Sotilastulkki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sotilastulkki on sotilas, joka tulkkaa tai kääntää kielestä toiseen. Sotilastulkki palvelee sotilaallisessa organisaatiossa ja käyttää sotilasarvoa, univormua ja kantaa avoimesti asetta. Sotilastulkin ensisijainen tehtävä on edesauttaa sotilaallisia operaatioita tulkkaamalla ja kääntämällä, mutta sotilastulkeille voidaan määrätä myös muita tehtäviä, kuten esimerkiksi tiedon hankinta tai muiden sotilaiden koulutus. Sotilaallisissa organisaatioissa palvelee tulkkeja ja kääntäjiä myös siviilin asemassa, mutta heitä ei katsota sotilastulkeiksi.

Sotilastulkit Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa ei järjestetä sotilaille erikseen tulkki- tai kääntäjäkoulutusta. Puolustusvoimien palkatun henkilöstön kielikoulutuksesta ja Puolustusvoimien tarvitsemista kielipalveluista vastaa Maanpuolustuskorkeakoulun kielikeskus[1]. Vieraita kieliä sujuvasti osaavat ammattisotilaat tai reserviläiset voivat palvelustehtäviinsä liittyen joutua tulkkaamaan tai kääntämään kielestä toiseen, jolloin heidän voidaan katsoa tilapäisesti toimivan sotilastulkin tehtävässä. Puolustusvoimissa ei kuitenkaan palvele henkilöitä sotilastulkin tehtävässä.

Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisessa maailmansodassa sotilastulkkeja palveli Suomessa runsaasti. Tulkkien tärkein tehtävä oli avustaa sotavankien kuulustelussa[2]. Tulkkeja palveli sotavankileirien lisäksi myös rintamalla, sillä sotavankien kuulustelut tuli aloittaa jo kiinniottotilanteessa. Yleisin tulkattava kieli oli venäjä, mutta myös saksan tulkkeja tarvittiin erityisesti Pohjois-Suomessa yhteistoimintaan saksalaisten joukkojen kanssa vuodem 1941 kesästä aina vuoden 1944 syksyyn saakka[3].

Sotavankien kuulusteluissa sotilastulkin tehtävissä palveli mm. rintamalla venäjänkielentaitoisia rivimiehiä ja esikunnissa tiedustelu-upseereita. Joskus kuulustelijana toimi venäjänkielentaitoinen henkilö itse, eikä sotilastulkkia erikseen käytetty. Sotavankileireillä ja sotasairaaloissa sotavankien kuulustelujen tulkkeina toimi myös mm. suomenkielentaitoisia sotavankeja ja venäjänkielentaitoisia lottia, mutta nämä eivät olleet sotilastulkkeja[2].

Rauhanturva- ja kriisinhallintaoperaatiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisissa rauhanturva- ja kriinsinhallintajoukoissa palvelee yleensä sotilastulkki tai -tulkkeja. Rauhanturva- tai kriisinhallintajoukon sotilastulkki on Suomesta rekrytoitu Suomen kansalainen[4]. Joukon mukana operaatioalueella palvelee myös operaatioalueelta rekrytoituja ns. paikallistulkkeja. Paikallistulkit eivät kuulu kriisinhallintajoukkoon eikä heillä ole sotilasarvoa, vaikka joissain tilanteissa myös siviilinä palvelevan tulkin on perusteltua käyttää sotilasasua tai -varusteita, esimerkiksi suojaliiviä ja -kypärää[5].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]