Sosiaalipedagogiikka

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sosiaalipedagogiikassa tarkastelun kohteena on yksilön kasvun sosiaalinen luonne. Sosiaalipedagoginen teoria yhdistää kasvatustieteellisen ja yhteiskuntatieteellisen näkökulman. Sosiaalipedagoginen ajattelu asettaa painopisteen yksilön tai ryhmän kokonaistilanteen tarkasteluun. Sosiaalipedagoginen ammatillinen toiminta lähtee yksilön tai ryhmän sosiaaliseen ympäristöön perehtymisestä.

Sosiaalipedagoginen ammatillinen toiminta tapahtuu yhteiskunnallisissa muutos- ja murrosvaiheissa. Se tarkoittaa yksilöiden ja ryhmien sosiaalisten ja pedagogisten ongelmien yhteydessä annettavaa tukea tai rinnalla kulkemista sekä itseapuun auttamista. Tavoitteena on integroida yksilöitä ja ryhmiä yhteiskuntaan. Lisäksi pyrkimyksenä on kohdata yhteiskunnan epäkohtia, auttaa huono-osaisia ja edistää hyvinvointia, oikeudenmukaisuutta, yhteiskuntarauhaa, yksilön vapautta, yhteiskuntavastuuta, yhteisöllisyyden kokemista ja osallistamista sekä ehkäistä syrjäytymistä ja leimaantumista.[1]

Sosiaalipedagogiikka on toimintatiede ja toiminnallinen oppiala, joka näkyy kasvatus- ja sosiaalialan työssä.[2] Sosiaalipedagoginen ajattelu ja toiminta elää ja kehittyy jatkuvasti erilaisten ihmis-, yhteiskunta-, moraali- ja tiedekäsitysten vaikutuspiirissä. Myös perinteet ja jokaisen aikakauden omat yhteiskunnalliset tapahtumat vaikuttavat sosiaalipedagogiikan tulkintaan. Monimerkityksellisyyttä voidaan selittää sillä, että sosiaalipedagogiikasta puhutaan alan kirjallisuudessa monella eri tasolla. Sosiaalipedagogiikka voidaan nähdä yhteiskunnallisena liikkeenä, tieteellisenä pedagogiikkana tai itsenäisenä tieteellisenä oppialana.[3]

Sosiaalipedagogiikassa teoriaa ja käytäntöä ei voi erottaa toisistaan. Teoria on ajattelun väline, joka suuntaa ajatteluun perustuvaa toimintaa. Sosiaalipedagogiikka on siis vahvasti soveltavaa ja käytännöllistä. Saksalainen Buchkremer on kiteyttänyt sosiaalipedagogiikan sisällöksi kultaisen säännön: Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.[4]

Sisällysluettelo

[muokkaa] Sosiaalipedagogisen toiminnan ja ajattelun historiaa

Joidenkin sosiaalipedagogiikan oppihistoriaa käsittelevien näkemysten mukaan sosiaalipedagogiikan on katsottu syntyneen jo antiikissa. Tämän aikaisista filosofeista muun muassa Aristoteles ja Platon alkoivat tarkastella kasvatuksen yhteiskunnallista ja poliittista merkitystä. Heidän pedagogisista ajatuksistaan huolimatta he eivät kuitenkaan käsitelleet huono-osaisuutta. Aatehistoriallisesta näkökulmasta tarkasteltuna sosiaalipedagoginen ajattelu ja toiminta ovat saaneet alkunsa keskiajan ja uudenajan vaihteessa. Tänä aikana syntyi sekä poliittisia että pedagogisia strategioita yhteiskunnallisten epäkohtien korjaamiseksi ja huono-osaisuuden lievittämiseksi. Renessanssista ja uskonpuhdistuksesta alkunsa saanut henkinen murros mullisti ihmis-, yhteiskunta- ja historiakäsitykset Euroopassa, ihmisten alkaessa ymmärtää omat mahdollisuutensa vaikuttaa omaan kohtaloonsa niin yksilönä kuin yhteiskuntanakin. Tästä pedagogiikan teoreetikot saivat innostusta kasvatuksen pohtimiseen, erityisesti yksilön ja yhteiskunnan välisen suhteen näkökulmasta. Sosiaalihistoriallisesti sosiaalipedagogisen ajattelun ja toiminnan voidaan katsoa syntyneen vastaukseksi teollistumisen ja kaupungistumisen aiheuttamiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Sosiaalipedagoginen toiminta ongelmien lievittämiseksi oli tänä aikana muun muassa kotikasvatuksen tukemista, täydentämistä ja korvaamista.[5]

[muokkaa] Reformistinen lähtökohta ja lähitieteet

Sosiaalipedagogiikka pyrkii uudistamaan yhteiskuntaa, joten se on luonteeltaan reformistista. Sosiaalisen reformismin tarkoituksena on ratkaista yhteiskunnan ongelmia pedagogisin keinoin esimerkiksi kehittämällä yhteiskunnan sivistystyötä, parantamalla lasten ja nuorten kasvuoloja ja mahdollistamalla yhteiskunnallinen osallistuminen. Sosiaalipedagogiikka liittyy vahvasti myös sosiaalipolitiikkaan ja ne täydentävät toisiaan. Sosiaalipolitiikka uudistaa lähinnä yhteiskunnan ulkoisia rakenteita lainsäädännön avulla, kun taas sosiaalipedagogiikka etsii mahdollisuuksia uudistaa yhteiskuntaa sisältäpäin kasvatuksen avulla.

Myös sosiaali- ja kulttuurireformismi liittyvät toisiinsa. Kulttuurireformismi pyrkii uudistamaan yhteiskunnan arvoja, elämäntapoja, kulttuuria ja kulttuuri-instituutioita. Kulttuurielämän alueella tapahtuvat muutokset johtuvat usein sosiaalisten reformien muutoksesta ja sama tapahtuu myös päinvastoin. Sosiaalipedagoginen toiminta ja ajattelu ovat saaneet osaltaan vaikutteita kulttuurikritiikistä ja vaihtoehtoisista elämäntavoista. Sosiaalipedagogisessa kulttuurireformissa korostetaan kaupunkikulttuurin niitä puolia, jotka vahvistavat elämän arvokkuutta ja mielekkyyttä. Monet muutkin yhteiskunnalliset liikkeet ja kansanliikkeet haluavat omalta osaltaan lievittää sosiaalista hätää erilaisilla kasvatuskeinoilla, pyrkimällä sosiaalisten ongelmien ratkaisuun ja auttamalla ihmisiä parantamaan elinolojaan.[6]

[muokkaa] Sosiaalipedagogiikan tieteellinen kehitys

Sosiaalipedagogiikan tunnetuimpia vaikuttajia olivat muun muassa Platon sekä Rousseau. Rousseau eritteli 1800-luvulla kasvatuksen yhteiskunnallisia edellytyksiä ja vaati radikaalisti sen pedagogista organisointia. Samaan aikaan myös muut ranskalaiset valistuksen ajan ajattelijat suuntasivat huomionsa muun muassa kasvatuksen yhteiskunnallisiin kytkentöihin vaatien pedagogisia uudistuksia. Tätä vaihetta sosiaalipedagogiikan historiassa voidaan pitää merkittävänä sen oppihistorian kannalta. Pestalozzi ja Fröbel nähdään käytännön kasvatustyössä näkyvän sosiaalipedagogiikan tienraivaajina. Ranskan vallankumouksen aikaan sosiaalipedagogiikka nähtiin rauhanomaisena vaihtoehtona vallankumouksen periaatteiden ja ihanteiden edistämiselle yhteiskunnassa. Siihen aikaan heräsi sosiaalinen tietoisuus, jonka myötä kasvatuksen yhteiskunnallinen luonne alettiin tiedostaa pedagogiikassa uudella tavalla. Tämän aatehistoriallisen näkökulman kautta tavoitteeksi tuli kasvattaa ihmiset itsestään huolehtivina subjekteina yhteiskunnan jäsenyyteen.[7]

Sosiaalipedagoginen teoriakeskustelu on muodostunut maakohtaiseksi, omine erityispiirteineen ja teoreetikkoineen ja näin sen oppihistoriakin on hajanaista. Voimakkainta sosiaalipedagogiikan tieteen kehittyminen on ollut siellä, missä sen asema akateemisena koulutusalana on vakiintunut.[8]

[muokkaa] Sosiaalipedagogiikka- käsitteen synty ja kehitys Saksassa

Käsitteen synty liittyi Saksassa kaupungistumiseen, teollistumiseen ja modernisoitumiseen. Sosiaalipedagogiikan synnyn lähtökohtana olivat poliittiset pyrkimykset, jotka liittyivät taloudellisesti määrittyvien elinolojen heikkenemiseen. Sosiaalipedagogiikasta tuli Saksassa pyrkimysten ydin, jotka korostivat sosiaalisia näkökulmia kasvatuksessa.[9]

Karl Mager (1810-1858) oli saksalainen kasvatusajattelija 1800-luvulla, jonka mukaan sosiaalipedagogiikka on yhteiskunnan kytkentöjä tutkiva pedagogiikan alue. Toinen kasvatusajattelija Adolph Diesterweg (1790-1866) ajatteli taas sosiaalipedagogiikan olevan huono-osaisten auttamiseen suuntautuvaa pedagogiikkaa. Auttamiseen kuului niin materiaalista auttamista kuin ennaltaehkäisyäkin. Näiden kahden samalla aikakaudella eläneiden kasvatusajattelijoiden näkemykset sosiaalipedagogiikasta poikkesivat siis toisistaan hyvinkin paljon.1900-luvun alussa Saksassa sosiaalipedagogiikka tieteenä tai oppialana nähtiin kolmena erilaisena tulkintana.[10]

Ensimmäinen näkökulma oli, että sosiaalipedagogiikka on sellaisen pedagogiikan sisältö, joka käsittelee kasvatusta ideaalista yhteiskuntaa ylläpitävään kansalaismoraaliin ja siveellisyyteen. Toinen näkökulma taas korosti sosiaalipedagogiikan olevan individuaalipedagogiikan rinnalla pedagogiikan toinen osa-alue. Viimeisen näkökulman mukaan sosiaalipedagogiikka on käytännöllisiin kasvatusongelmiin suuntautuva pedagogiikka. 1900-luvun tärkein sosiaalipedagogiikan teoreetikko Paul Natorp (1854-1927) loi ensimmäisenä sosiaalipedagogiikasta yhtenäisen tietojärjestelmän ja korosti tasa-arvoa, yhteisöllisyyttä ja oikeudenmukaisuutta yhteiskunnallisessa työnjaossa, politiikassa ja yhteiskuntaelämän hallinnossa.[10]

1920-luvulla kehittyi käytäntöön suuntautuva henkitieteellis-hermeneuttinen sosiaalipedagogiikka, jonka teoreetikkona toimi Herman Nohl. Nohlin näkemys pedagogiikasta kattaa koko elämänkaaren ja sosiaalipedagogiikka on vaikeissa olosuhteissa elävien ihmisten pedagogista auttamista, josta tuli sosiaalipedagogiikka liikkeen aatteellinen perusta.[11]

Sosiaalipedagogiikan teoriaperinne katkesi natsien aikaan vuona 1933, jolloin ilmestyi uusi ideologia. Sodan jälkeen sosiaalipedagogiikan kehityksessä Saksassa oli kaksi eri vaihetta. Ensimmäinen vaihe oli sosiaalipedagogiikan paluu ja leimaantuminen lasten- ja nuortenhuolloksi. Toinen vaihe oli sosiaalipedagogiikan sosiaalitieteellistyminen, professionaalistuminen ja muotoutuminen akateemiseksi koulutus- ja työalaksi.[12]

[muokkaa] Espanjalaisen sosiaalipedagogiikan synty ja kehittyminen

Espanjassa ensimmäiset viittaukset varsinaiseen sosiaalipedagogiikkaan esitettiin vuonna 1903 ja ensimmäinen espanjalainen sosiaalipedagogi oli Ramón Ruiz Amado (1861-1934). Toinen sosiaalipedagoginen ajattelija Espanjassa oli Lorenzo Luzuriaga (1889-1959) . Hänen mukaansa sosiaalipedagogiikka oli kiinteästi yhteydessä politiikkaan. Moderni espanjalainen sosiaalipedagogiikka syntyi 1970- luvulla. Sosiaalipedagogiikan tarkoitus oli etsiä ja löytää ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin. José María Quintana Cabanas (s. 1930) oli tällaisen modernin espanjalaisen sosiaalipedagogiikan asiantuntija. Hänen mukaansa sosiaalipedagogiikka on sosiaalityön pedagoginen tiede. Espanjalainen sosiaalipedagogiikka eroaa saksalaisesta sosiaalipedagogiikasta esimerkiksi seuraavissa asioissa; espanjalaisten mielestä päiväkotikasvatus ei kuulu sosiaalipedagogiikkaan ja espanjalaiset tekevät selkeän eron sosiaalipedagogiikan ja perinteisen sosiaalityön välille.[13]

[muokkaa] Sosiokulttuurinen innostaminen - ranskalainen sosiaalipedagogiikka

Sosiokulttuurinen innostaminen on yksi sosiaalipedagogiikan osa-alueista. Se on toimintaa, joka ihmisten oman aktiivisuuden ja osallistumisen avulla pyrkii muuttamaan asenteita ja tätä kautta myös sosiaalista todellisuutta entistä paremmaksi. Se on toimintaa, joka herättelee ihmisten tietoisuutta ja saa heidät liikkeelle. Käsite (ransk. animation socioculturelle) syntyi toisen maailmansodan jälkeen Ranskassa. Sitä tarvittiin avuksi rakentamaan sortunutta ja tukahtunutta yhteiskuntaa uudelleen demokraattiseksi yhteiskunnaksi. Varsinaisena sosiaalisen kasvatuksen ammattina innostaminen syntyi 60-luvulla vapaaehtoistyön pohjalta.[14]

Sosiokulttuurista innostamista voidaan toteuttaa monin eri tavoin. Tärkeimpiä toteutustapoja ovat kasvatukselliset, kulttuuriset ja taiteellisen ilmaisun metodit sekä sosiaalinen ja vapaa-ajan virkistystoiminta. Tavoitteena on edistää ihmisten järjestäytymistä ja oppimista metodien avulla tekemällä ja kokemalla. Sosiokulttuurisen innostamisen kolme ulottuvuutta ovat pedagoginen, sosiaalinen ja kulttuurinen ulottuvuus. Näillä pyritään parantamaan ihmisten elämänhallintaa omassa arkipäivässään.[14]

Innostaminen voidaan määritellä sosiaalipedagogiseksi "tekniikaksi", joka ilmenee sellaisena kannustavana, liikkeellepanevana ja organisoivana toimintana, joka saa yksilöt, ryhmät ja yhteisöt luomaan dynaamista sosiaalista verkostoa.[14]

[muokkaa] Sosiaalipedagogiikka Ruotsissa

Ruotsin sosiaalipedagogiikan asiantuntijoina voidaan pitää Elisabeth Erikssonia ja Ann-Marie Markströmiä. Heidän mukaansa sosiaalipedagogiikka jaetaan kolmelle jalustalle: 1. Saksalaisen sosiaalipedagogiikan juuret, 2. sosiaalityö (amerikkalaisista juurista nouseva → John Dewey) ja 3. pedagogiikka.

Ruotsalainen sosiaalipedagogiikka on niin teoriassa kuin käytännössäkin suomalaista edellä. Ruotsissa on jo 1960-luvulta lähtien ollut koulupsykologeja ja erityiskoulusysteemi. Sosiaalipedagogien työalueeseen kuuluvat nuoriso, päihde- ja kriminaalityö sekä erilaiset sosiaalialan projektit. Ruotsissa sosiaalipedagogiikka kulkee sosiaalityön osana ja on myös alisteista sille. Siellä sosiaalipedagogiikka on tullut pysyväksi oppiaineeksi tieteellisen sosiaalityön sisälle sekä ammatillisen kulttuurin näkökulmana.[15]

[muokkaa] Sosiaalipedagogiikka Suomessa

Suomessa sosiaalipedagogiikka on tieteenalana hyvin uusi aluevaltaus, vaikka viimeisen kymmenen vuoden aikana onkin tapahtunut laajaa kehitystä. Sosiaalipedagogiikka on Suomessa vielä melko laaja-alainen käsite, sillä tutkimuksia ja kirjallisuutta alalta on vielä hyvin niukasti. Sen selkeyttämiseksi tulisi sosiaalipedagogiikan tiedeluonnetta kehittää, sillä siten saisimme yksiselitteisempiä käsitteitä ja näin ollen pystyisimme paremmin tuomaan sosiaalipedagogista sisältöä käytännön työhön. Tähänastinen teoreettinen kehitys on palvellut sosiaali- ja kasvatusalan ammatillista koulutusta. Sosiaalipedagogiikan opinnot ovat tulleet lakiasetusten myötä pakollisiksi esiopetustoimen henkilöstön koulutuksissa.[16]

Kiinnostus sosiaalipedagogiikkaan on kuitenkin kasvanut ja kehitys on myönteistä asiantuntijoiden näkökulmasta. Suomalainen sosiaalipedagogiikka on vahvasti yhteydessä sosiaalityöhön. Sitä voi opiskella akateemisena oppiaineena Kuopion ja Tampereen yliopistoissa. Muutamissa ammattikorkeakouluissa (esimerkiksi Satakunnan ammattikorkeakoulussa) sosiaalialan koulutusohjelmien suuntaukseksi voi valita sosiaalipedagogiikan tai muuten koulutustarjonnasta oppiaineita valitsemalla suuntautua sosiaalipedagogiikkaan.[17]

Suomen sosiaalipedagoginen seura ry. perustettiin Porissa vuonna 1997, sen tarkoituksena on edistää kansallisessa ja kansainvälisessä yhteistyössä sosiaalipedagogista tutkimusta ja koulutusta, myötävaikuttaa sosiaalipedagogiikan kehittymiseen ja toimia keskustelufoorumina sosiaalipedagogiikan tutkimuksen ja käytännön työn välillä. Suomen sosiaalipedagoginen seura järjestää valtakunnallisia koulutuspäiviä vuosittain ja julkaisee Sosiaalipedagogista aikakauskirjaa.[18]

Suomalaisen sosiaalipedagogiikan kehittäjinä voidaan pitää Juha Hämäläistä ja Leena Kurkea[1], jotka ovat julkaisseet suurimman osan sosiaalipedagogiikkaa käsittelevästä kirjallisuudesta. Lisäksi Kaarina Ranne ja Leo Nyqvist ovat myös käsitelleet töissään sosiaalipedagogiikkaa eri näkökulmista.[19]

[muokkaa] Sosiaalipedagoginen käytäntö

Sosiaalipedagogiseen työhön kuuluu koko ihmisen elinkaari, lapsuudesta vanhuuteen. Sovellusalueita voidaan luokitella esimerkiksi sosiaalisten ongelmien mukaan, kuten avuttomuus, köyhyys, poikkeavuus tai syrjäytyminen. Keskeisiä työmuotoja erilaisiin toimintakenttiin ovat esimerkiksi erilaiset toiminnalliset pedagogiat ja terapiat, yhteisökasvatus, pedagoginen ryhmätyö ja yksilö- ja perhekohtainen neuvonta sekä dialogisuus. [20]

Sosiaalipedagogisessa työssä voidaan erottaa eri tasoja: yksilöllinen ohjaus ja neuvonta, ryhmässä ja ryhmän kautta tapahtuva pedagoginen vaikuttaminen, erilaisissa yhteisöissä toimiminen, ihmisten aktivointi toimintaan. Erityisenä tasona voidaan erottaa pedagoginen perhetyö eli perhekasvatus, vanhempainkasvatus. Kaikilla sosiaalipedagogisen työn tasoilla tärkeää on pyrkimys sosiaalisten ongelmien ehkäisyyn ja lievittämiseen, ihmisten yhteiskunnallisen identiteetin vahvistamiseen ja selkiyttämiseen, elämänhallinnan tukemiseen sekä osallisuuden ja osallistumisen edistämiseen. Työssä suositaan luovaan toimintaan perustuvia työmuotoja jotka ovat musiikki, kuvataiteet, seikkailu, draama, kirjallisuus ja muut vastaavat inhimillisen aktiviteetin alat.[21]

Sosiaalipedagogisessa toiminnassa toteutuvat seuraavat periaatteet: itseapuun auttaminen, yhteisön kasvatuspotentiaalin sekä yksilön tai yhteisön itsekasvatuspotentiaalin vahvistaminen, toiminnallisuus ja elämyksellisyys. Yksilöltä odotetaan itsetietoista yhteiskunnan jäsenyyttä, kriittisen ja vastuullisen suhteen luomista siihen yhteiskuntaan, jossa elää ja johon kuuluu.

Sosiaalipedagoginen toimija (esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan ammattihenkilö) on kasvatuksellisten ja sosiaalisten muutosten edistäjä, epävirallisen ja virallisen "järjestelmän" välimaastossa toimiva, tulkki eri kulttuurien välillä. Sosiaalipedagogiikassa korostetaan auttamismenetelmänä vuorovaikutusta, jolla ymmärretään vastavuoroista suhdetta (dialogia), jossa suhteen osapuolet vaikuttavat toisiinsa ja edistävät toisissaan muutosta molempien osapuolten itsemääräämisoikeutta kunnioittaen.[22]

Sosiaalipedagoginen työ kohdistuu sinne, missä ihmisen yhteiskunnallinen subjektius, osallistuminen ja osallisuus, sosiaalinen identiteetti, elämänhallinta ja täyspainoinen itsensä toteuttaminen yhteiskunnan jäsenenä ovat puutteellisesti kehittyneitä tai uhattuina. Haasteena onkin kaikenalainen huono-osaisuus, mikä ilmenee eri ikäisten ja eri elämäntilanteissa olevien ihmisten vaikeuksina selviytyä arjen tehtävissä.[23]

[muokkaa] Sosiaalipedagogiikan tulevaisuus (suomalaisten asiantuntijoiden mukaan)

Yhteiskunnallisten muutosten myötä myös sosiaalipedagogiset, niin teoreettiset kuin käytännöllisetkin, haasteet lisääntyvät. Sosiaalipedagogiikan tulevaisuus on riippuvaista alalla toimivien ihmisten aktiivisuudesta keskustelun ylläpitämiseksi ja ajan haasteisiin vastaamisesta. [24]

Hämäläisen mukaan sosiaalipedagoginen keskustelu ja sen ylläpito on erittäin tärkeää tulevaisuudessa. Ihmisten tulee tietää ja voida vaikuttaa siihen mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Hänen mielestään sosiaalipedagogiikka liittyy erityisen läheisesti integraation (osallisuus) ja emansipaation (mahdollisuutta) teemoihin.[25]

Nyqvist puolestaan näkee, että sosiaalipedagogiikka ei ole sidottu yhteen tiettyyn teoreettiseen ajattelutapaan. Hänen mielestään tärkeää on antaa eri suuntauksille mahdollisuus ”elää”. Nyqvist ei näe tulevaisuudessa kliinisellä työllä ja sosiaalipedagogisella työllä yhteyttä, ne tulee mieluummin pitää erillään toisistaan. Sosiaalipedagogiikka on sosiaalityön väline. Pedagogisen suuntauksen vahvistuminen on hänen mukaansa tärkeää tulevaisuuden sosiaalityössä, sen avulla voidaan löytää ratkaisuja syrjäytymisen ehkäisyyn. Kurjen mukaan sosiaalipedagogiikka tulee tulevaisuudessa olemaan tärkeää erityisesti nuorisotyössä, kuraattorityössä sekä vanhustyössä. Sosiaalipedagogiikalle tulisi hänen mielestään löytää myös oma tiedeluonne pois sosiaalityön alaisuudesta.[26]

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

  • Hämäläinen, J: Johdatus sosiaalipedagogiikkaan. Kuopio: Kuopion yliopisto, 1999.
  • Hämäläinen, J & Kurki, L: Sosiaalipedagogiikka. Porvoo: WSOY, 1997.
  • Kurki, L: Persoona ja yhteisö. Personalistinen sosiaalipedagogiikka. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2002.
  • Kurki, L: Sosiokulttuurinen innostaminen Pro Humanum ry. Viitattu 27.1.2008.
  • Peni, R; Nurmi, M ja Jaatinen, R: Sosiaalipedagogiikka auttaa ihmistä auttamaan itseään Koskinen 9/2000. Kymenlaakson ammattikorkeakoulu. Viitattu 10.2.2008.
  • Ranne, K: Sosiaalipedagogiikan ydintä etsimässä. Sosiaalipedagogiikka suomalaisten ja ruotsalaisten asiantuntijahaastatteluiden sekä dokumenttien valossa. Turun Yliopisto, 2002.
  • Suomen sosiaalipedagoginen seura ry. (esittely) Viitattu 23.1.2008.
  • Vuosikurssin SO06Ps (sosiaalialan koulutusohjelma, SAMK) kevään 2008 opintojakson SOP4201 verkko-opiskelumateriaalituotos [2]
  • Vuosikurssin SO07Ps (sosiaalialan koulutusohjelma, SAMK) syksyn 2008 opintojaksolla SOP4201 tapahtunut wikityöskentely

[muokkaa] Viitteet

  1. ↑ Hämäläinen, J & Kurki, L: Sosiaalipedagogiikka, s. 14, 18–19. Porvoo: WSOY, 1997.
  2. ↑ Ranne, K: Sosiaalipedagogiikan ydintä etsimässä. Sosiaalipedagogiikka suomalaisten ja ruotsalaisten asiantuntijahaastatteluiden sekä dokumenttien valossa, s. 135. Turun Yliopisto, 2002.
  3. ↑ Hämäläinen, J & Kurki, L: Sosiaalipedagogiikka, s. 13. Porvoo: WSOY, 1997.
  4. ↑ Kurki, L: Persoona ja yhteisö. Personalistinen sosiaalipedagogiikka, s. 33, 36. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2002.
  5. ↑ Hämäläinen, J: Johdatus sosiaalipedagogiikkaan, s. 39-42. Kuopio: Kuopion yliopisto, 1999.
  6. ↑ Hämäläinen, J & Kurki, L: Sosiaalipedagogiikka, s. 22-25. Porvoo: WSOY, 1997.
  7. ↑ Ranne, K: Sosiaalipedagogiikan ydintä etsimässä. Sosiaalipedagogiikka suomalaisten ja ruotsalaisten asiantuntijahaastatteluiden sekä dokumenttien valossa, s. 59-61. Turun Yliopisto, 2002.
  8. ↑ Hämäläinen, J: Johdatus sosiaalipedagogiikkaan, s. 52, 57. Kuopio: Kuopion yliopisto, 1999.
  9. ↑ Hämäläinen, J & Kurki, L: Sosiaalipedagogiikka, s. 60-61. Porvoo: WSOY, 1997.
  10. ↑ 10,0 10,1 Hämäläinen, J & Kurki, L: Sosiaalipedagogiikka, s. 62-69. Porvoo: WSOY, 1997.
  11. ↑ Hämäläinen, J & Kurki, L: Sosiaalipedagogiikka, s. 84. Porvoo: WSOY, 1997.
  12. ↑ Hämäläinen, J & Kurki, L: Sosiaalipedagogiikka, s. 100-108. Porvoo: WSOY, 1997.
  13. ↑ Hämäläinen, J & Kurki, L: Sosiaalipedagogiikka, s. 167-182. Porvoo: WSOY, 1997.
  14. ↑ 14,0 14,1 14,2 Kurki, L: Sosiokulttuurinen innostaminen Pro Humanum ry. Viitattu 27.1.2008.
  15. ↑ Ranne, K: Sosiaalipedagogiikan ydintä etsimässä. Sosiaalipedagogiikka suomalaisten ja ruotsalaisten asiantuntijahaastatteluiden sekä dokumenttien valossa, s. 71-72, 118. Turun Yliopisto, 2002.
  16. ↑ Ranne, K: Sosiaalipedagogiikan ydintä etsimässä. Sosiaalipedagogiikka suomalaisten ja ruotsalaisten asiantuntijahaastatteluiden sekä dokumenttien valossa, s. 121-123. Turun Yliopisto, 2002.
  17. ↑ Ranne, K: Sosiaalipedagogiikan ydintä etsimässä. Sosiaalipedagogiikka suomalaisten ja ruotsalaisten asiantuntijahaastatteluiden sekä dokumenttien valossa, s. 116-117, 121. Turun Yliopisto, 2002.
  18. ↑ Suomen sosiaalipedagoginen seura ry. (esittely) Viitattu 23.1.2008.
  19. ↑ Ranne, K: Sosiaalipedagogiikan ydintä etsimässä. Sosiaalipedagogiikka suomalaisten ja ruotsalaisten asiantuntijahaastatteluiden sekä dokumenttien valossa, s. 121. Turun Yliopisto, 2002.
  20. ↑ Hämäläinen, J & Kurki, L: Sosiaalipedagogiikka, s. 19. Porvoo: WSOY, 1997.
  21. ↑ Hämäläinen, J: Johdatus sosiaalipedagogiikkaan, s. 66-67. Kuopio: Kuopion yliopisto, 1999.
  22. ↑ Peni, R; Nurmi, M ja Jaatinen, R: Sosiaalipedagogiikka auttaa ihmistä auttamaan itseään Koskinen 9/2000. Kymenlaakson ammattikorkeakoulu. Viitattu 10.2.2008.
  23. ↑ Hämäläinen, J: Johdatus sosiaalipedagogiikkaan, s. 73. Kuopio: Kuopion yliopisto, 1999.
  24. ↑ Hämäläinen, J: Johdatus sosiaalipedagogiikkaan, s. 50-58. Kuopio: Kuopion yliopisto, 1999.
  25. ↑ Ranne, K: Sosiaalipedagogiikan ydintä etsimässä. Sosiaalipedagogiikka suomalaisten ja ruotsalaisten asiantuntijahaastatteluiden sekä dokumenttien valossa, s. 123. Turun Yliopisto, 2002.
  26. ↑ Ranne, K: Sosiaalipedagogiikan ydintä etsimässä. Sosiaalipedagogiikka suomalaisten ja ruotsalaisten asiantuntijahaastatteluiden sekä dokumenttien valossa, s. 124-125. Turun Yliopisto, 2002.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaalipedagogiikka
Henkilökohtaiset työkalut