Sotahuuto (tapahtuma)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kenttätaistelu Sotahuudossa 2007

Sotahuuto on kerran vuodessa järjestettävä Suomen suurin bofferointitapahtuma, jossa sadat osallistujat taistelevat keskenään boffereilla eli pehmoaseilla. Tapahtuma kestää yhden viikonlopun verran ja se on järjestetty tyypillisesti kesä- tai heinäkuussa.

Sotahuudossa vastakkain taistelee yleensä kaksi, kolme tai neljä armeijaa, jotka koostuvat monista noin parinkymmenen hengen ryhmistä. Tapahtuma on jaettu peräkkäin taisteltaviin skenaarioihin. Sotahuudossa on joka vuosi vaihtuva historiallinen teema, johon armeijajako ja pelattavat skenaariot löyhästi pohjautuvat.

Sisällysluettelo

Tapahtumat [muokkaa]

Vuoden 2006 Sotahuudon jälkeen perustettiin Sotahuuto-yhdistys ry edistämään toimintaa ja toimimaan vuosittaisin vaihtuville järjestäjätahoille yhtenäisenä tiedotuskanavana ja päättämään mm. tapahtuman säännöistä. Ennen Sotahuuto-tapahtumia kotimaiset taistelutapahtumat olivat selvästi pienempiä osanottajaluvultaan, eikä niitä järjestetty yhtä säännöllisesti.

Armeijat ja varusteet [muokkaa]

Sotahuudon väki koostuu siihen ilmoittautuneista ryhmistä, joiden koko vaihtelee alle kymmenestä jopa yli 40 taistelijaan. Ryhmien sisällä jokaisella on yhtenäinen vaatetus ja varustus josta ryhmäläinen voidaan tunnistaa. Jokaisella ryhmällä on lisäksi lippu, jota lipunkantaja kantaa ryhmän mukana.

Tavallisimpia varusteita ovat miekka ja kilpi sekä keihäs, mutta myös hilpareita, jousia ja heittokeihäitä on runsaasti käytössä. Sotahuudossa voidaan käyttää myös haarniskoita, jotka antavat peittämäänsä osumakohtaan yhden lisäpisteen. Tavallisimpia haarniskoita ovat kypärä ja rengaspanssari. Haarniskoiden ulkonäöltä ja materiaalilta vaaditaan kohtalaista autenttisuutta panssaripisteen saamiseksi. Erilaisen varustuksen, kokemuksen ja taistelutyylin perusteella eri ryhmillä on erilaisia rooleja linjataistelusta tiedusteluun.

Osallistuvat ryhmät jaetaan etukäteen joko kahteen pääarmeijaan ja "palkkasotureiksi", joita voidaan vaihdella puolelta toiselle, tai vaihtoehtoisesti useampaan pääarmeijaan, joita yhdistelemällä luodaan erilaisia armeijakokonaisuuksia.

Skenaariot [muokkaa]

Armeijat taistelevat keskenään kunnes toinen armeija on tuhottu, skenaarion tavoitteet on saavutettu tai aika loppuu. Pelatuista skenaarioista lasketaan jokaiselle ryhmällä pisteet. Tavallisimpia skenaarioita ovat

  • Kenttätaistelu. Kaksi armeijaa taistelee pienehköllä alueella. Voittaja on se, joka saa tuhottua vastustajan armeijan.
  • Kohtaaminen metsässä. Kaksi armeijaa sijoitetaan metsään ja taistellaan kunnes toinen armeija on tuhottu.
  • Saatto. Toinen armeija saattaa tärkeää henkilöä ennaltamäärättyyn paikkaan metsässä ja toinen armeijan tehtävänä on kaapata tai tappaa saatettava.
  • Arkku. Kaksi tai kolme armeijaa (palkkasoturit voivat muodostaa oman ryhmän) yrittävät saada haltuunsa arkun ja viedä se omalle voittopisteelleen.
  • RISK. Maastoon on sijoitettu hallintapisteitä ja tavoitteena on pitää mahdollisimman monta pistettä hallussa mahdollisimman kauan.
  • Linna. Linna on toisen armeijan puolustama rakennelma (esim. Heinäpaaleista kasattu). Toinen armeija yrittää vallata linnan viemällä lippunsa osoitettuun paikkaan voitonmerkiksi tai tuhoamalla toinen armeija

Osallistujat [muokkaa]

Sotahuudolta on tullut jo muutaman järjestyskerran jälkeen järjestäytyneempi ja sen osallistujamäärä on kasvanut reippaasti. Vuonna 2005 osallistujia oli 220 ja vuonna 2006 jo vajaat 270. Vuonna 2007 osallitujia oli jo yli 360, vuonna 2008 reilut 500 ja vuosina 2009 ja 2010 noin 550[2] . Suurin osa osallistujista on iältään noin 20-vuotiaita mutta ikähaitari on melko suuri. Tapahtuman ikäraja on 15 vuotta.

Sotahuuto on synnyttänyt lukuisia aktiivisia bofferointiryhmiä ympäri Suomea. Tapahtumien myötä harrastus on lisääntynyt, verkottunut ja yhtenäistynyt sääntöjen ja varusteiden osalta. Sotahuuto on tuonut bofferointiin historiallista yleisilmettä ulkomailla yleisen fantasiateeman sijaan.

SH06ikajakauma.jpg
Sotahuuto 2006 tapahtumaan ilmoittautuneista osallistujista 254/266 (94,5%) tilastoitiin.

Lähteet [muokkaa]

  1. http://www.sotahuuto.fi/sotahuuto2012
  2. Sotahuutowiki Viitattu 6.7.2010. Suomi

Aiheesta muualla [muokkaa]