Stefan Olsdal

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Stefan Olsdal

Stefan Alexander Bo Olsdal (31. maaliskuuta 1974 Göteborg) on rockyhtye Placebon basisti.

Olsdal asui lapsuutensa Luxemburgissa. Hän kävi Luxemburgin kansainvälistä koulua, jossa opiskeli myös hänen nykyinen yhtyetoverinsa Brian Molko, mutta he eivät tutustuneet toisiinsa vielä koulussa. Myöhemmin Olsdal muutti takaisin Ruotsiin, missä kävi lukion, jonka jälkeen hän muutti Lontooseen opiskelemaan musiikkia.

1990-luvun alussa Olsdal tapasi Brian Molkon sattumalta uudelleen Lontoossa South Kensingtonin metroasemalla. He perustivat yhdessä yhtyeen nimeltä Ashtray Heart. Nimi muutettiin myöhemmin Placeboksi.

Placebon lisäksi Stefan Olsdal tekee myös DJ-keikkoja sekä soittaa elektronista musiikkia Hotel Persona -nimisessä yhtyeessä. Hän nimeää musiikillisiksi vaikutteikseen muun muassa Depeche Moden sekä Eurythmicsin.