Sokraattinen ongelma
Sokraattinen ongelma on Sokrateen henkilöön liittyvä ongelma, jossa on kyse siitä, missä määrin Platonin dialogien Sokrateessa on historiallista Sokratesta.[1] Ongelma on seurausta siitä, ettei Platonin teoksista ole mahdollista päätellä varmuudella, mitkä Sokrateen nimiin laitetut opetukset ovat Sokrateen omia ajatuksia ja mitkä Platonin ajatuksia, jotka on esitetty Sokrateen kautta.
Lähtökohta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sokrates, jota usein pidetään länsimaisen filosofian isänä ja joka tuomittiin kuolemaan Ateenassa vuonna 399 eaa., oli Platonin opettaja. Platon, kuten myös eräät muut aikalaiset, kirjoitti dialogeja, joissa Sokrates esiintyy. Suurin osa siitä, mitä Sokrateesta tiedetään, on peräisin Platonilta.
Tutkijat katsovat kuitenkin yleisesti, ettei Platonin dialogeja ole tarkoitettu sanatarkoiksi kuvauksiksi Sokrateen käymistä keskusteluista,[1] ja vain pieni osa, jos lainkaan, niistä on suoria kuvauksia tämän ajattelusta. Monet dialogeista vaikuttavat käyttävän Sokratesta Platonin omien ajatusten puhetorvena. Toisaalta yleisesti on katsottu, että ainakin Platonin varhaisimmissa dialogeissa historiallisen Sokrateen ääni on jossain määrin kuultavissa.[1] Koska Platonin dialogeissa esiintyvät ajatukset vaikuttavat kehittyvän, kun varhaisista dialogeista edetään kohti keskivaiheen ja myöhäiskauden dialogeja, monet tutkijat ovat katsoneet, että dialogit alkoivat ajan kuluessa esittää yhä vähemmän Sokrateen ajatuksia ja yhä enemmän Platonin omia ajatuksia. Siitä, mitkä tietyt piirteet Platonin dialogeissa edustavat historiallista Sokratesta, ei kuitenkaan ole yksimielisyyttä. Sokraattisessa ongelmassa on kyse tästä.
Muista lähteistä merkittävimpiä ovat Ksenofon, Aristofanes ja Aristoteles. Ksenofon tunsi Sokrateen henkilökohtaisesti, mutta sekä hänen teostensa historiallinen luotettavuus että hänen filosofinen ymmärryksensä on kyseenalaistettu usein. Hänen teostensa antama yleiskuva Sokrateesta on kuitenkin jossain määrin yhteensopiva Platonin varhaiskauden dialogien kanssa.[1] Toisaalta Platonin ja Ksenofonin kuvausten välillä on myös ristiriitoja: esimerkiksi Platonin Sokrates kieltää usein, ettei ota rahaa opetuksesta, kun taas Ksenofonin Pidoissa Sokrates sanoo selvästi, että hän saa oppilailtaan maksun viisauden opettamisesta ja saa siten elantonsa.
Aristofaneen näytelmissä Sokrates muistuttaa enemmän sofistia. Aristoteles antaa Sokrateesta selvästi kuvan filosofina, joka oli kiinnostunut ennen kaikkea etiikasta.[1]
Ratkaisuehdotuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Schleiermacher[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Friedrich Schleiermacher, saksalainen klassisen kirjallisuuden tutkija, pyrki ratkaisemaan samalla sekä sokraattisen ongelman että kysymyksen siitä, missä järjestyksessä Platonin teokset on kirjoitettu. Schleiermacher katsoi, että Platonin teoksista kaksi, Sokrateen puolustuspuhe ja Kriton, ovat puhtaasti sokraattisia, eli toisin sanoen suhteellisen totuudenmukaisia kuvauksia historiallisesta Sokrateesta, eivätkä sisällä platonista filosofiaa lainkaan. Niiden muiden dialogien, jotka Schleiermacher hyväksyi aidoiksi, hän katsoi olevan läheisesti sidoksissa toisiinsa ja johdonmukaisia platonismissaan. Niiden johdonmukaisuus oli suhteessa Platonin filosofisen kehityksen kolmeen vaiheeseen:
- Perustavat teokset, huipentuen dialogiin Parmenides;
- siirtymäkauden teokset, huipentuen kahteen dialogien perheeseen, joista ensimmäisen muodostavat Sofisti, Valtiomies ja Pidot, ja toisen Faidon ja Filebos; ja lopulta
- konstruktiiviset teokset: Valtio, Timaios ja Lait.
Schleiermacherin näkemykset Platonin teosten kirjoittamisjärjestyksestä ovat kuitenkin kiistanalaisia.
Vlastos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gregory Vlastos katsoi, että Platonin dialogeissa esiintyy käytännössä kaksi Sokratesta: varhaiskauden dialogien Sokrates ja keskikauden dialogien Sokrates. Näiden opetukset ovat niin erilaisia, etteivät ne voi olla peräisin samalta henkilöltä.[2]
Vlastosin mukaan näitä kahta ”Sokratesta” voidaan luonnehtia seuraavalla tavalla:[3]
Varhaiskauden dialogien Sokrates:
- Ensisijaisesti moraalifilosofi
- Ei erityistä metafyysistä teoriaa
- Etsii tietoa kyselymenetelmän, sokraattisen menetelmän, kautta, mutta ei väitä omaavansa tietoa
- Ei teoriaa sielun eri osista
- Ei kiinnostusta matematiikkaan
- Filosofia on populaaria
- Homoeroottisia mieltymyksiä, mutta vailla metafyysistä perustaa
Keskikauden dialogien Sokrates:
- Filosofian moniosaaja: moraalifilosofi, metafyysikko, tietoteorioitsija, tieteenfilosofi, jne.
- Suurellinen metafyysinen teoria, ideaoppi
- Etsii sitovaa tietoa ja on varma, että sitä voidaan saavuttaa
- Kolmiosainen teoria sielusta
- Hallitsee aikansa uusimman matematiikan
- Filosofia on elitististä
- Homoeroottisia mieltymyksiä, jotka perustuvat metafyysiseen ajatukseen Kauneuden idean rakastamisesta
Vlastos väittää, että niiltä osin kuin Platonin varhaisten dialogien Sokrateen ajatukset eroavat keskikauden dialogien Sokrateen ajatuksista, ensin mainittu edustaa historiallista Sokratesta.[4] Vlastos tukee teoriaansa Ksenofonin ja Aristoteleen teoksilla katsoen niiden tarjoavan viitteitä samanlaisista ajatuksista, joita Platonin varhaisissa dialogeissa esiintyy. Vlastoksen lähestymistapaa ja johtopäätöksiä on kritisoinut muun muassa Charles H. Kahn.[5]
Vlastosin mukaan Platonin tarkoituksena ei ollut esittää muistelmia Sokrateen filosofoinnista, vaan luoda se uudelleen draamallisessa muodossa Sokrateen tyyliin filosofoivan päähenkilön kautta.[4]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Curnow, Trevor: The Philosophers of the Ancient World: an A-Z guide. London: Duckworth, 2006. ISBN 0715634976.
- Schleiermacher, Friedrich & Dobson, William: Schleiermacher's Introductions to the Dialogues of Plato. Parker, 1836. Teoksen verkkoversio.
- Vlastos, Gregory: Socrates. Ironist and Moral Philosopher. Cambridge University Press, 1991. ISBN 0-521-31450-X.