Stig Dogg
| Pasi Siitonen | |
|---|---|
| Taiteilijanimet | Stig Dogg Stig Hullukoira Musa Basha Punavuoren R. Kelly |
| Kotipaikka | Punavuori, Helsinki |
| Tyylilajit | R&B, rap, pop, house |
| Laulukieli | suomi |
| Ammatit | laulaja rap-artisti musiikkituottaja säveltäjä multi-instrumentalisti |
| Soittimet | laulu kitara basso rummut kosketinsoitin autotune |
| Yhtyeet | G-Litter Kuja Orchestra Raisin Team |
| Levy-yhtiöt | Numbers, Muumaa, Pingispong |
Stig Dogg (oikealta nimeltään Pasi Siitonen[1]) on suomalainen hip hop ja R&B -muusikko, jonka laulut käsittelevät pääasiassa vastakkaista sukupuolta ja juhlimista. Humoristisissa sanoituksissaan Stig Dogg parodioi yhdysvaltalaisen kaupallisen hip hopin kliseitä. Myös miehen imago amisviiksineen on tarkoituksellisen korni. Siitonen on työskennellyt aikaisemmin metrosiivoojana.[2]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ura
[muokkaa] Taustaa
Artisti itse on käyttänyt itsestään lisänimeä "Punavuoren R. Kelly".[1] Stig myöntää, ettei hän pärjää laulutaidoissa idolilleen, mutta huomauttaa pyrkivänsä sanoituksissaan vastaavaan härskiyteen.[3]
Siitonen on tehnyt myös house-tyylistä musiikkia nimellä Musa Basha, jolta on julkaistu vinyyli-EP Flamongo Sanomat. Hänellä on lisäksi ollut näppinsä pelissä jazz/funk-yhtyeissä G-Litter, Kuja Orchestra ja Raisin Team.[1] Siitonen on soittanut yhtyeissään mm. kitaraa, bassokitaraa, rumpuja ja koskettimia. Siitonen on myös 3rd Rail Musicin studioinsinööri ja tuottaja (nimellä Hullukoira). Koiran taustoja on kuultavissa esimerkiksi Kallio Undergroundin ja Jontin & Shakan levyillä.[4]
[muokkaa] Stig Dogg
Stig Doggin ensimmäinen, omaa nimeä kantava albumi, julkaistiin 26. heinäkuuta 2006. Se ylsi Suomen virallisen albumilistan 37. sijalle.[5] Albumilta julkaistiin singlenä kappale "Rakkauden Bermudan kolmio" ja siitä julkaistiin myös musiikkivideo. Kappale nousi myös Suomen virallisen singlelistan 18. sijalle.[6]
Siitosen toinen Stig Dogg -nimellä julkaistu albumi Stigidilaatio julkaistiin 3rd Rail Musicin alaisuudessa toimivan Muumaa Musiikin kautta 10. tamikuuta 2007. Albumi sijoittui parhaimmillaan Suomen virallisen albumilistan 8. sijalle.[7] Samana vuonna albumilta julkaistiin singleinä kappaleet "Stigidilaatio" ja "Vadelmasuklaa". Ensimmäinen mainituista, albumin nimikkosingle "Stigidilaatio", nousi Suomen virallisen singlelistan 12. sijalle ja pysyi listalla yhteensä viisi viikkoa.[8] Albumin toinen single "Vadelmasuklaa" oli puolestaan mukana Valio Play vadelmasuklaa kampanjassa.[9] Kampanja valittiin parhaaksi viraalikampanjaksi Grand One -digimediakilpailussa 13. maaliskuuta 2008.[9] Lisäksi kampanja palkittiin Kultahippu -palkinnolla Suomen merkittävimmässä graafisen suunnittelun ja mainonnan kilpailussa 3. huhtikuuta 2008.[10] Kummastakin singlestä julkaistiin myös musiikkivideot.
[muokkaa] Eurovision laulukilpailu 2012 karsinnat
Stig Dogg osallistuu kappaleellaan "Laululeija" Uuden Musiikin Kilpailuun, jossa valitaan Suomen edustaja vuoden 2012 Eurovision laulukilpailuun.[11] "Laululeija" -kappaleen ovat säveltäneet Matti Mikkola ja DJPP ja sen sanoituksesta vastaa PMMP -yhtyeen Paula Vesala. Siitonen kertoi Metro Liven haastattelussa, että hänen on pitänyt osallistua Eurovision laulukilpailun karsintoihin Stig Doggina jo 3–4 vuotta, mutta se on jäänyt johtuen aikataulujen puutteesta.[2] "Laululeija" -kappaleella käytetään akustisia soittimia, joten se on tyyliltään erilainen verrattuna aikaisempaan Stig Dogg -nimellä tehtyyn musiikkiin.
[muokkaa] Diskografia
[muokkaa] Albumit
- Stig Dogg (Numbers/Pingispong 2006) CD
- Stigidilaatio (Muumaa Musiikki 2007) CD
[muokkaa] Singlet
- "Rakkauden Bermudan kolmio" (Numbers/Pingispong 2006) CDS, singlelistan 18.
- "Stigidilaatio" (3rd Rail Music 2007) CDS, singlelistan 12.
- "Vadelmasuklaa" (Muumaa Musiikki 2007) julkaistu digitaalisesti, myös promo CDS ja 12".
- "Laululeija" (2011)
[muokkaa] Musiikkivideot
- Rakkauden Bermudan kolmio
- Stigidilaatio
- Vadelmasuklaa
- Laululeija
[muokkaa] Vierailijana
| Artisti | Kappale | Albumilta | Muut vierailijat | Vuosi |
|---|---|---|---|---|
| DJPP | "Aineita" | Tuottajalevy | 2006 | |
| DJPP | "Puhelimet kii" | Tuottajalevy | Davo | 2006 |
| DJPP | "Häsleri" | Tuottajalevy | Petos | 2006 |
| Konvehdinmussuttajat | "Yhen imun ilta" | Älä mussuta! | 2007 | |
| Edu Kehäkettunen & DJPP | "Saanks mä murista sun muffinssiin" | Hyvän olon konsultit | 2008 | |
| Edu Kehäkettunen & DJPP | "Kullii" | Hyvän olon konsultit | 2008 | |
| DJPP | "Mitä mä teen" | Street Tape vol. 2 | 2008 | |
| Juno | "Neiti Ivan Ho" | 13 | 2008 | |
| Jontti & Jodarok | "Inseminaatio intentio" | Uuden ajan avaruususkonto | 2009 | |
| Tea | "Auringonlaskuun" | - | 2010 | |
| Nopsajalka | "Tervetuloo paratiisiin" | Kuningas soundi | 2010 | |
| DJ RZY | "Tervetuloo Helsinkiin" | - | Wögä, Tasis, Elastinen, Juno, Mikael Gabriel, Timo Pieni Huijaus, Spekti, Uniikki, Cheek & Davo | 2011 |
[muokkaa] Viitteet
- ↑ a b c Järvinen, Anssi: Stig Dogg tahtoo aikuisviihdettä radioihin 15.8.2006. plaza.fi. Viitattu 28.3.2011.
- ↑ a b Stig Dogg on myöhästynyt viisukarsinnoista ainakin kolme kertaa Metro Live. 2.11.2011. Viitattu 28.12.2011.
- ↑ Teemu Fiilin: Härski hurtta (Vee 3/2007)
- ↑ Stig Dogg (3rd Rail Music)
- ↑ Stig Dogg: Stig Dogg Musiikkituottajat ry. Viitattu 28.12.2011.
- ↑ Stig Dogg: Rakkauden Bermudan kolmio Musiikkituottajat ry. Viitattu 28.12.2011.
- ↑ Stig Dogg: Stigidilaatio Musiikkituottajat ry. Viitattu 28.12.2011.
- ↑ Stig Dogg: Stigidilaatio Musiikkituottajat ry. Viitattu 28.12.2011.
- ↑ a b Valio Play vadelmasuklaa voitti Grand Onessa Valio. 17.3.2008. Viitattu 28.12.2011.
- ↑ Kultahuippu Valio Play vadelmasuklaalle Valio. 4.4.2008. Viitattu 28.12.2011.
- ↑ UMK2012: Kilpailijat UMK.fi. Viitattu 27.12.2011.
Tätä sivua ei ole