Stone the Crows

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Stone the Crows
(19681973)
Tiedot
Tyylilaji: blues-rock
Kotipaikka: Skotlanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Laulukieli: englanti
Jäsenet
Leslie Harvey kitara
Maggie Bell laulu
James "Jim" Dewar basso
Colin Allen rummut
John McGinnis kosketinsoittimet
Steve Thompson basso (1971)
Ronnie Leahy kosketinsoittimet (1971)
Jimmy McCullough kitara (1971)
Levy-yhtiöt
Polydor


Stone the Crows oli skotlantilainen rock-yhtye joka toimi vuosina 19691973. Yhtye aloitti nimellä The Power kitaristi Leslie Harveyn johtamana. Yhtyeeseen liittyi vanhemman veljensä Alex Harveyn esittämänä mukaan soul- ja bluesvaikutteinen laulaja Maggie Bell joka oli ollut erilaisissa klubiyhtyeissä päivätöiden ohella.[1]

Muut jäsenet olivat John McGinnis - kosketinsoittimet, Colin Allen - rummut ja James (Jim) Dewar - basso. Yhtye kiersi Manner-Euroopassa klubeissa ja USAn sotilastukikohdissa. 1969 Led Zeppelin -yhtyeen manageri Peter Grant kiinnostui ja alkoi hoitaa heidän asioitaan keksien myös nimen Stone the Crows slangisanonnasta, joka ilmaisee yllätystä tai inhoa.[2]

Tällä kokoonpanolla yhtye teki 1970 Polydor-levy-yhtiölle albumit Stone the Crows ja Ode to John Law. Maggie Bellin tyyliä verrattiin Janis Jopliniin ja häntä pidettiin yleisesti Britannian vahvimpana naispuolisena rock-laulajana. Vuonna 1972 hän voitti Top Girl Singer Awards -palkinnon. [3] 1971 Ronnie Leahy ja Steve Thompson korvasivat McGinnisin ja Dewarin, joka liittyi myöhemmin entisen Procol Harum -kitaristi Robin Trowerin Jude - ja Robin Trower Group kokoonpanoihin basisti/laulajaksi. Stone the Crowsin uudelta kokoonpanolta ilmestyi 1972 albumi Teenage Licks.

Yhtye konsertoi tulevan 'Ontinuous Performance -albumin äänitysten välillä Swansean yliopiston esittäytymisjuhlassa Walesissa toukokuussa 1972. Kappaletta kuuluttaessaan Leslie Harvey sai sähköiskun viallisen kitaravahvistimen johdettua verkkovirran kitaraan ja edelleen Harveyn ja käyttämänsä laulumikrofonin kautta maahan. Muut saivat iskuja irrotusyrityksissä ja Harvey menehtyi elvytyksestä huolimatta.[4]

Yhtye jatkoi Maggie Bellin johdolla. Harveyn tilalle haluttiin John Mayall's Bluesbreakers ja perustamastaan Fleetwood Mac -yhtyeistä tunnetuksi tullut kitaristi/laulaja Peter Green. Hän oli vetäytynyt musiikkielämästä syrjään mielenterveysongelmien vuoksi. Harjoituksissa hän totesi ettei pystyisi lavaesiintymisiin. Seuraavissa konserteissa tuuraajana toimi Yes-yhtyeen Steve Howe.

Uudeksi vakituiseksi kitaristiksi tuli aiemmin Thunderclap Newman -yhtyeessä soittanut Jimmy McCulloch jonka kanssa 'Ontinuous Performance viimeisteltiin. Albumi ilmestyi 1972 ja saavutti Britanniassa listasijan 33.[5] Yhtyeen tunne ei silti palannut entiselleen traagisen tapauksen jälkeen ja se hajosi 1973.

Maggie Bell keskittyi soolouraansa ja McCulloch liittyi Paul McCartneyn Wings-yhtyeeseen. Hän kuoli syyskuussa 1979 26-vuotiaana.[6] Colin Allen liittyi hollantilaiseen Focus-yhtyeeseen ja Steve Thompson John Mayall's Bluesbreakersiin.[7] Yhtyeen nimeä kantava kokoelma ilmestyi 1976. Sitä ei siis pidä sekoittaa em. albumiin.

Maggie Bell huomattiin myös Suomessa. Hän voitti Soundi-lehden 1974 ja 1975 lukijoiden vuosiäänestykset naislaulajien sarjassa ollen kolmas 1973. [8] Häntä ei tule sekoittaa amerikkalaiseen soul-laulaja Madeline Belliin.


Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Stone the Crows (1970)
  • Ode to John Law (1970)
  • Teenage Licks (1971)
  • Ontinuous Performance (1972)


Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jake Nyman - Rocktieto 1
  2. The concise Oxford dictionary 8th edition 1990
  3. Paul Evans ym. - New Rolling Stones Encyclopedia of Rock'n'Roll 1995
  4. NME Rock'n'Roll Years s.238
  5. Donald Clarke - Penguin Encyclopedia of Popular Music
  6. NME R'R s.330
  7. Terry Hounsome - New Rock Record 3rd edition 1987
  8. Soundi-lehti 3/1976 s.13