Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus (lyhenne Stakes[1]) oli Suomen sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla vuosina 1992–2008 toiminut asiantuntijakeskus, jonka ydintoimintoja olivat tutkimus, kehittäminen ja tietovarannot. Stakes aloitti toimintansa 1. joulukuuta 1992, jolloin sen edeltäjä, 1. maaliskuuta 1991 perustettu Sosiaali- ja terveyshallitus lakkautettiin. Sosiaali- ja terveyshallitus oli puolestaan luotu yhdistämällä Lääkintöhallitus ja Sosiaalihallitus.[2]. Stakes toimi vuodesta 2002 Helsingissä Sörnäisten rannassa.

Vuoden 2006 lopussa Stakesilla oli 474 työntekijää. Noin 70 prosentilla henkilöstöstä oli korkeakoulututkinto, viidenneksellä oli tohtorintutkinto. Naisia henkilöstöstä oli 74 prosenttia.

Vuoden 2009 alussa Stakes yhdistyi Kansanterveyslaitoksen kanssa[3]. Uuden organisaation nimeksi tuli Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), ja sen johtajaksi valittiin Kansanterveyslaitoksen pääjohtaja, LKT Pekka Puska[3].

Pääjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lyhenneluettelo 20.12.2013. Kotimaisten kielten keskus. Arkistoitu 12.10.2013. Viitattu 1.3.2014.
  2. Historia - THL thl.fi. Viitattu 7.2.2017.
  3. a b Kansanterveyslaitos ja Stakes yhdistyvät YLE Uutiset. 31.12.2008. Viitattu 31.12.2008.
  4. Taipale, Vappu: Ajat muuttuvat - samoin ohjaustavat stakes.fi. 2.4.2008. Arkistoitu 17.11.2011. Viitattu 17.10.2009.
  5. Stakesin pääjohtaja Matti Heikkilä on kuollut HS.fi. 21.7.2008. Arkistoitu 6.3.2014. Viitattu 17.10.2009.
  6. Stakesin pääjohtajaksi Mauno Konttinen HS.fi. 23.7.2008. Arkistoitu 21.11.2011. Viitattu 17.10.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.