalaisen ja karjalaisen kansanperinteen laajasti tuntema sankari, jumalolento ja jälkipolvien opettaja. Jo Agricolan mukaan "takoi" virret, ja sai palvontaa osakseen.
• Ägräs, Äkräs Agricolan ja Forsiuksen mainitsema karjalainen viljelyn ja kasvillisuuden haltija, joka tunnetaan myöhemmästäkin perinteestä.
• Tonttu Tonttuja eli haltijoita palvottiin jo Agricolan ja Forsiuksenkin mukaan.
• Piru Agricolan ihmisiä riivaavaksi epäjumalaksi mainitsema, tosin epävarmaa, onko koskaan ollut jumala. Piru tunnettiin kansanperinteessä pahana, yleensä pienenä olentona, jonkinlaisena demonina, ja sanalla tarkoitetaan myös kristinuskon paholaista. Sana "piru" lienee diminutiivi Perkeleestä, tai sitten lainattu slaavien ukkosjumalasta Perunista. Molemmissa tapauksissa etymologia viittaisi ukkosen jumalaan.

Katso myös

• Kalevala
• Kalevalainen runous
• Kansanusko
• Suomalainen muinaisusko
• Suomalaiset taruolennot
• Vainajien palvonta