Tämä on lupaava artikkeli.

Suikeanoidanlukko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suikeanoidanlukko
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Sanikkaiset Pteridophyta
Alakaari: Saniaiset Pteridophytina
Luokka: Ophioglossopsida
Lahko: Ophioglossales
Heimo: Käärmeenkielikasvit Ophioglossaceae
Suku: Noidanlukot Botrychium
Laji: lanceolatum
Kaksiosainen nimi

Botrychium lanceolatum
(S. G. Gmel.) Ångstr.

Katso myös

  Suikeanoidanlukko Wikispeciesissä
  Suikeanoidanlukko Commonsissa

Suikeanoidanlukko (Botrychium lanceolatum) on harvinainen, noidanlukkoihin kuuluva saniaislaji. Suomessa suikeanoidanlukko on suuresti harvinaistunut ja luokitellaan vaarantuneeksi lajiksi.[1]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suikeanoidanlukon maavarresta nousee pystysuoraan 5–25 senttimetriä korkea lehti, joka on jakautunut yläosastaan lehteen ja itiöpesäkkeistöön. Kellanvihreä lehtilapa on ruoditon, leveän kolmiomainen ja noin leveytensä pituinen. Lehdyköitä on 3–5 paria ja ne ovat pitkulaisia, keskisuonellisia ja lavan kärkeä kohti pieneneviä. Alimmat lehdykät ovat pitkiä ja etuviistoon lyhytliuskaisia tai hampaisia. Itiöpesäkkeistö on pitkäperäinen ja haarova. Itiöpesäkkeet ovat lyhytperäisiä ja sijaitsevat usein rypälemäisinä ryhminä, kypsinä ne ovat väriltään ruosteenruskeita. Suikeanoidanlukon itiöt kypsyvät Suomessa kesä-elokuussa. Alkeisvarsikko on maansisäinen ja mukulamainen.[2] Lajin esiintyminen on hyvin epäsäännöllistä ja epäsuotuisina aikoina se saattaa piillä maan alla vuosia.[3] Muiden noidanlukkojen tapaan laji viettää yhteiselämää sienten kanssa.[4]

Muista noidanlukoista suikeanoidanlukon saattaa sekoittaa saunionoidanlukon (B. matricariifolium) tai pohjannoidanlukon (B. boreale) äärimmäisyysmuotoihin.[4] Läheisimmin laji muistuttaa pohjannoidanlukkoa, jonka lehtilavan tyvipuolen liuskat ovat leveämpiä ja selvästi toisiaan peittäviä. Saunionoidanlukolla lehtilapa on puolestaan kolmiomaisen sijaan pitkulainen ja sen liuskat näkyvästi suonellisia. [2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suikeanoidanlukkoa tavataan Euroopassa Norjassa, Ruotsin keski- ja pohjoisosissa, Suomessa, Kaakkois-Venäjällä, Alpeilla ja Islannissa. Lajia tavataan satunnaisesti myös Venäjän Kaukoidässä ja Japanissa, sekä edelleen Alaskassa, Kalliovuorilla ja Grönlannissa. Samoilla leveysasteilla Pohjois-Amerikan keski- ja itäosissa tavataan lajin muunnosta (var. augustisegmentum).[5]

Suomesta suikeanoidanlukkoa on tavattu harvinaisena koko maasta Ahvenanmaalta Pohjois-Lappiin saakka. Laji on kuitenkin suuresti harvinaistunut 1970-luvulta alkaen ja kadonnut monin paikoin kokonaan, erityisesti Etelä- ja Keski-Suomesta.[4] Viime vuosikymmeninä suikeanoidanlukon levinneisyysalueen painopiste Suomessa onkin siirtynyt Pohjois-Suomeen.[6]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suikeanoidanlukko kasvaa perinteisesti kalliosammalikoissa, niityillä, laitumilla ja rantatörmillä.[2] Suikeanoidanlukko on harvinaistunut koko esiintymisalueellaan. Suomessa harvinaistumisen suurimmat syyt ovat kasvupaikkojen umpeenkasvu, metsänhoitotoimet ja umpeenkasvu.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Laine, Unto: Suikeanoidanlukko. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 82–83.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Uusitalo, Anna: Kylien kaunokit, soiden sarat. Keski-Suomen uhanalaiset kasvit. Keski-Suomen ympäristökeskus, Jyväskylä 2007.
Viitteet
  1. Harvinaistuneet noidanlukot etsintäkuulutetaan koko maassa 2004. Suomen Ympäristökeskus. Viitattu 14.9.2010.
  2. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 45–46.
  3. a b Uusitalo 2007, s. 52.
  4. a b c Laine 1997, s. 82.
  5. Den virtuella floran: Topplåsbräken (ruots.) Viitattu 15.9.2010.
  6. Lampinen, R. & Lahti, T. 2010: Kasviatlas 2010: Suikeanoidanlukon levinneisyys Suomessa Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 22.9.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]