Sten Stensen
| Mitalit | |||
|---|---|---|---|
 Sten Stensen | |||
Maa:  Norja
| |||
| Miesten pikaluistelu | |||
 Olympialaiset
| |||
 Kultaa |
Innsbruck 1976 | 5 000 metriä | |
 Hopeaa |
Innsbruck 1976 | 10 000 metriä | |
 Pronssia |
Sapporo 1972 | 5 000 metriä | |
| Pronssia |
Sapporo 1972 | 10 000 metriä | |
| MM-kilpailut | |||
| Kultaa |
Inzell 1974 | yhteispisteet | |
| Hopeaa |
Deventer 1973 | yhteispisteet | |
| Hopeaa |
Heerenveen 1976 | yhteispisteet | |
| Pronssia |
Heerenveen 1977 | yhteispisteet | |
| EM-kilpailut | |||
| Kultaa |
Heerenveen 1975 | yhteispisteet | |
| Hopeaa |
Oslo 1976 | yhteispisteet | |
| Hopeaa |
Oslo 1978 | yhteispisteet | |
Sten Stensen (s. 18. joulukuuta 1947 Drammen) on norjalainen pikaluistelun maailmanmestari ja olympiavoittaja, joka kuului maansa edustusjoukkueeseen vuosina 1969–1978.[1]
Urheilu-ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Stensen saavutti Sapporon olympialaisissa 1972 pronssimitalin 5 000:lla ja 10 000 metrillä.[1][2] Seuraavana vuonna hän saavutti yleisluistelun MM-kilpailuissa hopeaa. Vuonna 1974 hän voitti Inzellin MM-kilpailuissa kultaa ja sijoittui EM-kilpailuissa kuudenneksi. Vuonna 1975 hän voitti EM-kultaa mutta jäi MM-kilpailuissa neljänneksi.[1]
Innsbruckin olympialaisissa 1976 Stensen voitti kultaa 5 000 metrillä ja saavutti hollantilaisen Piet Kleinen takana hopeaa 10 000 metrillä.[1][2] Samana vuonna hän oli sekä EM- että MM-kilpailuissa hopealla; edellisissä häntä parempi oli maanmies Kay Arne Stenshjemmet ja jälkimmäisissä Piet Kleine. Samana vuonna Stensen luisteli kahdesti 10 000 metrillä maailmanennätyksen: tammikuussa hän luisteli Oslossa ajan 14.50,31 ja maaliskuussa Medeossa hän otti ennätyksen Piet Kleinelta takaisin ajalla 14.38,08. Vuonna 1977 Stensen saavutti vielä MM-pronssia[1] ja EM-hopeaa. Kaikkiaan Stensen saavutti urallaan 11 arvokisamitalia ja neljä olympiamitalia. Vuoden 1976 menestysten perusteella hänet valittiin vuoden parhaaksi luistelijaksi maailmassa, josta hän sai tunnustuksena Oscar Mathisen -palkinnon.
Uransa aikana hän kuului Norjan legendaariseen pikaluistelukvartettiin yhdessä Jan Egil Storholtin, Kay Arne Stenshjemmetin ja Amund Sjøbrendin kanssa. Aikalaiset kutsuivat heitä Norjassa alkukirjaimen mukaan nimellä "Fire S" eli "Neljä ässää".[3]
Uran jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Urheilu-uran päätyttyä keväällä 1978 hän toimi Norjan radiolle lajiasiantuntijana lähes 20 vuoden ajan.[3]
Stensen valitsi nuorena jo sotilasuran ja yleni aina everstiksi jäätyään 60-vuotiaana eläkkeelle. Sen jälkeen hän työskenteli vielä puolustusvoimain rakennushankkeiden johtotehtävissä. Viimeiset vuodet hän on ollut aktiivi vapaa-ajanpurjehtija. Hän palasi Norjaan kesällä 2019 kierrettyään vaimonsa kanssa moottoripurjeveneellään maailmaa peräti viisi vuotta. [3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Arponen, Antti O.; Hannus, Matti; Honkavaara, Aarne; Leinonen, Kimmo; Mäki-Kuutti, Tarmo; Raatikainen, Voitto; & Raevuori, Antero: Talviurheilun tähdet, s. 547. WSOY, 1986. ISBN 951-0-13095-8.
- Sten Stensenin olympiasijoitukset Sports Reference LLC. Arkistoitu 25.8.2009. Viitattu 22.7.2011. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
1924: Clas Thunberg | 1928: Ivar Ballangrud | 1932: Irving Jaffee | 1936: Ivar Ballangrud | 1948: Reidar Liaklev | 1952: Hjalmar Andersen | 1956: Boris Šilkov | 1960: Viktor Kositškin | 1964: Knut Johannesen | 1968: Fred Anton Maier | 1972: Ard Schenk | 1976: Sten Stensen | 1980: Eric Heiden | 1984: Tomas Gustafson | 1988: Tomas Gustafson | 1992: Geir Karlstad | 1994: Johann Olav Koss | 1998: Gianni Romme | 2002: Jochem Uytdehaage | 2006: Chad Hedrick | 2010: Sven Kramer | 2014: Sven Kramer | 2018: Sven Kramer | 2022: Nils van der Poel |