Stiff Upper Lip Tour

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Stiff Upper Lip Tour oli rockyhtye AC/DC:n maailmankiertue, joka vieraili Suomessa kolme kertaa vuosina 2000-2001. Kiertue alkoi 1. elokuuta 2000 Grand Rapidsistä Michiganista Yhdysvalloissa ja päättyi Kölnissä Saksassa 8. heinäkuuta 2001. Kaiken kaikkiaan yhtye kiersi maailmaa 11 kuukautta ja 8 päivää, minkä aikana he ehtivät soittaa 145 konserttia.

Stiff Upper Lip Tour Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesällä 2001 AC/DC esiintyi Helsingin Olympiastadionilla yli 30 000 maksaneelle katsojalle. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun AC/DC esiintyi ulkoilmakonsertissa Suomessa. Kiertueen kaksi aiempaa Suomen konserttia järjestettiin vuonna 2000 Helsingissä Hartwall-areenalla ja Turussa Elysé Areenalla.

Olympiastadionilla lämmittelijänä oli George Thorogood & The Destroyers.

Olympiastadionilla esitetyt kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Stiff Upper Lip
  • You Shook Me All Night Long
  • Problem Child
  • Thunderstruck
  • Hell Ain't a Bad Place to Be
  • Hard as a Rock
  • Shoot to Thrill
  • Rock and Roll Ain't Noise Pollution
  • What Do You Do for Money Honey
  • Bad Boy Boogie
  • Hells Bells
  • Up to My Neck in You
  • The Jack
  • Back in Black
  • Dirty Deeds Done Dirt Cheap
  • Highway to Hell
  • Whole Lotta Rosie
  • Let There Be Rock
  • T.N.T
  • For Those About to Rock