Snorri Sturluson
Snorri Sturluson (Snorre Sturlasson) (1179 Hvamm, Islanti – 23. syyskuuta 1241 Skálholt, Islanti) oli Islannin kuuluisin historiankirjoittaja, runoilija ja poliitikko. Hänen kirjoittamansa Proosa-Edda ja Heimskringla ovat erittäin tärkeitä lähteitä Skandinavian varhaishistorian ja skandinaavisen muinaisuskonnon tutkijoille.
Snorri oli yksi Islannin mahtavimmista päälliköistä 1200-luvulla.[1]
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sukutausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Snorri Sturlusonin esi-isä oli viikinkiajan skaldi Egill Skallagrímsson, josta Snorri laati saagan.[2] Snorri kuului aristokraattiseen Sturlungar-sukuun. Suvun mukaan on nimetty Sturlungien aika, noin vuosina 1220–1264 vallinnut väkivaltaisuuksien ja levottomuuksien aikakausi. Se johti siihen, että Islanti menetti itsenäisyytensä Norjan kuninkaalle. Snorrilla oli kaksi vanhempaa veljeä: Þórður Sturluson (vanhempi) ja Sighvatur Sturluson. Hänen isänsä oli Sturla Þórðarson ja äitinsä Guðný Böðvarsdóttir.lähde?
Politiikassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Snorrin kasvatti kuitenkin suurta osaa eteläisestä Islantista hallinnut Jón Loptsson Oddaverjan suvusta. Suku oli tuon ajan Islannin mahtavin, ja sen luona asuessaan Snorrilla oli hyvät mahdollisuudet saada kirjallista koulutusta. Jónilta Snorri omaksui sekä islantilaisen perinteen syvällisen tuntemuksen että eurooppalaisen avarakatseisuuden. Vuonna 1199 Snorri meni naimisiin varakkaan perijättären kanssa, ja alkoi kerätä itselleen omaisuutta ja valtaa. Snorri oli vuosina 1215–1218 ja 1222–1231 Islannin parlamentin alltingin yleiskäräjien puhemiehenä.[1][2]
Vuonna 1218 Norjan kuningas Haakon IV kutsui Snorrin Norjaan. Norjassa Snorri osallistui aktiivisesti politiikkaan ja vakuutti Haakonin siitä, että Snorri voisi nousta Islannin kuninkaaksi ja Haakonin vasalliksi. Snorri ystävystyi myös jaarli Skúli Bardarssonin kanssa ja pääsi osaksi hirdiä eli kuninkaallista korkea-arvoista seuruetta.[1][2] Snorri palasi Islantiin vuonna 1220, mutta seuraavien vuosien aikana hän suhteensa kuningas Haakoniin heikkeni.[2]
Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Snorrin ystävä Skúli Bardarsson yritti kaapata vallan kuningas Haakonilta vuonna 1239, jolloin Snorriakin alettiin pitää petturina ja hän joutui kuninkaan epäsuosioon. Tästä syystä hänet tapettiin kotonaan Islannissa vuonna 1241 kuningas Haakonin käskystä.[1][2]
Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Proosa-Edda, skaldeille tarkoitettu runousopin ja mytologian käsikirja.
- Heimskringla, esitys Norjan kuninkaiden historiasta. Suomennettu nimellä Norjan kuningassaagat. 1–3. Suomentanut J. A. Hollo. Runot suomentanut Aale Tynni. Johdannon kirjoittanut Martti Haavio. Kuvitus: Halfdan Egedius ym. Porvoo: WSOY, 1960.
- Norjan Kuningastarinoita. Otava, 1919
- Egillin, Kalju-Grimrinpojan saaga.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Snorri Sturluson: Edda, ISBN 0-460-87616-3
- Snorrista englanniksi
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Toljamo, Eemeli: Viikinkikuninkaat pakanallisen Norjan käännyttäjinä – Kristillistämisen ja pakanuuden kuvaus Heimskringlassa Snorrin propagandana 2.11.2015. Oulun Yliopisto, Historiatieteet. Viitattu 2.12.2022.
- ↑ a b c d e Snorri Sturluson Encyclopedia Britannica. Viitattu 2.4.2023. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Vapaasti ladattavia Snorri Sturlusonin e-kirjoja Projekti Lönnrotilta sekä Project Gutenbergiltä
| ||||||||||||||||||||||||||
