Stala

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sampsa Astala
Syntynyt 23. tammikuuta 1974 (ikä 40)
Taiteilijanimet Stala (laulajana, 1997-)
Kita (rumpalina, 2000-)
Kotipaikka Karkkila
Aktiivisena 1993[1]
Tyylilajit glam rock
hard rock
heavy metal
shock rock
Ammatit muusikko, nuorisotyöntekijä, sosionomi, tuottaja
Soittimet rummut, kitara, laulu
Yhtyeet Stala&SO. (1997–)
Lordi (2000-2010)
Levy-yhtiöt Sony BMG

Sampsa Astala (s. 23. tammikuuta 1974 Karkkila) on suomalainen muusikko ja tuottaja. Astala toimii nykyisin taiteilijanimellä Stala, keulakuva-laulajana yhtyeessään Stala & SO.. Tunnetuksi Astala tuli rumpalina ja taustalaulajana Lordi-yhtyeessä, käyttäen taiteilijanimeä Kita. Hän soitti Lordissa vuosina 2000–2010 ja oli yhtyeen alkuperäinen rumpali.[2] Astala käyttää yhä Kita-nimeään toimiessaan vierailevana rumpalina levytyksillä.

Astala on koulutukseltaan sosionomi. Kesällä 2005 Astala valmistui studioteknologiksi ja on siitä lähtien toiminyt myös tuottajana. Hän on tuottanut muun muassa jyväskyläläisen Järjestyshäiriön Levoton -EP-levyn.[3] Astala on myös vastannut taustalauluista muun muassa Apulannan, Hanna Pakarisen, Neumannin ja Lordin albumeilla.[4][5][6]

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Astala syntyi Vantaalla, mutta vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Karkkilassa. Hän opiskeli nuorena Lohjan musiikkiopistossa klassista kitaraa, mutta kyllästyi soittimeen. Hän pääsi Karkkilan musiikkikouluun täysin pistein, ja aloitti rumpujen soittamisen. Nuorena hän piti seurakuntatoiminnasta, ja 16-vuotiaana hän oli SM-tason motocross-ajaja. 19-vuotiaana motocross-harrastus loppui, sillä Astalan mielenkiinto oli siirtynyt musiikkiin.[2] Astala tutustui 1990-luvulla Niko Hurmeeseen, joka opetteli soittamaan bassokitaraa. Yhdessä Hurmeen kanssa Astala perusti SO-yhtyeen, joka esiintyy edelleen harvakseltaan. Myöhemmin Astala ja Hurme soittivat Lordissa.[1]

Lukuvuonna 19951996 Astala opiskeli Eurajoen kristillisen opiston musiikkilinjalla. Hän on valmistunut sosionomiksi Diakonia-ammattikorkeakoulun Helsingin yksiköstä vuonna 2000.[2] Ammattikorkeakoulun lopputyönään hän sävelsi kirkolle Tuomas-messun kaltaisen, mutta nuorille suunnatun Junnu-messun Ville Papun kanssa.[7]

Valmistuttuaan sosionomiksi Astala työskenteli vuosina 20002001 Malmin seurakunnan varhaisnuorisotyönohjaajana. Hänellä on ammattikorkeakoulutasoinen kirkon nuorisotyönohjaajan koulutus. Astala jätti varhaisnuorisotyönohjaajan työn vuonna 2001 keskittyäkseen muusikonuraan.[1][8][9]

Tutustuminen Tomi Putaansuuhun[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sampsa Astala tutustui Lordin perustajaan Tomi Putaansuuhun ensimmäistä kertaa vuonna 1995 osallistumalla Radiomafian järjestämään Kiss-aiheiseen tietokilpailuun. Putaansuun tavoin Astala pitää Kiss-yhtyeestä ja on maininnut Paul Stanleyn tärkeimmäksi esikuvakseen. Astala ja Putaansuu kumpikin pääsivät kilpailun finaaliin, mutta Astala voitti Putaansuun vastaamalla oikein viimeiseen kysymykseen. Viimeisessä kysymyksessä kysyttiin, mistä Kissin kappaleesta Foo Fighters on tehnyt cover-version. Astala arvasi vastauksen mainitsemalla "Ozone"-kappaleen, joka oli oikein. Astala voitti kilpailussa kolme vapaavalintaista Kissin CD-levyä.[10]

Joulukuussa 1996 Sampsa Astala tapasi Tomi Putaansuun hänen järjestämällään Kiss-faniristeilyllä. Risteilyn määränpää oli Tukholma, jonne Kiss saapui esiintymään. Putaansuu pyysi Astalaa kitaristiksi uuteen Lordi-yhtyeeseensä, mutta Astala kieltäytyi tarjouksesta. Astala sanoi, että osasi soittaa vain omia kipaleitaan.[10]

Ura Lordissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tomi Putaansuu soitti Sampsa Astalalle marraskuussa 2000 ja kysyi, tuntisiko hän kitaristeja tai rumpaleita. Astala vastasi osaavansa itse soittaa rumpuja ja kysyi, millaista musiikkia pitäisi soittaa. Putaansuu kertoi Astalalle Lordi-yhtyeestä ja Astala kysyi, saisiko hän kokeilla soittaa rumpuja Lordissa. Putaansuu ihmetteli Astalan innokkuutta rumpujensoittoon, sillä aiemmin hän oli kertonut Putaansuulle olevansa laulaja. Astala pyysi Putaansuulta Lordin demoja kuunneltavaksi, niin hän opettelisi kappaleet.[10]

Lordin silloinen kokoonpano eli Tomi Putaansuu, Jussi Sydänmaa, Sami Wolking ja Erna Siikavirta lähtivät kuuntelemaan Astalan soittoa hänen treenikämpälleen. Yhtye oli niin vaikuttunut Astalan soittotyylistä, että hänet otettiin yksimielisesti Lordin jäseneksi.[10][2]

Liityttyään Lordiin Astala ymmärsi, että Lordissa oli ainesta erikokoisemmaksi yhtyeeksi kuin hänen aiemmista yhtyeistään. Hän myös ymmärsi, että Lordin täytyisi esiintyä näyttävästi. Astala innostui hirviöhahmosta, jota Putaansuu hänelle ehdotti. Astalan hirviöhahmoa varten yhtyeen entisen basistin, Sami Keinäsen alien-puku otettiin osittain uusiokäyttöön. Putaansuu teki pukuun hieman muutoksia. Astalan taiteilijanimeksi tuli "Kita", joka keksittiin hänen naamarin näyttävistä hampaista.[6]

Sampsa "Kita" Astala alien-puvussa Lordin keikalla.

Koska Astala ei ole kovin pitkä, hänen täytyi käyttää korokekenkiä. Koska korokekengät olivat puuta, ei niillä voinut soittaa rumpuja, joten Astala esiintyi kengillä ainoastaan virallisissa kuvauksissa. Myös rumpujensoittotyylin täytyi olla hirviömäinen. Astala ja Putaansuu olivat sitä mieltä, että Lordin rumpalin on soitettava rumpuja näyttävästi ja isoeleisesti. Jokaisen virvelirummun iskun täytyi lähteä pään yläpuolelta. Soittotyylin opettelu oli Astalalle raskasta hirviöpuku päällä ja näköä rajoittava hirviönaamio päässä.[6][11]

Lordissa Sampsa Astalasta tuli yhtyeen musiikillinen johtaja joka halusi yhtyeen toiminnasta mahdollisimman ammattimaista. Astalan liityttyä yhtyeeseen Lordi oli kasvanut viisihenkiseksi. Astalan johdolla Lordi alkoi harjoitella säännöllisesti ja yhtyeen yhteissoitto kehittyi.[6][11][12]

Astala oli ollut myös kaikissa aiemmissa yhtyeissään niiden liikuttava voima, joka piti yhtyeen pystyssä. Jos Astala ei tullut Lordin harjoituksiin, muut saattoivan käyttää ajan tyytyväisinä tupakanpolttoon, mikä oli täysin Astalan luonteen vastaista. Lordi oli ollut aiemmin epäsäännöllisesti työstetty projektiyhtye. Putaansuu onkin todennut, että Sampsa Astalan ansiosta Lordista tuli kunnon yhtye.[12]

Euroviisuvoiton kunniaksi Rovaniemi antoi kaikille Lordin jäsenille Rovaniemen kunniakansalaisuuden. Jokaista Lordin jäsentä palkittiin myös erikseen. Esimerkiksi Astalan "Kita"-nimen mukaan nimettiin nuorisokeskus hänen kotiseudullaan Karkkilassa. Astala oli mukana tilaisuudessa, jossa nuorisokeskus nimettiin hänen mukaansa.[13]

Euroviisuvoiton jälkeen Astala on ollut kiertueella Lordi-yhtyeen kanssa Euroopassa, Yhdysvalloissa, Japanissa ja Uudessa-Seelannissa. Vuonna 2008 ensi-iltaan tuli Dark Floors-kauhuelokuva, jossa Lordin jäsenet ovat ihmisten tielle ilmestyviä yksittäisiä hirviöitä.

Nykytilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Astala erotettiin Lordista lokakuussa 2010, kun hän osallistui Suomen Euroviisukarsintoihin Stala & SO. yhtyeen keulakuvana. Koska Astala oli julkisuudessa esillä näyttävästi ilman naamaria, ei yhtye nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin erottamisen.[14] Tammikuussa 2011 Astala liittyi yhtyeeseen Paul Stanley Boozing Society, joka on Kiss-tribuuttiyhtye.[15]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stala & SO.[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lordi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muilla levyillä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Ahlroth, s. 67
  2. a b c d Jouluyö, juhlayö 21.12.2006. Vantaan Lauri. Viitattu 18.6.2008.
  3. Järjestyshäiriö rokkaa Disneyn hengessä 22.7.2004. Mesta.net. Viitattu 18.6.2008.
  4. Apulannan Hiekka-albumin kansilehti.
  5. Hanna Pakarisen Lovers-albumin kansilehti.
  6. a b c d Ahlroth, s. 69
  7. Timo Sainio: Meidän messu – Varhaisnuoret ja pyhän kohtaaminen Koti - kasvun paikka. Viitattu 18.6.2008.
  8. Kita oikoo vääriä käsityksiä Lordista Seurakuntaviesti. Viitattu 18.6.2008.
  9. Hard Rock Hallelujah Aamun Koitto. Viitattu 18.6.2008.
  10. a b c d {Ahlroth, s. 68
  11. a b Täältä tulee hirmuinen Rölli 3/2004. Rumba. Viitattu 18.6.2008.
  12. a b Ahlroth, s. 71
  13. View from Finland: How winning changes everything: Lordi's rise 2006. Viitattu 21.6.2008.
  14. Announcement from the band - Ilmoitus bändiltä 4.10.2010. Viitattu 5.2.2011.
  15. Entinen Lordi-rumpali KISS-tribuuttibändiin

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]