Sundan kuningaskunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sundan kuningaskunta
669–1579


Sundan kuningaskunnan alue Jaavan länsiosassa

Valtiomuoto kuningaskunta
Uskonnot hindulaisuus, buddhalaisuus
Kieli sunda, sanskriitti

Sundan kuningaskunta oli hindukuningaskunta Jaavan saaren länsiosassa. Kuningaskuntaa kutsutaan joissain yhteyksissä myös nimellä Pajajaran, kuningaskunnan pääkaupungin mukaan. Kuningaskunnan tärkeä satama oli Sunda Kelapa, Ciliwungjoen suulla nykyisen Jakartan alueella.[1][2][3]

Sundan kuningaskunta syntyi vuonna 669 jaa., kun Tarumanagaran kuningaskunta jakautui kahtia Sundan ja Galuhin kuningaskunniksi. Kuningaskuntien rajaksi muodostui Citarumjoki. Vuonna 732 kuningas Sanjaya yhdisti kuningaskuntien alueet uudelleen. Hän oli myös Kalinggan kuningaskunnan kruununperijä ja Mataramin kuningaskunnan perustaja.[1][2]

1500-luvulla islam levisi Malaijien saaristossa ja hindulaisen Sundan kuningaskunnan olo kävi tukalaksi islamilaisten sulttaanikuntien painostuksen alla. Samaan aikaan Portugalin imperiumi laajeni alueella ja Sunda liittoutui portugalilaisten kanssa, sillä Keski-Jaavalla sijainnut Demakin sulttaanikunta aiheutti uhan Sundalle. Portugalilaiset eivät kuitenkaan kyenneet suojelemaan Sundaa tarpeeksi, sillä vuonna 1527 Demakin ja Cirebonin sulttaanikunnan liitto valloitti Sunda Kelapan. Demakin muslimijohtaja Sunan Gunungjati perusti Jaavan länsiosaan Bantenin sulttaanikunnan ja islamin levitessä monet Jaavan hindut pakenivat Balille. Hän nimesi Sunda Kelapan uudelleen Jajakartaksi, mitä pidetään Jakartan perustamisvuotena.[4][5][3] Vuonna 1579 Bantenin sulttaanikunta otti haltuunsa Sundan kuningaskunnan rippeet.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Beginnings to 1500: The Old Kingdoms and the Coming of Islam gimonca.com. Viitattu 1.5.2015. (englanniksi)
  2. a b Indonesia History - Sunda / Pajajaran - 670-1579 globalsecurity.org. Viitattu 1.5.2015. (englanniksi)
  3. a b History of Jakarta 8.3.2011. jakarta.go.id. Arkistoitu 8.6.2014. Viitattu 1.5.2015. (englanniksi)
  4. a b 1500 to 1670: Great Kings and Trade Empires gimonca.com. Viitattu 1.5.2015. (englanniksi)
  5. Java Indonesia History:Prehistory and early kingdoms javaindonesia.org. Arkistoitu 8.7.2016. Viitattu 1.5.2015. (englanniksi)
Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.