Sonia Bisset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Maa:  Kuuba
Naisten yleisurheilu
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Edmonton 2001 keihäänheitto

Sonia Bisset (s. 1. huhtikuuta 1971, Santiago de Cuba) on kuubalainen keihäänheittäjä. Hänen ennätyksensä on 67,67 m vuodelta 2005.

Bisset voitti Keski-Amerikan mestaruuden keihäässä 1995. Seuraavana vuonna hän voitti Ibero-Amerikan mestaruuden. Vuonna 1997 hän sijoittui Universiadeissa toiseksi ja 1998 voitti jälleen Keski-Amerikan mestaruuden. Bisset heitti Sevillan MM-kisoissa 1999 kuudenneksi tuloksella 63,52. Sydneyn olympialaisissa seuraavana vuonna hän oli viides, jonka jälkeen kauden lopussa hän voitti GP-finaalin tuloksella 65,87.

Bisset ylsi ensimmäiseen arvokisamitaliinsa Edmontonin MM-kisoissa 2001, joissa hän voitti pronssia. Ateenan olympialaisissa 2004 hän oli viides ja Helsingin MM-kisoissa 2005 seitsemäs. IAAF:n yleisurheilufinaalissa 2005 hänen sijoituksensa oli kolmas ja seuraavan vuoden IAAF:n yleisurheilufinaalissa neljäs. Yleisurheilun maailmancupissa 2006 Bisset sijoittui toiseksi. MM-kisoissa 2007 Bisset sijoittui kuudenneksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sonia Bisset Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)