Solomon Volkov

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Solomon Moisejevitš Volkov (ven. Соломо́н Моисе́евич Во́лков; s. 17. huhtikuuta 1944 Uroteppa, Leninabadin piirikunta, Tadžikistanin SNT, Neuvostoliitto) on neuvostoliittolaissyntyinen yhdysvaltalainen musiikkitieteilijä ja tietokirjailija. Hänet tunnetaan parhaiten Dmitri Šostakovitšin muistelmien toimittajana.

Volkov syntyi Tadžikistanissa ja opiskeli viulunsoittoa ja musiikkitiedettä Leningradin konservatoriossa sekä työskenteli taiteellisena johtajana kokeellisessa kamarioopperateatterissa. Hän on tutkinut erityisesti Neuvostoliiton ja Venäjän kulttuurihistoriaa sekä musiikkipsykologiaa.

Vuosina 1971–1974 Volkov kertoo tavanneensa säveltäjä Dmitri Šostakovitšin lukuisia kertoja ja kirjoittaneensa tämän sanelemat muistelmat puhtaaksi. Syntynyt käsikirjoitus oli määrä julkaista lännessä vasta säveltäjän kuoleman jälkeen.

Volkov emigroitui Yhdysvaltoihin kesäkuussa 1976 ja alkoi työskennellä Columbian yliopistossa. Dmitri Šostakovitšin muistelmat julkaistiin englanninkielisenä käännöksenä lokakuussa 1979. Teos käynnisti kiistelyn, joka on jatkunut kolme vuosikymmentä, ja teoksen aitoudesta on esitetty jyrkkiäkin kannanottoja. Esimerkiksi säveltäjän leski Irina Šostakovitš pitää teosta väärennöksenä, kun taas säveltäjän lapset Maksim ja Galina Šostakovitš pitävät sitä aitona.

Šostakovitšin lisäksi Volkov on julkaissut Joseph Brodskyn, George Balanchinen ja Nathan Milsteinin muistelmat ja kirjoittanut teokset Pietari: eurooppalainen kulttuurikaupunki, Šostakovitš i Stalin ja Istorija russkoi kultury XX veka ja julkaissut runsaasti artikkeleita aikakauskirjoissa (mm. The New York Times, The New Republic, Musical America, The Musical Quarterly).

Solomon Volkovin puoliso pianisti-valokuvaaja Marianna Volkova (o.s. Tiisnekka) on inkerinsuomalainen.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Volkov, S. M.: Молодые композиторы Ленинграда. Esipuhe D. D. Šostakovitš. Ленинград–Москва: Советский композитор, 1971.
  • Dmitri Šostakovitšin muistelmat. (Alkuteos: Свидетельство.) Koonnut Solomon Volkov. Suomentanut Seppo Heikinheimo. Helsinki: Otava, 1980. ISBN 951-1-05770-7.
  • Volkov, Solomon: Balanchine’s Tchaikovsky: Interviews with George Balanchine. Translated from the Russian by Antonina W. Bouis. New York: Simon and Schuster, 1985. ISBN 0-671-49875-4.
  • Milstein, Nathan – Volkov, Solomon: From Russia to the West: The Musical Memoirs and Reminiscences of Nathan Milstein. Translated from the Russian by Antonina W. Bouis. London: Barrie & Jenkins, 1990. ISBN 0-7126-4549-7.
  • Volkov, Solomon: Pietari: eurooppalainen kulttuurikaupunki. (Alkuteos: История культуры Санкт-Петербурга: с основания до наших дней.) Suomentanut Seppo Heikinheimo. Helsinki: Otava, 1996. ISBN 951-1-13553-8.
  • Volkov, Solomon: Диалоги с Иосифом Бродским. Moskva: Nezavizimaja Gazeta, 1998. ISBN 5-86712-049-X.
  • Volkov, Solomon: Shostakovich and Stalin: The extraordinary relationship between the great composer and the brutal dictator. (Alkuteos: Шостакович и Сталин: художник и царь.) Translated by Antonina W. Bouis. London: Little, Brown, 2004. ISBN 0-316-86141-3.
  • Volkov, Solomon: История русской культуры XX века: от Льва Толстого до Александра Солженицына. Moskva: Eksmo, 2008. ISBN 978-5-699-25952-6.