Suikkila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kerrostalo Turun Suikkilassa.
Suikkilan liikekeskus Suikkilantien ja Kustavintien kulmauksessa. Suunnittelija Pekka Pitkänen.

Suikkila on asuinalue Turussa, Pitkämäen kaupunginosassa. Alueella on vuosina 1964-1981 rakennettuja kerros- ja rivitaloasuntoja. [1] Ympärillä on laaja omakotitaloalue. Alueen keskellä on 1 500 metrin pituinen mutkainen ja mäkinen kuntorata.

Alue on saanut nimensä 1800-luvun alusta peräisin olevasta Suikkilan kartanosta, joka sijaitsee Suikkilan ja Mälikkälän välissä lähellä Pläkkikaupunkia ja Länsikeskusta. Kartano on nykyisessä seutukaavassa suojelukohde.

Urakoitsijat Oy toteutti lähiön rakentamisen vuosina 1964–1981. Alueen pohjoisosan kaavoitti ja rakennukset suunnitteli arkkitehti Pekka Pitkänen vuonna 1964 ja eteläosan Jouko Rastimo 1967. Pohjoinen alue on suunniteltu metsäkaupungin hengessä maaston muotoja mukaillen. Alueen rakennukset jakaantuvat kolmeen ryhmään. Suikkilantien pohjoispuolella sijaitsee nelikerroksisia kerrostaloja ja rivitaloja. Talinkorventien varrella on valkoisia pistetaloja. Eteläinen osa on suunniteltu kurinalaisemmin, sillä talot sijoittuvat viivasuoriin riveihin ja tornitalojen kattolinjat ovat maastosta riippumatta samalla korkeudella.[1]

Suikkilan alueella sijaitsee muun muassa Suikkilan alakoulu, nykyisin Teräsrautelan koulun Suikkilan yksikkö, jossa on noin 150 oppilasta. Muita palveluja ovat muun muassa päivittäistavarakauppa, etninen ravintola, parturi-kampaamo, seurakuntakoti sekä kunnallinen ja yksityinen päiväkoti. Alueella sijaitsee myös Jaska Jokusen leikkipuisto, kaksi tenniskenttää sekä esikoislestadiolaisten rukoushuone.

Useimmat Suikkilan kaduista on nimetty Turun ystävyyskaupunkien mukaan. Lisäksi osa Suikkilan kaduista on saanut nimensä Volter Kilven nimistöstä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Laaksonen, Mikko & Nummelin, Juri: Turun seudun arkkitehtuuriopas, s. 271–272. Kustantaja Laaksonen, 2013. ISBN 978-952-5805-55-0.