Seksuaalinen suuntautuminen

Wikipedia
Ohjattu sivulta Sukupuolinen suuntautuminen
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Seksuaalinen suuntautuminen eli seksuaalinen orientaatio kuvaa mihin sukupuoleen yksilön romanttiset ja seksuaaliset tunteet suuntautuvat, sekä mikä yksilön kokema identiteetti on näiden tunteiden ja toimintojen pohjalta.[1][2] Heteroseksuaalisuus kuvaa yksilön tuntemaa vetoa vastakkaiseen sukupuoleen, biseksuaalisuus yksilön tuntemaa vetoa molempiin sukupuoliin ja homoseksuaalisuus yksilön tuntemaa vetoa omaan sukupuoleensa.[3]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juutalais-kristillinen traditio on 1900- ja 2000-lukujen vaihteeseen asti pitänyt heteroseksuaalisuutta ainoana luonnollisena suuntauksena.lähde? Lääketieteessä heteroseksuaalisuudesta poikkeavia suuntauksia on pidetty sairauksina, kehityshäiriöinä tai perversioina.lähde? Suomessa sekä miesten että naisten homoseksuaalisuus oli kriminalisoitu vuoteen 1971 asti.[4] Tautiluokituksesta homoseksuaalisuus poistui Yhdysvalloissa vuonna 1974 ja Suomessa 1981[4]. Luokitukseen on kuitenkin jätetty "itseä häiritsevä homoseksuaalisuus" (ICD-10 F66.1).lähde? Suomessa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajaa Seta ry.[5]

Syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisesti seksuaalista suuntautumista pidetään erillään seksuaalisesta käyttäytymisestä, eli on vallalla käsitys, että ihmisen seksuaalisia haluja eivät määrää niinkään teot, vaan joko synnynnäiset tai ympäristön aikaansaamat mieltymykset. Seksuaalisen suuntautumisen syntytavasta ihmisyksilössä ei ole varmaa tietoa.

Psykologiset teoriat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteinen bipolaarinen näkemys seksuaalisesta suuntautumisesta perustuu pääasiassa Alfred Kinseyn ja kumppaneiden 1953 tekemille tutkimuksille, ja heidän kehittämälleen Kinseyn asteikolle (The Kinsey Heterosexual-Homosexual Scale, KHHS), jonka reunaehtoina ovat 100-prosenttinen heteroseksuaalisuus ja 100-prosenttinen homoseksuaalisuus. Yksilö sijoittuu johonkin kohtaan tällä asteikolla.

Vuonna 1980 Klein laajensi seksuaalisen orientaation käsitettä ja kehitti uuden asteikon (Klein Sexual Orientation Grid, KSOG). Laajennetussa tulkinnassa seksuaalisen orientaation katsotaan koostuvan seitsemästä eri osa-alueesta:

1. Seksuaalinen käyttäytyminen, eli kenen kanssa yksilö harrastaa seksiä.

2. Emotionaalinen suuntautuminen, eli kenestä hän pitää ja ketä rakastaa.

3. Seksuaaliset fantasiat, eli kenestä yksilö unelmoi.

4. Seksuaalinen mielenkiinto, eli kehen mielenkiinto kohdistuu.

5. Sosiaalinen suuntaus, eli kenen kanssa yksilö muodostaa parin.

6. Elämäntapa, sosiaalinen maailma ja yhteisö, eli missä ja kenen kanssa hän käyttää aikaansa.

7. Oma identiteetti, eli miten hän itse kokee oman suuntautumisensa.

Jokainen seitsemästä kohdasta pisteytetään asteikolla 1-7, jossa 1 merkitsee vain vastakkaisen sukupuolen kanssa ja 7 vain saman sukupuolen kanssa.

Luopumisteorian mukaan epäonnistuminen ja traumatisoituminen heteroseksuaalisissa ihmissuhteissa saisi yksilön valitsemana vaihtoehtoisen suuntauksen. Tämä ei kuitenkaan näytä pitävän paikkaansa, sillä tutkimuksissa on todettu monilla lesbonaisilla olevan myönteisiä seksuaalisia kokemuksia miesten kanssa, ilman että kyseessä olisi bi-seksuaalisuus (Klaich, 1974). Bell kumppaneineen (1981) ei löytänyt heteroilla ja homoilla merkittäviä eroja tyytyväisyydessä seksuaalikokemuksiinsa ja päätyi toteamaan, etteivät mitkään tieteelliset tutkimukset tue luopumisteoriaa. Bellin tutkimukset ovat kumonneet myös niin sanotun viettelyteorian, jonka mukaan homoseksuaalinen henkilö voisi houkutella heteron kääntymään homoseksuaalisuuteen, sekä tartuntateorian, joka väittää varhaislapsuudessa tapahtuneen homoseksuaalisen vaikutuksen saattavan johtaa heterolapsien kehityksen vääristymiseen ja homoseksuaalisuuteen.

Freudin (1905) mukaan normaaliin yksilönkehitykseen liittyy aina homoseksuaalinen vaihe. Psykoanalyyttinen teoria uskoo poikien voivan fiksoitua tähän vaiheeseen, ja esittää vaikuttavina psykodynaamisina häiriöinä heikon isäsuhteen ja ylikorostuneen suhteen äitiin. Vastaavasti lesboseksuaalisuutta on selitetty tytön kehittämällä peniskateudella, jota hän ei kykene tyydyttävästi käsittelemään. Kliinisissä tutkimuksissa (Bieber ym., 1962) Freudin näkemys kuitenkin hylättiin.

Psykoanalyytikko Nancy Chodorowin mielestä pojat tajuavat oidipaalivaiheessa että äiti on erilainen, eivätkä enää samaistu häneen. Tytöt taas eivät ikinä lopeta samaistumistaan äitiin, jonka he näkevät oman itsensä jatkeena. Kun tytöt oidipaalivaiheessa erottautuvat äidistä, he pyrkivät samaistumaan isäänsä, mutta eivät ikinä pysty tähän täydellisesti. Tästä seuraa se, että vaikka suurin osa naisista kehittyy heteroseksuaaleiksi, he kokevat yleensä lähimmät emotionaaliset suhteensa toisten naisten kanssa. Chodorow ehdottaa, että jos molemmat vanhemmat osoittaisivat yhtä paljon rakkautta lapsilleen ja olisivat yhtä autonomisia suhteessa toisiinsa, yhteiskunta muuttuisi vähemmän patriarkaaliseksi.

Oppimisteorian mukaan ei-heteroseksuaalisuus olisi opittua käytöstä (McGuire ym., 1965, Gagnon ja Simon, 1973). Suuntautuminen alkaisi määräytyä varhaislapsuudessa vanhempien taholta tulevan seksuaalikäyttäytymisen ja ajattelun vahvistamisen ja rankaisun seurauksena. Normina olisi heteroseksuaalisuus, jonka ylikorostuneet homoseksuaaliset kontaktit ja kokemukset, tai korostuneen kielteisen heterokokemukset ohjaavat kehittymään homoseksuaalisuuden suuntaan (Masters ja Johnson, 1979). Varhaisten seksuaalisten fantasioiden on nähty myös voivan vaikuttaa seksuaaliseen kehitykseen, jolloin lapsi oppii yhdistämään ikään kuin vahingossa masturboidessa syntyneen mielikuvan samaa sukupuolta olevasta henkilöstä seksuaaliseen mielihyvään.

Queer-tutkimuksen piirissä puolestaan on tyypillisesti kysytty, miksi seksuaalisten suuntautumisten (hetero-, bi- ja homoseksuaalinen) syiden etsimistä ylipäänsä pidetään tai pitäisi pitää tarpeellisena. Queer-tutkimus kuuluu niihin harvoihin tieteenaloihin, joilla niiden syiden pohtimista ei pidetä kiinnostavana.

Biologiset teoriat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinnöllisyystutkimuksissa on saatu suuria eroja tuloksissa kun on käytetty eroavia tietoa analyysissä. Osa tutkimuksista on löytänyt jopa 50% perinnöllisyyden, kun toiset eivät ole löytäneet merkkiäkään homoseksuaalisuuden periytyvyydestä [6]. On myös tutkimuksia, jotka ovat tarkastelleet x-kromosomin geenejä, homoseksuaalisten miesten miespuolisilta sukulaisilta. Osa näistä on löytänyt yhteuden homoseksuaalisuuden ja paikassa Xq28 sijaitsevien perimäainesten välillä, mutta toiset tutkimukset eivät ole pystyneet vahvistamaan samaa löydöstä [7]. Rottakokeissa on osoitettu kaksoissikiöiden pystyvän aiheuttamaan toisilleen sukupuolihormonialtistusta. Kun kaksoset ovat vastakkaista sukupuolta, voivat he altistua vastakkaisen sukupuolen sukupuolihormonille. Ihmisissä näyttö vastaavanlaisen ilmiön puolesta on heikkoa, eikä ihmistutkimuksissa ole huomattu hormonien vaikuttavan seksuaaliseen suuntautumiseen, vaikka hormoonien tiedetään vaikuttavan seksuaaliseen suuntautumiseen kun altistus on suurempi (tiettyhen sairauksien yhteydeesä, joissa hormonialtistus on epänormaali) [8]

LeVay raportoi vuonna 1991 eroista homo- ja heteroseksuaalisten miesten aivoissa. Tutkittuaan ruumiinavausten yhteydessä 19 homoseksuaalisen ja 16 heteroseksuaalisen miehen ja 6 heteroseksuaalisen naisen aivot, hän havaitsi seksuaalikäyttäytymiseen vaikuttavan hypotalamuksen etuosan olevan heteromiehillä kaksi kertaa kookkaampi kuin homomiehillä tai naisilla. LaVeyn tutkimustuloksia ei kuitenkaan ole kyetty toistamaan toisissa tutkimuksissa, mitä pidetään yleisesti tieteellisyyden mittarina. [9]

Biologisia teorioita tukevat myös tutkimukset, joissa on todettu homoseksuaaleilla esiintyneen jo lapsena biologis-anatomisen sukupuolensa vastaisia kokemuksia. Tätä ristiriitaa kutsutaan lapsuuden gendeeriseksi sopeutumattomuudeksi (gender nonconformity). Useat tutkimukset ovat osoittaneet homoilla ja lesboilla selkeästi enemmän gendeerisen sopeutumattomuuden kokemuksia jo lapsuudessa kuin heteroilla (Bailey ja Zucker, 1995, Phillips ja Over, 1995).

Suomalainen neurologi Markku T. Hyyppä näkee seksuaalisen suuntautumisen biologisissa teorioissa liiallisia väitteitä ja yksinkertaistuksia, minkä lisäksi keskusteluissa viitataan usein vanhoihin tutkimustuloksiin, jotka paljastettu huijauksiksi. Esimerkkinä hän viittaa F. J. Kallmannin kaksostutkimukseen vuodelta 1953, jonka mukaan jos toisella kaksosista on homoseksuaalinen taipumus, sitä esiintyy toisella kaksosella todennäköisemmin kuin muilla sisaruksilla. Myöhemmin Kallman myönsi itse tulokset huijauksiksi, mutta siitä huolimatta homoseksuaalisuuden periytymiseen uskotaan. Hyypän mukaan ei myöskään tarpeeksi tiedosteta, kuinka stereotyyppiset käsitykset sukupuolista ohjaavat tutkijoiden oletuksia esimerkiksi kyseenalaistamattomassa oletuksessa, että homoseksuaalisten miesten ja naisten aivot muistuttavat toisiaan. [10]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Seta ry – seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeusjärjestö

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virtanen, Jukka: Kliininen seksologia. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-24863-0.