Strappado

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Taideteos, jossa uhria kidutetaan strappado-menetelmällä. Huomaa uhrin jaloissa oleva lisäpaino.

Strappado on kidutusmenetelmä, jossa uhrin kädet sidotaan selän taakse ja häntä riiputetaan ranteistaan tai joskus lievemmässä muodossa olkavarsistaan. Toisinaan uhria pudotellaan köysien varaan, jolloin olkapäät menevät sijoiltaan tai solisluut murtuvat. Strappado on keskiajalla nimetty ja nykyaikana yleinen kidutusmenetelmä. Varsinkin Etelä-Vietnam käytti strappadoa vankien kuulusteluun Indokiinan sodan aikana (19541975).

Strappado voi olla joko pitkäkestoista ja lievää tai erittäin nopeaa ja tuskallista. Kidutusmuoto tunnettiin jo keskiajalla, mutta sitä on käytetty myös nykyajan konflikteissa. Leimallista menetelmälle on sen yleisyys Yhdysvaltain liittolaisten käytössä, joten on epäilty Yhdysvalloissa annettavan kidutuskoulutusta vieraiden maiden sotilaille. Erityisesti kidutuskoulutuksesta on saanut syytteitä Yhdysvaltain maavoimien erikoisyksikkö "School of Americas" jossa on koulutettu varsinkin Chilen, Argentiinan ja Guatemalan upseereja.

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Strappado