Stepan Gontšarov

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Stepan Gontšarov vuonna 1907.

Stepan Osipovitš Gontšarov (ven. Степан Осипович Гончаров; 9. huhtikuuta (J: 28. maaliskuuta) 1831 – 21. kesäkuuta (J: 8. kesäkuuta) 1912 Pietarhovi)[1][2] oli venäläinen kenraali, joka toimi virkaatekevänä Suomen kenraalikuvernöörinä tammikuusta 1897 elokuuhun 1898.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gontšarov kävi Richelieun lyseon Odessassa, aloitti palveluksensa Venäjän armeijan Liettualaisessa jääkärirykmentissä vuonna 1851 ja pääsi vänrikiksi vuonna 1852. Hän osallistui Krimin sotaan vuosina 1853–1856 ja sen aikana muun muassa Silistran piiritykseen sekä Kaukasian sotaan vuosina 1858–1859, minkä jälkeen hän kävi Nikolain yleisesikunta-akatemian.[1][2][3] Gontšarov yleni aliluutnantiksi 1854, luutnantiksi 1858, alikapteeniksi 1860, kapteeniksi 1862, majuriksi 1863, everstiluutnantiksi 1864 ja everstiksi 1868. Hänet nimitettiin 5. ratsuväkidivisioonan esikuntapäälliköksi vuonna 1865, Harkovan sotilaspiirin esikuntapäällikön apulaiseksi vuonna 1870 ja piirin esikuntapäälliköksi vuonna 1874.[1] Hän sai kenraalimajurin arvon vuonna 1875.[3] Vuonna 1884 hänet siirrettiin pääesikunnan päällikön käyttöön.[1]

Gontšarovin ura Suomessa alkoi hänen toimiessaan Viaporin varuskunnan komendanttina vuosina 1887–1893, minä aikana hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi vuonna 1888. Sen jälkeen hän oli vuodesta 1893 Suomen kenraalikuvernöörin apulaisena.[1][3][2] Kenraalikuvernööri Fjodor Heidenin erottua terveyssyistä tammikuussa 1897 Gontšarov hoiti avoimeksi jäänyttä virkaa puolitoista vuotta.[3][4]

Kun vuoden 1897 säätyvaltiopäivien talonpoikaissääty laati keisari Nikolai II:lle anomuksen, jossa vaadittiin suomen kielen nostamista tasa-arvoiseen asemaan ruotsin kielen kanssa Suomen virastoissa, Gontšarov antoi asiasta keväällä 1898 kielteisen lausunnon, jossa hän samalla ehdotti venäjän kielen käytön lisäämistä Suomen hallinnossa, erityisesti senaatissa ja lääninhallituksissa. Hänen mukaansa ainakin keisarille toimitettavat suomalaiset asiakirjat tulisi laatia suoraan venäjäksi eikä pelkästään kääntää.[4][5] Gontšarovin ehdotuksen taustalla lienee ollut yhtäältä turhautuminen siihen, ettei hän voinut tehokkaasti johtaa tai valvoa Suomen senaattia sen työskennellessä ruotsiksi, jota hän ei osannut, ja toisaalta pyrkimys saada nimitys vakinaiseksi kenraalikuvernööriksi esiintymällä aloitteellisena Pietarin suuntaan.[4] Gontšarov oli aiemmin antanut ymmärtää, ettei ryhtyisi tilapäisenä kenraalikuvernöörinä mihinkään muutoksiin Suomessa, joten suomalaisille hänen aloitteensa tuli ikävänä yllätyksenä.[5]

Gontšarov jatkoi kenraalikuvernöörinä pääosin Heidenin linjaa ja arvosteli sotaministeri Aleksei Kuropatkinin jyrkkyyttä Suomen asevelvollisuuskysymyksen ratkaisussa. Kuropatkin sai järjestettyä uudeksi kenraalikuvernööriksi itselleen mieluisan Nikolai Bobrikovin, joka nimitettiin tehtävään elokuussa 1898 ja saapui Suomeen lokakuussa. Gontšarov sai eron myös kenraalikuvernöörin apulaisen tehtävästä 3. tammikuuta 1899 (J: 22. joulukuuta 1898). Gontšarovin ehdotus venäjän kielen käytön lisäämisestä Suomen hallinnossa ei ehtinyt hänen aikanaan johtaa mihinkään päätöksiin, mutta Bobrikov ja vuonna 1899 ministerivaltiosihteeriksi tullut Vjatšeslav von Plehwe veivät asiaa innolla eteenpäin. Lopputuloksena oli vuonna 1900 annettu kielimanifesti.[4]

Suomen-kautensa jälkeen Gontšarov nimitettiin Venäjän sotaneuvoston jäseneksi. Hän sai vuonna 1900 jalkaväenkenraalin arvon.[3] Hän oli sotilassairaaloiden pääkomitean puheenjohtaja vuosina 1904–1910 ja Viaporin kapinaa selvittäneen tutkintakomission puheenjohtaja vuonna 1906.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e f Harry Halén: Viaporin komendantit ja sotilaskuvernöörit 1808–1918, s. 17. Unholan aitta 17. Helsinki 2003.
  2. ↑ a b c Kenraali S. O. Gontsharow Uusi Suometar 28.6.1912, s. 5. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 5.7.2023.
  3. ↑ a b c d e Gontšarov, Stepan Tietosanakirja osa 2. 1910
  4. ↑ a b c d Tuomo Polvinen: Valtakunta ja rajamaa: N. I. Bobrikov Suomen kenraalikuvernöörinä 1898–1904, s. 64, 84–88, 95, 101, 135, 172–177, 180–181, 369. WSOY, Helsinki 1984.
  5. ↑ a b Matti Klinge: Keisarin Suomi, s. 352 (suom. Marketta Klinge). Schildts, Helsinki 1997.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen suuriruhtinaskunta Edeltäjä:
Fjodor Heiden 		Suomen kenraalikuvernööri (vt.)
1897–1898 		Seuraaja:
Nikolai Bobrikov
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Stepan_Gontšarov&oldid=22162438”