Stephen Gately

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Stephen Gately (2009)

Stephen Patrick David Gately (17. maaliskuuta 1976 Dublin, Irlanti10. lokakuuta 2009 Mallorca, Espanja[1]) oli irlantilainen poplaulaja, joka muistetaan parhaiten urastaan Boyzone-yhtyeessä.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stephen valittiin Boyzoneen marraskuussa 1993. Sitä ennen hänen ansioihinsa voi luetella vain pienen roolin elokuvassa The Commitments. Vuonna 1997 Stephen esitti laulun ”Shooting Star” elokuvasta Hercules.

Boyzonen jäsenten lähdettyä eri teille vuonna 2000 hän yritti soolouraa albumilla New Beginning, joka julkaistiin kesäkuussa samana vuonna. Ensimmäinen, albumin nimeä kantava single sijoittui kolmanneksi, toinen (”I Believe” elokuvasta Billy Elliot) sijalle 11 ja kolmas ”Stay” sijalle 13. Top 10 -sijoituksesta huolimatta albumin myyntiluvut jäivät alhaisiksi ja siksi levy-yhtiö päätti lopettaa yhteistyön.

Lyhyen soolouran jälkeen Stephen siirtyi West End -musikaalien pariin ja on esiintynyt seuraavissa: Joseph and the Amazing Technicolor Dreamcoat, Chitty Chitty Bang Bang! ja Cinderella, jossa hänen roolinsa oli ensimmäistä kertaa äänetön. Huhtikuussa 2006 hän sai roolin linnunpelättimenä Ihmemaa Oz -musikaalissa Canterburyssa.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

16. kesäkuuta 1999 Stephen oli esillä Britannian mediassa aiempaa suuremmassa mittakaavassa ilmoittaessaan julkisesti homoseksuaalisuudestaan[2]. Samalla hän kertoi seurustelleensa hollantilaisen Caught In The Act -bändin jäsenen Eloy De Jongin kanssa marraskuusta 1998. Pari erosi alkuvuodesta 2002.[3]

Stephen meni naimisiin 19. maaliskuuta 2006 Lontoossa internet-yrittäjä Andy Cowlesin kanssa.[4] Pari oli seurustellut keväästä 2003 alkaen, jolloin huhujen mukaan Elton John oli esitellyt heidät toisilleen.[5]

Gately löydettiin kuolleena loma-asunnostaan Mallorcalta lokakuussa 2009. Kuolinsyyksi ilmoitettiin myöhemmin keuhkopöhö.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Boyzone Star Stephen Gately Dies in Majorca Sky News. 11.10.2009. Viitattu 11.10.2009. (englanniksi)
  2. Fans back Boyzone's Stephen BBC News. 16.6.1999. Viitattu 14.10.2009. (englanniksi)
  3. Boyzone star Stephen Gately dead at 33 Yahoo! News UK. 11.10.2009. Viitattu 14.10.2009. (englanniksi)
  4. Ex-Boyzone singer Gately 'weds' BBC News. 20.3.2006. Viitattu 16.11.2006. (englanniksi)
  5. Boyzone - Gately to marry Crowles - again Contactmusic.com. 7.1.2006. Arkistoitu 20.11.2007. Viitattu 15.11.2006. (englanniksi)
  6. Boyzonen laulaja tukehtui keuhkoihin kertyneeseen nesteeseen Helsingin Sanomat. 14.10.2009. Arkistoitu 14.10.2009. Viitattu 14.10.2009.


Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Stephen Gately.