Spandau (hallintoalue)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Spandaun hallintoalue korostettuna Berliinin kartalla
Spandaun hallintoalueeseen kuuluvat kaupunginosat

Spandau on yksi Berliinin 12 hallintoalueesta (saks. Bezirk), joilla on oma, paikallisvaaleissa valittu hallintonsa ja rajoitettu itsemääräämisoikeus. Alue sijaitsee Havel- ja Spreejokien risteyskohdassa. Se on laajuudeltaan 91,91 km2, ja siellä asuu 226 100 asukasta (2003).

Berliiniläisten keskuudessa Spandau viittaa yleensä Spandaun kaupunginosaan, ei samannimiseen hallintoalueeseen.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Spandaun historia alkaa joko 600- tai 700-luvulta slaavilaisen heimon asetuttua alueelle ja rakennettua sinne linnoituksen. Saksalainen kuningas Henrik I valloitti linnoituksen vuonna 928 mutta se palasi slaavilaisten hallintaan myöhemmin 900-luvulla.

Vuonna 1156 kreivi Albrecht von Ballenstedt otti alueen hallintaansa. Vuodelta 1197 löytyy ensimmäinen maininta Spandausta dokumentista, jota on sittemmin kutsuttu nimellä Spandowe. Spandaulle annettiin kaupunkioikeudet vuonna 1232. Spandaun linnoituksen kunnostustyöt päättyivät vuosien 1559 ja 1594 välillä. Vuonna 1558 Gatowin kylä liittyi Spandaun kaupunkiin. Spandau antautui ruotsalaisille vuonna 1634.

Vuonna 1806 ranskalaiset joukot Napoleonin johdolla ottivat kaupungin hallintaansa vuoteen 1807 asti. Vuonna 1812 Napoleon palasi ja 1813 Preussin ja Venäjän joukot aloittivat Spandaun linnoituksen piirityksen.

Vuonna 1920 Spandau (jonka nimi oli vaihdettu Spandowiksi 1878) liitettiin osaksi Berliiniä. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Spandaussa oli useita metallinsulattamoja ja ruutitehtaita sotatarvikkeiden valmistukseen.

Toisen maailmansodan jälkeen Spandau kuului Ison-Britannian miehitysvyöhykkeeseen Länsi-Berliinissä ja 1876 valmistunutta Spandaun vankilaa käytettiin Nürnbergin oikeudenkäynnissä tuomittujen natsien sijoituspaikkana. Viimeisen vangin Rudolf Hessin kuoltua liittoutuneet tuhosivat vankilan vuonna 1987.

Nykyään Spandaussa toimii metalli- ja kemikaaliteollisuutta sekä matonvalmistusteollisuutta.

Myös suosittu brittibändi Spandau Ballet on lainannut nimensä Spandaulta.

Spandaun ystävyyskaupunki on brittiläinen Luton.

Spandaun hallintoalueeseen kuuluvat kaupunginosat (Ortsteile)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Spandau (hallintoalue).


Koordinaatit: 52°33′N, 13°12′E