Solid Steel

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Dj:t Strictly Kev (vasemmalla) ja Darren Knott

Solid Steel on sekä viikoittainen brittiläinen radioshow että sarja Ninja Tune -levy-yhtiön julkaisemia DJ-miksausalbumeita. Lisäksi samalla nimellä järjestetään muun muassa klubi-iltoja. Solid Steel -radioshow'n musiikissa pääpaino on elektronisilla lajeilla, kuten drum'n'bass, hip hop ja tekno, mutta mukana on usein myös jazzia ja muuta materiaalia varsin ennakkoluulottomasti.

Solid Steel sai alkunsa lontoolaisen Kiss FM -kanavan (nykyään Kiss 100) radioshow'na vuonna 1988. Sitä veti alun perin Coldcut eli parivaljakko Matt Black ja Jonathan More. Myöhemmin mukaan toimintaan ovat liittyneet muun muassa Darren Knott (DK), PC ja Strictly Kev.

Solid Steel -radioshow kuului myös Yleisradion ohjelmistoon 2000-luvulla, ja sitä lähetettiin viikoittain lauantai-sunnuntai-yönä ensin Radiomafiassa ja sitten YleX-kanavalla vuoden 2007 loppuun asti.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä radioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.