Steve Irwin

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Steve Irwin televisiossa.
Steve ruokkimassa alligaattoria (2005).

Stephen Robert ”Steve” Irwin (22. helmikuuta 1962 Essendon, Victoria4. syyskuuta 2006 Port Douglas, Queensland) oli australialainen eläinasiantuntija, Australia Zoo -eläintarhan johtaja, luonnonsuojelija ja televisiopersoona.

Irwin tunnetaan parhaiten monissa maissa esitetystä Krokotiilimies (engl. The Crocodile Hunter) -televisiosarjastaan. Suomessa sarjaa on esittänyt Nelonen ja Discovery-yhtiön Animal Planet -kaapelikanava. Maailmanlaajuisesti Irwinin ohjelmilla oli arviolta 200 miljoonaa katsojaa.[1] Irwin oli haltioissaan päästessään tekemisiin vaarallisten eläinten kuten krokotiilien, käärmeiden, varaanien, skorpionien ja hämähäkkien kanssa.

Irwin avioitui vuonna 1992 yhdysvaltalaisen Terri Rainesin kanssa. Tämä osallistui miehensä televisio-ohjelmien tekemiseen. Pari sai kaksi lasta, Bindi Sue Irwinin (s. 1998) ja Robert Clarence "Bob" Irwinin (s. 2003). Työn lisäksi perhe oli Irwinille hyvin tärkeä.

Irwinin vilkas, innostunut ja liioitteleva esiintymistyyli sekä leveä australianenglannin murre on poikinut näköishahmoja muun muassa televisiosarjoihin Simpsonit ja South Park. Irwin vieraili Oprah Winfreyn, Conan O'Brienin ja Jay Lenon televisio-ohjelmissa, Eläintohtori 2 -elokuvassa sekä antoi äänensä Happy Feet -animaatioelokuvassa näyttäytyneelle etelänmerinorsu Treville.

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

"Krokotiilimiehenä" tunnettu Irwin sai surmansa traagisesti kesken luontodokumenttiohjelman kuvausmatkan sukeltaessaan Isolla valliriutalla 4. syyskuuta 2006 kello 11 aamupäivällä paikallista aikaa. Myrkyllinen 2,5 metrin pituinen, noin satakiloinen isokeihäsrausku pisti Irwiniä rintaan lähelle sydäntä, ja hän kuoli miltei heti sydämen pysähtymiseen.[2] Tapahtuman jälkeen Irwin lennätettiin läheiseen sairaalaan, mutta mitään ei ollut tehtävissä.[3] Tapahtuma tallentui videonauhalle, jonka Queenslandin poliisi otti haltuunsa. Irwinin ystävä John Stainton on kertonut, että kuolemaa todistavaa videonauhaa ei aiota koskaan näyttää julkisuudessa. Myös Discovery Channel ilmoitti, ettei aio näyttää videota sen vapauduttua poliisilta.

Irwin oli tiettävästi kolmas henkilö Australian historiassa, joka kuoli rauskun pistoon. Edellinen samankaltainen kuolemantapaus sattui vuonna 1945. Normaalisti rauskun pistos ei ole tappava, mutta ilmeisesti piikki osui suoraan sydämeen. Stainton kertoi CNN:n Larry King Live -lähetyksessä, että videolla Irwin vetää rauskun piikin rinnastaan viimehetkillään. Maailmalla tunnetaan tapauksia, joissa rauskun piston sydämeen tai sen lähelle saaneet ovat jääneet henkiin, kun piikki on jäänyt haavaan. Irwinin tapauksessa piikin irrottaminen omakätisesti saattoi koitua hänen kohtalokseen.

Australian pääministeri John Howard tarjoutui pitämään Irwinille valtiolliset hautajaiset, joista hänen isänsä Bob Irwin kuitenkin kieltäytyi ilmoittaen, että hänen poikansa olisi halunnut vain vähäeleiset hautajaiset.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Steve Irwin.