Sojuz 11

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lennon tunnus
Kosmonauttien muistoksi vuonna 1971 julkaistu neuvostoliittolainen postimerkki. Vasemmalta: Dobrovolski, Volkov ja Patsajev.

Soyuz 11 oli toinen Neuvostoliiton yrittämä ja ensimmäinen onnistunut telakoituminen maailman ensimmäiseen avaruusasemaan, Saljut 1:een. Lento päättyi miehistön menehtymiseen paineentasausventtiilin hajottua korkealla maan ilmakehässä.

Sojuz 11 laukaistiin 6. kesäkuuta 1971 kello 7.55.09 UTC Baikonurin kosmodromilta, sen radiokutsutunnus oli Jantar (Янтарь, meripihka).

Alus telakoitui asemaan, jossa miehistö toimi tuolloin ennätyksellisen 21 päivän ajan. Avaruusaseman ilma oli miehistön sinne tullessa savuista mahdollisesti sähkölaitepalon vuoksi, mutta puhdistui ilmastoinnin avulla. Asemalta lähetettiin suoria televisiolähetyksiä. Lennon aikana sattui pieni tulipalo, joka miltei johti miehistön evakuointiin. Lennolla kokeillut harjoituspuvut, joihin kiinnitetyillä kuminauhoilla oli tarkoitus tuottaa lihaksia harjoittavaa painovoimaa vastaavaa vastusta, eivät toimineet valmistusvikojen vuoksi. Kun joku miehistöstä polki kuntopyörällä, koko asema tärisi. Liikkumisen aikaansaama tärinäongelma on jatkunut kaikilla avaruusasemilla mukaan lukien ISS.

30. kesäkuuta 1971 Sojuz 11 palasi maahan normaalisti, kunnes laskeutumismoduulin irrottaminen huoltomoduulista räjähtävillä pulteilla aukaisi paineentasausventtiilin, jonka olisi pitänyt toimia vasta aivan laskeutumisen loppuvaiheessa 4 kilometrin korkeudessa. Se päästi aluksen ilman ulos ja koko miehistö tukehtui.

Kosmonauteille toimitettiin valtiolliset hautajaiset ja heidän haudattiin Kremlin muuriin. Heidän mukaansa nimettiin kraatterit Kuussa.

Sojuz-avaruusalukseen tehtiin runsaasti muutoksia onnettomuuden jälkeen. Alus muutettiin lisätilan saamiseksi kaksipaikkaiseksi, jotta miehistö pystyi käyttämään avaruuspukua laukaisun ja laskun aikana. Tämä avaruuslento oli viimeinen, jossa jokainen miehistön jäsen oli avaruuslennolla ensi kertaa.

Miehistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rataparametreja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Massa 6 790 kg
  • Perigeum 163 km
  • Apogeum 237 km
  • Inklinaatio 515°
  • Periodi 88,4 minuuttia

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä:
Sojuz 10
Sojuz Seuraaja:
Sojuz 12