Somewhere Back in Time World Tour

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Somewhere Back in Time World Tour
Iron Maiden
Somewherebackintimetour.jpg
Kiertueen virallinen kiertuekirja
Albumi Somewhere Back in Time
Alkoi 1. helmikuuta 2008[1]
Päättyi 2. huhtikuuta 2009[2]
Esitykset 90
Iron Maidenin muut kiertueet
A Matter of Life and Death Tour
2006-2007
Somewhere Back in Time World Tour
2008-2009
The Final Frontier World Tour
2010-2011

Somewhere Back in Time World Tour oli brittiläisen heavy metal-yhtye Iron Maidenin konserttikiertue, jolla promotoitiin yhtyeen vuonna 2008 julkaistua kokoelma-albumia Somewhere Back in Time.

Somewhere Back in Time World Tourin konsertit perustuivat yhtyeen 1980-luvulla julkaistuihin levytyksiin, ja vuoden 1992 "Fear of the Dark"-kappaletta lukuunottamatta kaikki konserteissa esitetyt kappaleet oli julkaistu yhtyeen 80-luvun menestysalbumeilla.[3] Kiertueen tarkoituksena oli saada yhtyeen nuoremmille ihailijoille mahdollisuus kuulla enemmän yhtyeen vanhempaa tuotantoa. Kiertueella myös kappaleet "Moonchild" ja "Rime of the Ancient Mariner" saivat ensiesityksensä yhtyeen nykyisellä, vahvistetulla kuusihenkisellä kokoonpanolla. Kiertueen lavasteet perustuivat yhtyeen Powerslave-albumin ja World Slavery Tour-maailmankiertueen teemaan samankaltaisten, näyttävien pyrotekniikkojensa ja yhtyeen muumioidun Eddie-maskotin kera. Muumioitu ja jättimäinen Eddie esiintyi vain lavan taustalla, mutta lavalle saapunut Eddie perustui yhtyeen Somewhere in Time-albumiin.[4]

Kiertueella yhtye käytti myös ensimmäistä kertaa omaa lentokonettaan Ed Force Onea, joka on Boeing 757:n malli ja viittaa nimeltään Yhdysvaltain presidentin käyttämään Air Force One-lentokoneeseen. Koneen pilottina toimi yhtyeen laulaja Bruce Dickinson, joka on siviiliammatissaan lentäjä.[5] Kiertueen tiimoilta yhtye kuvasi myös dokumenttielokuvan Iron Maiden: Flight 666, joka esitettiin valituissa elokuvateattereissa kiertueen päätyttyä huhtikuussa 2009.[6] Tämän jälkeen kyseinen dokumentti julkaistiin myös kuvatallenteena ja livealbumina.[7] Dokumentin DVD-julkaisu sijoittui eri DVD-listojen kärkeen peräti 25 eri maassa.[8]

Kiertue oli brittiläisten artistien ja yhtyeiden keskuudessa toiseksi tuottavin[9]

Kiertueen virallinen promootiojuliste.

Kiertuepäivämäärät[10][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maa Päivämäärä Kaupunki Areena
Australian lippu Australia Helmikuun 4, 2008 Perth Burswood Dome
Australian lippu Australia Helmikuun 6, 2008 Melbourne Rod Laver Arena
Australian lippu Australia Helmikuun 7, 2008 Melbourne Rod Laver Arena
Australian lippu Australia Helmikuun 9, 2008 Sydney Acer Arena
Australian lippu Australia Helmikuun 10, 2008 Sydney Acer Arena
Australian lippu Australia Helmikuun 12, 2008 Brisbane Entertainment Centre
Japanin lippu Japani Helmikuun 15, 2008 Yokohama Pacifico
Japanin lippu Japani Helmikuun 16, 2008 Tokio Messe
Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat Helmikuun 19, 2008 Los Angeles The Forum
Meksikon lippu Meksiko Helmikuun 21, 2008 Guadalajara Auditoria Telmex
Meksikon lippu Meksiko Helmikuun 22, 2008 Monterrey Arena Monterrey
Meksikon lippu Meksiko Helmikuun 24, 2008 Mexico City Foro Sol Stadium
Costa Rican lippuCosta Rica Helmikuun 26, 2008 San Jose Saprisa Stadium
Kolumbian lippu Kolumbia Helmikuun 28, 2008 Bogota Simon Bolivar Park
Brasilian lippu Brasilia Maaliskuun 2, 2008 Sao Paulo Palmeiras Stadium
Brasilian lippu Brasilia Maaliskuun 4, 2008 Curitiba Pedreira
Brasilian lippu Brasilia Maaliskuun 5, 2008 Porto Alegre Gigantinho
Argentiinan lippu Argentina Maaliskuun 7, 2008 Buenos Aires Ferrofcarril Oeste Stadium
Chilen lippu Chile Maaliskuun 9, 2008 Santiago Pista Atletica
Puerto Ricon lippu Puerto Rico Maaliskuun 12, 2008 San Juan San Juan Coliseo
Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat Maaliskuun 14, 2008 New Jersey Izod Centre
Kanadan lippuKanada Maaliskuun 16, 2008 Toronto Air Canada Centre
Italian lippuItalia Kesäkuun 27, 2008 Gods of Metal Festival Bologna
Belgian lippu Belgia Kesäkuun 29, 2008 Dessel Graspop Festival
Ranskan lippu Ranska Heinäkuun 1, 2008 Pariisi Ominisport De Bercy Arena
Ranskan lippu Ranska Heinäkuun 2, 2008 Pariisi Ominisport De Bercy Arena
Englannin lippu Englanti Heinäkuun 5, 2008 Lontoo Twickenham Stadium
Portugalin lippu Portugali Heinäkuun 9, 2008 Lissabon Super Bock Super Rock Festival
Ruotsin lippu Ruotsi Heinäkuun 16, 2008 Tukholma Stockholm Stadium
Suomen lippu Suomi Heinäkuun 18, 2008 Helsinki Helsingin Olympiastadion
Suomen lippu Suomi Heinäkuun 19, 2008 Tampere Ratinan stadion
Norjan lippu Norja Heinäkuun 22, 2008 Trondheim Lerkendalstadium
Norjan lippu Norja Heinäkuun 24, 2008 Oslo Valle Hovin
Ruotsin lippu Ruotsi Heinäkuun 26, 2008 Göteborg Ullevi Stadium
Tanskan lippuTanska Heinäkuun 27, 2008 Horsens Horsens Gods Bane Pladsen
Saksan lippu Saksa Heinäkuun 31, 2008 Wacken Open Air Wacken Festival
Kreikan lippuKreikka Elokuun 2, 2008 Ateena Terra Vibe Park
Romanian lippuRomania Elokuun 4, 2008 Bukarest Cotroceni Football Stadium
Puolan lippu Puola Elokuun 7, 2008 Varsova Gwardia Stadium
Tšekin lippu Tšekki Elokuun 8, 2008 Praha Slavia Football Stadium
Kroatian lippu Kroatia Elokuun 10, 2008 Split Split City Stadium
Unkarin lippu Unkari Elokuun 12, 2008 Budapest Sziget festival
Sveitsin lippu Sveitsi Elokuun 14, 2008 Basel St. Jakobshalle
Alankomaiden lippu Alankomaat Elokuun 16, 2008 Amsterdam Assen TT Circuit
Venäjän lippu Venäjä Elokuun 19, 2008 Moskova Moscow Olympic Stadium
Serbian lippu Serbia Helmikuun 10,2009 Belgrade Belgrade Arena
Arabiemiirikuntien lippu Yhdistyneet Arabiemiirikunnat Helmikuun 13, 2009 Dubai Media City Amphiteathre
Intian lippu Intia Helmikuun 15, 2009 Bangalore Palace Grounds
Uuden-Seelannin lippu Uusi-Seelanti Helmikuun 20, 2009 Auckland Mount Smart Stadium
Uuden-Seelannin lippu Uusi-Seelanti Helmikuun 22, 2009 Christchurch Westpac Arena
Meksikon lippu Meksiko Helmikuun 25, 2009 Monterrey Estadio Universitario
Meksikon lippu Meksiko Helmikuun 26, 2009 Guadalaraja Arena VFG
Meksikon lippu Meksiko Helmikuun 28, 2009 Mexico City Foro Sol
Costa Rican lippu Costa Rica Maaliskuun 3, 2009 Alajuela Estadio Alejandro Morera Soto
Venezuelan lippu Venezuela Maaliskuun 5, 2009 Caracas Poliedro de Caracas
Kolumbian lippu Kolumbia Maaliskuun 7, 2009 Bogota Simon Bolivar Park
Ecuadorin lippu Ecuador Maaliskuun 10, 2009 Quito Estadio Aucas
Brasilian lippu Brasilia Maaliskuun 12, 2009 Manaus Sambodromo
Brasilian lippu Brasilia Maaliskuun 14, 2009 Rio de Janeiro Praça da Apoteose
Brasilian lippu Brasilia Maaliskuun 15, 2009 São Paulo Autodromo de Interlagos
Brasilian lippu Brasilia Maaliskuun 18, 2009 Belo Horizonte Mineirinho
Brasilian lippu Brasilia Maaliskuun 20, 2009 Brasilia Estádio Mané Garrincha
Chilen lippu Chile Maaliskuun 22, 2009 Santiago Club Hipico Santiago
Perun lippu Peru Maaliskuun 26, 2009 Lima Estadio Nacional
Argentiinan lippu Argentiina Maaliskuun 28, 2009 Buenos Aires Vélez Sarsfield Stadium
Brasilian lippu Brasilia Maaliskuun 31, 2009 Recife Pernambuco Jockey Club
Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat Huhtikuun 2, 2009 Sunrise, Florida BankAtlantic Center

Konsertti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lämmittelijöinä toimivat Lauren Harris sekä Avenged Sevenfold.

Iron Maidenin konsertti alkaa screeneiltä näkyvällä introlla, jonka taustalla soi kappale "Transylvania". Intron jälkeen kuullaan Churchill's Speech (katkelma Winston Churchillin puheesta).

Kappalelista:

Intro: Doctor Doctor /Transylvania/Churchill's Speech

  1. Aces High
  2. 2 Minutes to Midnight
  3. Revelations
  4. The Trooper
  5. Wasted Years
  6. The Number of the Beast
  7. Can I Play With Madness
  8. Rime of the Ancient Mariner
  9. Powerslave
  10. Heaven Can Wait
  11. Run to the Hills
  12. Fear of the Dark
  13. Iron Maiden

Encoret:

  1. Moonchild
  2. The Clairvoyant
  3. Hallowed Be Thy Name

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. SOMEWHERE BACK IN TIME TOUR 2008 – INDIA/AUSTRALIA/JAPAN The Iron Maiden Commentary. Viitattu 11.6.2012. (englanniksi)
  2. SOMEWHERE BACK IN TIME TOUR 2009 – AMERICAS The Iron Maiden Commentary. Viitattu 11.6.2012. (englanniksi)
  3. Somewhere Back In Time Tour - Commentary The Iron Maiden Commentary. Viitattu 11.6.2012. (englanniksi)
  4. SOMEWHERE BACK IN TIME WORLD TOUR 2008 Iron Maidenin verkkosivusto. Viitattu 11.6.2012. (englanniksi)
  5. SOMEWHERE BACK IN TIME WORLD TOUR 2008 Iron Maidenin verkkosivusto. Viitattu 11.6.2012. (englanniksi)
  6. IRON MAIDEN: FLIGHT 666 - THE MOVIE Iron Maidenin verkkosivusto. Viitattu 11.6.2012. (englanniksi)
  7. Flight 666 Blu-ray, 2-DVD set and live double soundtrack album Iron Maidenin verkkosivusto. Viitattu 11.6.2012. (englanniksi)
  8. The Band Iron Maidenin verkkosivusto. Viitattu 11.6.2012. (englanniksi)
  9. The Police and Iron Maiden lead British music stars' foreign earnings to hit record levels The Telegraph. Viitattu 11.6.2012. (englanniksi)
  10. Iron Maiden On Tour (dates announced so far) Viitattu 9.1.2008. (englanniksi)