Stepa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Joni Stenberg
Stepa oulussa 090911.jpg
Stepa DJ-keikalla Oulussa syyskuussa 2009.
Syntynyt 2. kesäkuuta 1987 (ikä 27)
Sodankylä
Taiteilijanimet Stepa
Stepapalupa
Lapinläänin Scarface
Kotipaikka Oulu
Tyylilajit rap
Laulukieli suomi
Levy-yhtiöt Joku Roti Records
Monsp Records

Stepa (oikealta nimeltään Joni Stenberg,[1] s. 2. kesäkuuta 1987 Sodankylä)[2] on suomalainen rap-artisti. Hänen ensimmäinen studioalbuminsa MC julkaistiin Joku Roti Recordsin kautta vuonna 2008. Toinen studioalbumi Made in Sodankylä vuonna 2010 myös Joku Rotin kautta. Stepa on vieraillut myös ahkerasti lukuisien muiden artistien julkaisuilla.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2007–2008[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stepan ensimmäinen julkaisu Aromii -mixtape julkaistiin omakustanteena vuonna 2007. Stepan ensimmäinen kokopitkä albumi MC julkaistiin 27. helmikuuta 2008 Joku Roti Records -levy-yhtiön julkaisemana. Ilmestymisviikollaan MC nousi sijalle 40 Suomen virallisella albumilistalla.[3] Albumilla Stepa käsittelee arkipäiväisiä aiheita, kuten lapsuuden kommelluksia, naisien käsittämättömyyttä ja rahan tarvetta. Levy luo kontrastin Stepan aikaisempaan tuotantoon, joka tyylillisesti kumartaa gangsta rap -genrelle. Kaikkein mielikuvituksekkaimmissa gangsta-kappaleissa heittäydytään mukaan lottovoittajan ("Lottovoittaja") elämään tai gangstaräppärin vauhdikkaaseen arkeen aseiden, huumeiden sekä naisten keskellä ("Lapin läänin Scarface"). Virallisesti julkaisemattomalla "Tosi tarina tosi hullusta lauantai-illasta, josta en tosiaan muista juuri mitään" -kappaleella viinan ja lääkkeiden huuruiseen seikkailuun kuuluu erottamattomasti kertojan toistelema lausahdus "Ice Cube on huippu".

2009–2012[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stepa (oik.) ja Are keikalla Raahessa 5. maaliskuuta 2011.

Stepan toinen kokopitkä albumi Made in Sodankylä julkaistiin Joku Roti Recordsin kautta 17. maaliskuuta 2010. Se päätyi ilmestymisviikollaan sijalle 22 Suomen virallisella albumilistalla.[4] Made in Sodankylän nimikkokappaleella "Made in Sodankylä" Stepa ottaa kantaa muun muassa Lapin tyhjenemiseen ja ihmisten muuttamiseen uusille asuinalueille. Albumin kappale "Kiviranta" puolestaan käsittelee Stepan nykyistä tilannetta ja hänen kotikulmiaan.

Stepa kertoi Summerin haastattelussa vuonna 2011 tekevänsä uutta albumia.[5] Lisäksi hänen ja rap-artisti Aren yhteislevy ...ja naksuvat luupit julkaistiin 30. marraskuuta 2012. Albumi nousi 49. sijalle Suomen virallisella albumilistalla.[6] Albumin kappaleista "Yhtä aikaa siellä täällä", "Syö papu jos oot nälkänen" ja "Sätkät tiskit breikit" on julkaistu musiikkivideot.

2013–[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stepan kolmas sooloalbumi Ultramagneettinen julkaistiin Monsp Recordsin kautta 4. huhtikuuta 2014.[7] Se ylsi parhaimmillaan Suomen virallisen albumilistan viidennelle sijalle.[8] Albumin ensimmäinen musiikkivideo "Gettounelmii" julkaistiin elokuussa 2013 ja toinen kappaleesta "Paha jäbä" maaliskuussa 2014. Kolmas musiikkivideo julkaistiin huhtikuussa 2014 kappaleesta "Rock n Roll Volkswagen" ja neljäs toukokuussa kappaleesta "Laineen Kaspereita".

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stepa asui pitkään Tornion Kivirannalla ja valmistui joulukuussa 2011 yhteisöpedagogiksi.[9][5] Vuonna 2013 Stepa muutti Ouluun päästyään opiskelemaan opettajaksi Oulun yliopistoon.[10]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mixtapet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mukana kokoelmilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lappi itsenäiseksi vol. 1 mixtape

Musiikkivideot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vapaapäivä (2008)
  • Kaikki hyvin (2010)
  • Yhtä aikaa siellä täällä (Stepa & Are) (2012)
  • Syö papu jos oot nälkänen (Stepa & Are mukana Jodarok & Kriso-K) (2012)
  • Sätkät tiskit breikit (Stepa & Are) (2012)
  • Gettounelmii (2013)
  • Hiljaa hyvä tulee (Gettomasa & Ruuben mukana Stepa, 2013)
  • Mist sä tuut? (JVG mukana Gracias, Paperi T, Juno, Stepa, Särre, Gasellit & Kube, 2014)
  • Paha jäbä (2014)
  • Rock n Roll Volkswagen (mukana Tanja Torvikoski, 2014)
  • Laineen Kaspereita (2014)

Vierailijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Artisti Kappale Albumilta Muut vierailijat Vuosi
Tykopaatti "Ei sen kuulu kuplii" Juomaripoika 2007
Hannibal & Soppa "Kaupunkilaiskanoja ja maalaisnautoja" Meiän asia Dim 2007
Giant Räbät "Joku Roti Mafia" 1. erä Soppa & Tykopaatti 2008
Loost Koos "Syntymäpäivät" Ei väistetä jos ei tunneta Aksim 2008
F. E. Stonela & J. P. Ovela "Ihan jees" Härmälän tyyli mixtape 2008
Tykopaatti "Bisset blossit" Luopioisten luja 2008
Hannibal & Joku Roti Mafia "Tyhmä saa olla" Streets of Nekala Edorf & Ilari 2009
Niko & Tapsa "Luottojäbiä" Parhaita päiviä 2009
Laiska Leppone "Niinkö aina" HuudiBoogie Tykopaatti 2009
Juno "Most Wanted" (bonus-/piiloraita) V-Tyyli 2010
Are "Nollataan tilanne" Jaalan elämää 2010
Hannibal & Joku Roti Mafia "Puuratti" Ad Portas Tykopaatti & Edorf 2010
Kemmuru "How 2 Survive" Meiltä puuttuu kaikki Hannibal & Säkä 2010
Nopsajalka "Matkamies" Kuningas soundi Leijonamieli & Are 2010
Raappana "Aikasin heräämistä" Maapallo 2010
Jake the Break & Flam "Koko päivän joka päivä" Rattaat pyörimään 2011
Big Baali & Tomigun "Tännään ei jaksa" Funkkia kiesiin 2011
Jodarok "Alaskaan" Valvo viiteen nuku kolmeen 2011
Sere "Rullataan ilman renkaita" Edustaa edustaa 3 Are 2011
Chebaleba "Vois olla huonomminki" Himaa ennen hesarii RicoWamos 2011
Saurus "UFO" Elossa U.A.A.U. 2011
Olli-PA "Hei ei kai toi nyt ole ookoo" Myrsky 2012
Laineen Kasperi "Blaa blaa blaa" Pako-Laine 2012
Solonen & Kosola "Supermies" Kolmetoista kertaa kovempi ku kukaan Are & HC Kives 2013
DJ Polarsoul "Mortteli" Pilvilinna Are & Eräkoira 2013
Aivovuoto "Saari" Vihaa karkkia EP Kriso K 2013
JVG "Mist sä tuut?" Voitolla yöhön Gracias, Paperi T, Juno, Särre, Gasellit & Kube 2014
Tykopaatti "Aivotuksii" Bäk in bisnes 2014
Gettomasa & Ruuben "Hiljaa hyvä tulee" Vellamo LP 2014
Jeijjo & Nupi "Lähiöpiknik" NeO Olarista 2014

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Last.fm/Stepa Viitattu 3.12.2011.
  2. Pyssykylän poika Kaleva.fi. 29.2.2008. Viitattu 3.12.2011.
  3. Stepa: MC Musiikkituottajat ry. Viitattu 3.12.2011.
  4. Stepa: Made in Sodankylä Musiikkituottajat ry. Viitattu 3.12.2011.
  5. a b Stepa Summerin netin haastattelussa Youtube. Viitattu 10.1.2012.
  6. Stepa & Are: ...ja Naksuvat Luupit Musiikkituottajat ry. Viitattu 4.6.2013.
  7. Stepa : Ultramagneettinen Levykauppa Äx. Viitattu 13.1.2014.
  8. Stepa: Ultramagneettinen Musiikkituottajat ry. Viitattu 14.4.2014.
  9. KBK: Stepa ja Are - Seuraavaa sukupolvea Basso.fi. 24.3.2010. Viitattu 3.12.2011.
  10. Westinen, Elina: The discursive construction of authenticity: Resources, scales and polycentricity in Finnish hip hop (Osio 3.2.3, sivut 92–96) Viitattu 7.6.2014. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Stepa.