Soconusco

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Soconuscon alue Meksikon Chiapasin osavaltiossa.

Soconusco on Tyynen meren rannikolla Meksikon etelärajalla oleva alue, jolla on tehty monia muinaisen Mesoamerikan intiaanikulttuurin syntyä valaisevia arkeologisia löytöjä, jotka kertovat ylimystön synnystä maatalouskyliin noin 1750 eaa. Hieman myöhemmin syntyi suurempia keskuksia, muun muassa La Blanca ja Izapa. Asteekkien aikana Soconusco tuotti Quetzal-linnun sulkia ja kaakaota.

Soconuscon arkeologiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ocósin keramiikka oli eräs Mesoamerikan Meksikon ja Guatemalan rajaseudun Tyynenmeren rannikolla kukoistanut varhainen keramiikkatyyli. Jotkut väittävät sen liittyvän olmeekkien varhaiseen leviämiseen alueella ja olevan olmeekkeja edeltävä kulttuuri. Maakummuilla olevien eliitin talojen rakentaminen alkoi jo aiemmassa Barran vaiheessa noin 1850-1650 eaa[1]. Tämä liittyi orastavaan luokkayhteiskunnan syntyyn Mesoamerikan alueella.

Loconan keramiikka levisi laajalle alueelle Tehuantepecin kannaksen molemmille rannikoille. Etelässä keramiikka ulottui Tyynenmeren rannikkoa pitkin Hondurasin ja Nicaraguan rajoille asti, pohjoisessa Oaxacan eteläosiin. Meksikonlahden rannikolla Loconan kulttuuri ulottui olmeekkien asuinalueella ja ainakin Veracruzin tienoille. Loconan aikoihin oli Paso de Amendassa 2,5 -metrisiä soikeita maakumpuja. [2].

Soconuscon alueen kulttuureja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Chantuto A 4650 - 3400 eaa. metsästäjä-keräilijöitä
  • Chantuto B 3400 - 2150 eaa. kalastajia
  • Barra 1850 - 1650 eaa. maakumpukorokkeella olevia päälliköiden suuria taloja
  • Locona 1650 - 1500 eaa. maanviljelijöitä
  • Ocós 1500 - 1350 eaa. esi-olmeekit
  • Cherla 1350 - 1200 eaa. olmeekkivaikutteita
  • Cuadros 1200 - 1000 eaa. olmeekit
  • Jocotal 1000 - 950 eaa. olmeekit
  • Varhainen Conchas 950 - 850 eaa.
  • Myöhäinen Conchas 850 - 750 eaa.[3]

Soconuscon alueen kulttuureja, ajat radiohiilivuosina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Barra 1550-1400 esiolmeekki
  • Locona 1400-1250 Mazatan , olmeekkien San lorenzon Ojochi-vaihe
  • Ocos 1250-1100 San Lorenzon Bajio-vaihe
  • Cherla 1100-1000 San Lorenzon Chicharras-vaihe
  • Cuadros 1000-900 San Lorenzon San Lorenzo-vaihe
  • Jocotal 900-850
  • Conchas 850-650 Soconuskon La Blanca olmeekkien La Ventan Nacaste-vaihe, Soconuscon Quauhtemoc-paikka hylättiin
  • Escalon 650-500 olmeekkien Palengana
  • Frontera 500-300
  • Guillen 300-50 Izapan epiolmeekikulttuurin huippu.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Strange Attraction: The Mystery of Magnetism
  2. First Farmers, Peter Bellwood, 2005, isbn-13 978-0-631-20566-1 sivu 166
  3. Humans and Environment in the Americas
  4. Robert M. Rosenswig: Määritä nimeke! 2002. FAMS.