Š
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Š (š) on latinalaisiin aakkosiin muutamissa kielissä lisätty kirjain. Se on muodostettu kirjaimesta s ja hatusta (engl. caron). Kirjaimen nimi on suomen yleiskielessä hattu-s. Kirjaimen äännearvo on suomen kielessä ja tyypillisesti muissakin kielissä ns. suhu-s [ʃ].
Š suomen kielessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Š-kirjain on lainattu suomen kieleen tšekistä vuonna 1907, jolloin annettiin ensimmäinen suositus sen käytöstä.[1]
Š:llä merkitty äänne on suomessa soinniton postalveolaarinen frikatiivi [ʃ] eli ns. suhu-s. Se on suomen harvinaisin äänne (jos ei lasketa sen vielä harvinaisempaa soinnillista paria ž, joka esiintyy mm. lainasanassa džonkki). Suhu-s:n asema on suomen äännejärjestelmässä vakiintumaton ja sen ääntämyksenä voi olla myös [s].[2]. Kirjainyhdistelmä tš merkitsee soinnitonta postalveolaarista affrikaattaa [ʧ].
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Š esiintyy vain uudehkoissa lainasanoissa, kuten šaahi, šamaani, šeikki ja šillinki. Koska suhu-s saattaa korvautua s-äänteellä, on monien sanojen oikeinkirjoituskin on muuttunut vastaavasti (šekki, nykyään usein sekki; vanhemman kielenkäytön tušši, nykyään pelkästään tussi). Joskus š:n korvaaminen s:llä kuitenkin muuttaa merkityksen, kuten sanoissa paaši – paasi sekä šakki – sakki.
Kirjainta š käytetään myös translitteroitaessa esimerkiksi kyrillisin, arabialaisin tai heprealaisin kirjaimin kirjoitettuja tekstejä. Kyrillisen aakkoston translitterointia koskevan standardin SFS 4900 mukaan kirjainta ш vastaa š, kirjainta ч vastaa tš ja kirjainta щ vastaa štš (kun lähtökieli on venäjä tai ukraina) tai št (kun lähtökieli on bulgaria).
Suomeen omaksutuissa lainasanoissa [ʃ]-äänne merkitään usein englannin mukaisella yhdistelmällä sh (shetlanninponi, shottilasi), toisinaan ranskan mukaisella yhdistelmällä ch (charmikas, vichyvesi) ja joskus saksan mukaisella yhdistelmällä sch (schäfer). Esiintyypä yleiskielessä myös sellainen italian mukaan kirjoitettava sana kuin cembalo /tʃembalo/. Kielenhuolto pitää kuitenkin š-kirjaimen käyttöä parhaana seuraavista syistä:
- suomessa lähes aina sama foneemi merkitään samalla yhdellä (geminaatta kahdella) kirjaimella ja lähes aina sama kirjain ääntyy samana foneemina, eikä tätä säännönmukaisuutta pitäisi rikkoa [ʃ]-äänteenkään tapauksessa
- sanan sisällä suomen kielen nuorehkoissa lainasanoissa [ʃ] voi esiintyä sekä yksittäiskonsonanttina että geminaattana, eikä sh:sta tai sch:sta sanan sisällä voi päätellä, onko kyseessä yksittäiskonsonantti vai geminaatta, mutta š:ää käytettäessä geminaatta voidaan erottaa yksittäiskonsonantista kahdentamalla kirjain
- sh [ʃ]:n merkkinä suomessa sanan sisällä on huono siksikin, että suomessa sanan sisällä voi esiintyä yhdistelmä sh, joka ääntyy [sh], esim. lipashan on täynnä, mieshän on hullu, lautashysteria.[3]
Aakkosjärjestyksen kannalta š katsotaan pelkäksi s:n muunnelmaksi, joten se aakkostetaan kuten s. – Aina näin ei ole ollut, vaan Nykysuomen sanakirjassa š oli aakkosjärjestyksen kannalta oma kirjaimensa, joka sijoittui s:n ja t:n väliin.
Š muissa kielissä ja kirjoitusjärjestelmissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Š-kirjainta ynnä muita hatulla eli háčekilla varustettuja latinalaisia kirjaimia käyttivät ensimmäisinä tšekin kielessä uskon- ja kielenuudistaja Jan Husin seuraajat 1400–1500-luvuilla. (Hus itse oli käyttänyt s:n päällä pistettä.) Tšekistä š levisi lähinnä 1800-luvun ja 1900-luvun alkupuolen aikana lukuisiin tuolloin kehitteillä olleisiin kirjakieliin, etenkin alueelle, jota hyvin karkeasti määritellen ympäröivät Saksa, Välimeri, Mustameri, Venäjä, Pohjoinen jäämeri ja Ruotsi.
Slaavilaisista valtiollisista kielistä š-kirjainta käyttävät nykyään tšekin lisäksi ainakin kroaatti, sloveeni ja slovakki sekä, milloin niitä kirjoitetaan latinalaisin kirjaimin, bosnia, montenegro ja serbi. Pienemmistä slaavilaisista kielistä š:ää käyttää ainakin sorbi. Sen sijaan puolan kieli ei käytä š:ää. Kirjain ei luonnollisesti esiinny myöskään niitten slaavilaisten kielten oikeinkirjoituksissa, jotka käyttävät pelkästään kyrillisiä kirjaimia, mutta sitä käytetään usein näitten kielten latinaistamiseen, esimerkiksi kansainvälisen ISO 9 -standardin mukaan.
Molemmat nykypäivään asti elävinä säilyneet balttilaiset valtiolliset kielet, liettua ja latvia, käyttävät š:ää. 1700-luvulla kuolleessa muinaispreussissa kirjainta sen sijaan ei käytetty.
Euroopan ulkopuolella š:ää käyttää esimerkiksi bantukieliin kuuluva pohjoissotho.
Kaikki nykyiset itämerensuomalaiset kielet käyttävät š-kirjainta (poikkeuksina mahdollisesti meänkieli ja kveeni, jos ne lasketaan suomesta erillisiksi). Huomattava on kuitenkin, että paitsi suomessa myös virossa š esiintyy vain lainasanoissa; muissa itämerensuomalaisissa kielissä kuten karjalassa ja liivissä š on paljon yleisempi. Ainakin inkeroista on kirjoitettu lisäksi sellaisella aakkostolla, jossa š:ää ei ollut: sen sijasta käytettiin 1930-luvulla ş:ää. Myös kaikki suomessa puhuttavat saamelaiskielet – pohjoissaame, inarinsaame ja koltansaame – käyttävät š:ää. Sen sijaan suomensukuisista kielistä unkari ei käytä š:ää, ei myöskään eteläsaame. Venäjällä puhuttavat suomen etäsukukielet kuten mari ja udmurtti käyttävät kyrillisen aakkoston muunnelmia, joten niissä š:ää ei esiinny. Näiden kielten kansanrunous- ynnä muuta aineistoa on kuitenkin julkaistu etenkin Suomessa, Unkarissa ja Saksassa huomattavia määriä käyttäen uralilaista foneettista aakkostoa ja siis myös š-kirjainta.
Uralilaisessa foneettisessa aakkostossa š on tavallinen suhuäännettä eli sibilanttia merkitsevä kirjain. Suomalaiset tutkijat suosivat vanhastaan vastaavan affrikaatan kirjoittamista yhdistelmällä tš, kun taas unkarilaiset käyttävät samaan tarkoitukseen mieluummin č-kirjainta (esimerkiksi karjalan kielen sanassa mettšä ~ meččä ’metsä’).
Uralilainen foneettinen aakkosto ei ole suinkaan ainoa š:ää käyttävä kansainvälinen kielitieteellinen merkintätapa, sillä se kuuluu niin sanottuun amerikanistiseen perinteeseen, jonka perustajana pidetään yhdysvaltalaista tutkijaa John Wesley Powellia. Amerikanistiset ja niihin perustuvat merkintätavat, joissa š:ää on käytetty usein mutta ei välttämättä aina, ovat olleet yleisiä ainakin Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen kielten, Intian kielten, Kaukasuksen kielten, slaavilaisten kielten, turkinsukuisten kielten ja seemiläisten kielten tutkimuksessa. Amerikanistisen perinteen mukaista š:n käyttöä suosivat myös jotkut japanin kielen tutkijat.
Tietokoneissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jotta kirjoitusmerkkiä voisi käyttää tietokoneessa, sen täytyy sisältyä järjestelmän tuntemaan merkistöön. Nykyaikaiset tietokonejärjestelmät yleensä käyttävät kattavaa Unicode-merkistöä, mutta siirrettäessä tekstiä tietokoneesta toiseen (esimerkiksi sähköpostitse) välittäjänä voi yhä toimia jokin toisenlaista merkistöä käyttävä järjestelmä tai ohjelmisto. Jos merkistökoodaukset matkan varrella sekaantuvat, merkki näkyy vastaanottajalle väärin.
Koska Länsi-Euroopassa ja Suomessa perinteisesti käytetty ISO 8859-1 -merkistö (joka tunnetaan epävirallisesti myös nimellä Latin-1) ei sisällä š-kirjainta, sen korvikkeena usein käytetään yhdistelmää sh tai joskus pelkkää s-kirjainta. Latin-1:n korvaajaksi kehitetty ISO 8859-15 -merkistö (Latin-9) sisältää muun muassa kirjaimet Š ja š, Ž ja ž sekä euron merkin €.
| Merkki | Unicode | HTML-viittaus | Laajennettu suomalainen näppäimistö | Alt-koodi[4] | ||
|---|---|---|---|---|---|---|
| tunnus | nimi | lohko | ||||
| Š | U+0160 | latinalainen suuraakkonen s ja hattu[5] | latinalaisen merkistön laajennusosa A[6] | Š Š Š |
AltGr·' + ⇧ Shift·S | Alt·0138 |
| š | U+0161 | latinalainen pienaakkonen s ja hattu[5] | š š š |
AltGr·' + S | Alt·0154 | |
Tietokoneella Š ja š voidaan kirjoittaa vaihtelevin tavoin käyttöjärjestelmästä ja näppäinasettelusta riippuen. Mikäli käytössä on laajennettu suomalainen näppäimistö, merkit voidaan helpoimmin kirjoittaa erityisen tarkenäppäimen avulla. Hattu saadaan aikaiseksi pitämällä alhaalla [AltGr]-näppäintä samalla, kun painetaan pystyheittomerkin (') näppäintä (joka sijaitsee [Ä]-näppäimen oikealla puolella). Hattu ei heti tule näkyviin, sillä järjestelmä jää odottamaan seuraavaa näppäilyä, jolla kirjoittaja ilmaisee, mihin kirjaimeen hatun on määrä liittyä. – Samalla tavalla toimii jo vanhempaan näppäimistöstandardiin kuulunut tildetarke, joka saadaan esimerkiksi ñ-kirjainta varten [Å]-näppäimen oikealla puolella olevasta [¨]-näppäimestä [AltGr]-näppäimen avulla.
Windows-käyttöjärjestelmässä š voidaan kirjoittaa Merkistö-apuohjelman (Character Map, charmap.exe) avulla. Monissa Windowsin versioissa ja ohjelmissa toimivat niin sanotut Alt-koodit š = [Alt]·[0][1][5][4] ja Š = [Alt]·[0][1][3][8].[7] Tällöin pidetään pohjassa [Alt]-näppäintä samaan aikaan, kun kirjoitetaan nelinumeroinen koodi näppäimistön erillisellä numerosormiolla ([Num Lock] -valinnan on oltava käytössä). Kirjain tulee näkyviin, kun koodi on näppäilty ja [Alt] vapautetaan.
Linux-pohjaisissa käyttöjärjestelmissä joillakin näppäimistöasetteluilla š:n voi kirjoittaa näppäinyhdistelmällä, pitämällä alhaalla [AltGr]-näppäintä samalla, kun painetaan [S]-näppäintä. Useimmat suomenkieliset Linux-järjestelmät käyttävät kuitenkin jo monikielistä näppäimistöasettelua, jossa tämä näppäinyhdistelmä tuottaakin merkin ß. Tässä tapauksessa š kirjoitetaan tarkenäppäimen avulla kuten ylempänä kuvailtiin. GNOME-työpöytäympäristöä käyttävissä järjestelmissä merkit voidaan tuottaa myös näppäilemällä ensin [Ctrl]·[Shift]·[U] ja sen jälkeen Unicode-merkistön mukainen heksadesimaalinen koodi. Tällöin ison Š:n koodi on 0160 ja pienen š:n 0161.
HTML-sivuille Š ja š voidaan kirjoittaa myös käyttäen merkki- tai nimiviittauksia.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kolehmainen, Taru: Mihin hattu-s:ää tarvitaan 19.11.2002. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 20.8.2014.
- ↑ Hakulinen, Auli (päätoim.): Iso suomen kielioppi. § 6, 7. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-557-2. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Nykysuomen käsikirjalähde tarkemmin?
- ↑ Alt-koodit jkorpela.fi. Viitattu 1.2.2024.
- ↑ a b Eurooppalaisen merkistön merkkien suomenkieliset nimet (HTML) (Suomennos on tehty Suomen Standardisoimisliiton taloudellisella avustuksella, mutta sitä ei ole vahvistettu SFS-standardiksi.) 2004. Helsingin yliopiston yleisen kielitieteen laitos. Arkistoitu 19.9.2010. Viitattu 19.9.2010.
- ↑ Latin Extended-A (PDF) The Unicode Standard 5.2 Code Charts. 1991–2009. Viitattu 19.9.2010. (englanniksi)
- ↑ Korpela, Jukka K.: Merkkien kirjoittaminen tietokoneella Nykyajan kielenopas. 18.3.2022. Viitattu 25.3.2022.
