Songilo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Songilo kuvattuna 10. kesäkuuta 1987

Laulu ja soitinyhtye Songilon syntysanat lausuttiin kesällä 1974, jolloin Aarre Elo, Apeli Halinen, Jani Uhlenius ja Jukka Virtanen olivat tekemässä Lahdessa suurta Työväen urheiluliiton tapahtumaa. Miehet sattuivat urheilukentällä saman pressun alle pitelemään kesäistä sadetta. "Mehän voisimme perustaa laulu- ja soitinyhtyeen, kisälliryhmän", oli ryhmän yhteinen päätös.

Näin tapahtuikin ja joukkoon viidenneksi jäseneksi saatiin houkuteltua tunnettu uutismies Heikki Kahila, joka myöhemmin siirtyi viihdetoimittajaksi ja -tuottajaksi. Songilo esiintyi ensimmäisen kerran Finlandia-talossa Helsingissä vuonna 1976. Viisikko Elo, Halinen, Kahila, Uhlenius ja Virtanen olivat kaikki suurelle yleisölle jo ennestään tuttuja. Apeli Halinen tunnettiin työväenliikkeen kulttuuripiireissä erittäin hyvin ja hän oli myös toiminut juontajana Yleisradion TV1:n ohjelmissa.[1] Aarre Elo ja Jukka Virtanen tekivät yhdessä Matti Kuuslan kanssa (VEK) lukuisia - joista osa myös kansainvälisesti menestyneitä - televisio-ohjelmia. Sekä Elo että Virtanen ovat - Kahilan ohessa - suomalaisen televisiotoiminnan pioneereja. Jani Uhlenius tunnetaan muusikkona ja muun muassa M. A. Nummisen pitkäaikaisena säestäjänä. Hän on esiintynyt äänilevy- ja studiomuusikon töiden lisäksi myös televisiossa toimien useampienkin ohjelmien kapellimestarina.

Songilo toimi presidentti Mauno Koiviston vaalikiertueen (1981–82) tuottajana ja yhtye myös esiintyi kyseisellä kiertueella.[1] Yhtye teki yrityskeikkoja, suunnitteli ja tuotti monia tapahtumia sekä esiintyi monien järjestöjen (mm. ammattiliittojen) suurtapahtumissa, jos kohta pienemmissäkin. Osa ryhmän jäsenistä harjoitti myös koulutustoimintaa pitämällä esimerkiksi juontajakursseja. Ryhmä teki myös oman televisio-ohjelman "Songilo maassa, merellä ja Ilmalassa" (ohjaajana Heikki Seppälä). Tämän lisäksi ryhmä esiintyi monissa muissa tv-ohjelmissa.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Songilo (1978)

Kyseiseltä LP:ltä radion kautta tulivat tutuksi mm. laulut "Vapauden kaiho", "Sukuvika - suksi ei luista", "Varis ja valtion varatyömies" sekä "Veteraanilaulu". Levyn tuottaja oli Jaakko Salo.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapauden kaiho - Songilo stoori (2012, Kellastupa Oy)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kahila, Heikki: Ääneen elettyä, s. 364, 366, 373-4. Porvoo: Gummerus, 2013. ISBN 978-951-20-9260-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.