St. Kilda
Sivulta puuttuu 
St. Kilda on saariryhmä Skotlannin edustalla vielä Ulko-Hebrideistäkin avomerelle päin. Se on Unescon maailmanperintökohde ja asumaton vuodesta 1930 alkaen.[1] Saariryhmän nimi muistuttaa "Pyhää Kildaa", mutta kirkkohistoria ei tunne Kilda-nimistä pyhimystä. Nimi tulee kenties muinaisnorjan sanasta Skildir, suojapaikka.
Saaret ovat syntyneet muinaisesta tulivuoresta. Korkein kohta on 430 m merenpinnasta, ja sen lähellä on 300 metrin jyrkänne. Saarilla pesii monia merilintulajeja; niiden suulayhteiskunta on maailman suurin.
St. Kildan saaria oli asuttu esihistoriallisilta ajoilta alkaen. Saarilla on tehty joitakin pronssikautisiin ihmisiin viittaavia löytöjä, ja sieltä on löydetty hyvin säilyneitä rautakautisia rakennelmia.[2]
Historiallisena aikana saaret ovat kuuluneet mantereella asuvalle maanomistajalle, joka on vuokrannut niitä luonnossa (lähinnä ohrana) maksettua vuokraa vastaan. Vuonna 1697 saarilla asui 180 henkeä. He viettivät talven Village Bayssa ja hajaantuivat kesäksi laajemmalle.[2]
1800-luvulla niiden väkiluku pieneni siirtolaisuuden ja lapsikuolleisuuden takia rajusti. Viimeiset 36 asukasta asutettiin omasta pyynnöstään mantereelle vuonna 1930. Saarella ei asu ketään pysyvästi, mutta siellä on jatkuvasti sotilastukikohdan henkilöstöä sekä luonnontutkijoita tutkimusasemalla.
Saarista kahdella elää oma erityinen villi lammasrotu, joka on tutkijoiden mielenkiinnon kohteena. Sen alkuperää ei tiedetä, mutta lampaita on ilmeisesti ollut Soayn saarella viikinkiajoista asti. Vuonna 1932 osa lampaista pyydystettiin ja siirrettiin Hirtan saarelle.[2]
[muokkaa] Lähteet
