Steven Truscott

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Steven Murray Truscott (s. 18. tammikuuta 1945) on kanadalainen, joka tuomittiin 14-vuotiaana kuolemaan 12-vuotiaan Lynne Harperin murhasta syytettynä.[1]

Truscott oli määrä teloittaa 8. joulukuuta 1959, mutta hän sai 20. marraskuuta lykkäyksen 16. helmikuuta 1960 saakka valitusta varten; tuomio muutettiin 22. tammikuuta elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi. Hänet vapautettiin armahduksella 21. lokakuuta 1969, ja ehdonalainen päättyi 12. marraskuuta 1974. Hän meni naimisiin ja kasvatti kolme lasta.

Jo vuonna 1966 Isabel LeBourdais katsoi kirjassaan The Trial of Steven Truscott, että Truscott ei ollut tehnyt tekoa, josta sai rangaistuksen. Vasta 2000-luvun alkuvuosina tapaus avattiin uudelleen, ja 28. elokuuta 2007 Truscott vapautettiin vanhoista syytteistä.[1]

Truscottin laajaa huomiota herättänyt tapaus on toiminut pohjana Ann-Marie MacDonaldin romaanille The Way the Crow Flies (2003; suom. Keltaisessa kirjastossa nimellä Linnuntietä) ja Pierre Bertonin runolle "Requiem for a Fourteen-Year-Old". Blue Rodeo julkaisi myös laulun "Truscott" albumillaan The Days in Between (2000).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Steven Truscott Case Canadian Encyclopedia. Viitattu 21.11.2016.