Solmukohta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Solmukohta (ruots. Knutpunkt, norj. Knutepunkt, tansk. Knudepunkt) on yhteispohjoismainen live-roolipelejä käsittelevä tapahtuma ja konferenssi. Ohjelmaan kuuluvat larppien lisäksi luennot, paneelikeskustelut ja työpajat sekä muihin harrastajiin tutustuminen.

Solmukohta on järjestetty vuosittain 1997 lähtien kiertävällä vuorolla kaikissa Pohjoismaisissa pääkaupungeissa Islannin Reykjavikia lukuun ottamatta. Tapahtuma järjestetään vapaaehtoisvoimin ja tukia on saatu myös isäntämaiden kulttuuri- ja opetusministeriöiltä. Tapahtuman taustalla ei ole varsinaista organisaatiota, vaan järjestäminen pohjautuu enemmänkin traditioon.

Tapahtuman painopiste on hyvin esillä olevan pelaamisen ohella myös laajassa puheohjelmassa. Tähän sisältyy niin luentoja, työpajoja kuin paneelikeskusteluitakin.

2003 alkaen tapahtuman yhteydessä on järjestetty muutaman päivän kokoontuminen isäntämaan pääkaupungissa ennen varsinaista tapahtumaa. Tämän aikana painopiste on enemmänkin ystävien tapaamisessa ja isäntämaan nähtävyyksiin tutustumisessa, kuin varsinaisessa keskustelussa. Vieraat esimerkiksi asuvat paikallisten osallistujien vieraana ja vasta tapahtuman alkaessa siirrytään itse konfferenssipaikalle.

Alun perin tapahtumalla oli osallistujia lähinnä pohjoismaista, mutta viime vuosina osallistujien joukossa on alkanut näkyä myös saksalaisia, italialaisia, yhdysvaltalaisia, ranskalaisia ja venäläisiä. Saksalaiset vakiokävijät järjestävät Saksassa omaa pienimuotoista tapahtumaa Solmukohdan inspiroimana.

Tapahtuman nimi vaihtuu järjestävän maan pääkielen mukaan, mutta tarkoittaa aina samaa ko. kielellä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Knutepunkt 1997: Norja (Oslo)
  • Knutpunkt 1998: Ruotsi (Tukholma)
  • Knudepunkt 1999: Tanska (Kööpenhamina, Tårnby Gymnasium)
  • Solmukohta 2000: Suomi (Helsinki)
  • Knutepunkt 2001: Norja (Oslo)
  • Knutpunkt 2002: Ruotsi (Tukholma)
  • Knudepunkt 2003: Tanska (Kööpenhamina, Tårnby Gymnasium)
  • Solmukohta 2004: Suomi (Helsinki/Espoo, Hotelli Matinlahti)
  • Knutepunkt 2005: Norja (Oslo/Harestua, Viubråtan Aktivitetssenter)
  • Knutpunkt 2006: Ruotsi (Tukholma/Barnens Ö)
  • Knudepunkt 2007: Tanska (Kööpenhamina/Helsinge, Bymose Hegn Hotel & Kursuscenter)
  • Solmukohta 2008: Suomi (Helsinki/Nurmijärvi, Kokoushotelli Kiljavanranta)
  • Knutepunkt 2009: Norja (Oslo/Hurdal, Haraldvängen)
  • Knutpunkt 2010: Ruotsi (Tukholma/Katrineholm, Fiskeboda)
  • Knudepunkt 2011: Tanska (Kööpenhamina/Helsinge, Bymose Hegn Hotel & Kursuscenter)
  • Solmukohta 2012: Suomi (Nurmijärvi, Kokoushotelli Kiljavanranta)
  • Knutepunkt 2013: Norja (Oslo/Hurdal, Haraldvängen)
  • Knutpunkt 2014: Ruotsi (Edelsberga, Gullbrannagården)

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 2003 asti tapahtuman yhteydessä on julkaistu harrastajien ja tutkijoiden yhteistyönä kirjoittama liveroolipelaamista, -pelejä ja -pelikulttuuria käsittelevä kirja:

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]