Skyclad

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Skyclad
(1990– )
Tiedot
Tyylilaji: folk metal, thrash metal
Kotipaikka: Englanti
Laulukieli: englanti
Sivusto: Skyclad MySpace
Jäsenet
Steve Ramsey kitara
Graeme English basso
Georgina Biddle viulu
Kevin Ridley laulu, kitara
Arron Walton rummut
Levy-yhtiöt
Burning Airlines  
Demolition Records  
Massacre Records  
Noise Records  
Nuclear Blast  
Scarlet Records 2009-

Skyclad on brittiläinen thrash- ja folk metal -yhtye. Yhtyettä pidetään folk metalin uranuurtajana yhdessä Bathoryn kanssa.

Biografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen perustivat vuonna 1990 Sabbatin entinen laulaja Martin Walkyier ja Satanin sekä Pariahin kitaristi Steve Ramsey sen jälkeen kun Walkyier lähti Sabbatista kitaristi Andy Sneapin kanssa käydyn riidan päätteeksi, joka koski yhtyeen musiikillista suuntautumista. Kaksikon tarkoituksena oli koota paras pakanametalliyhtye. Yhtye saatiin kasaan toisen entisen Pariahin jäsenen, basisti Graeme Englishin ja rumpali Keith Baxterin liittyessä yhtyeeseen, jonka jälkeen he allekirjoittivat sopimuksen saksalaisen Noise Recordsin kanssa, jonka jälkeen he nauhoittivat ja julkaisivat albumin The Wayward Sons of Mother Earth vuonna 1991. Albumin kannen suunnitteli Garry Sharpe-Young. Albumia pidetään maailman ensimmäisenä folk metal -albumina.

Overkillin kanssa tehdyn kiertueen jälkeen he ottivat viulisti-kosketinsoittaja Fritha Jenkinsin uudeksi jäsenekseen ja toiseksi kitaristikseen he ottivat Baxterin vanhan ystävän Dave Pughin, näin mahdollistaen enemmän folk-perusteisen soundin saamisen seuraavalle albumilleen, A Burnt Offering for the Bone Idol, joka ilmestyi vuonna 1992. Jonah's Ark ilmestyi vuonna 1993 ja Prince of The Poverty Line ilmestyi vuotta myöhemmin, 1994. Cath Howell korvasi Fritha Jenkinsin, joka oli päättänyt perheenlisäyksen johdosta ryhtyä perheenäidiksi.

Howell päätti palata opintojensa pariin ja hänet korvasi Georgina Biddle vuoden 1995 The Silent Whales of Lunar Sea-albumilla, jonka julkaisun jälkeen Baxter ja Pugh lähtivät yhtyeestä. Puutteellisen kokoonpanon johdosta yhtye ei kyennyt lähteä kiertueelle, vaikkakin he korvasivat lämmittelijänä Tiamatin Black Sabbathin Forbidden-kiertueella Englannissa vuonna 1995. Samaan aikaan yhtye teki Irrational Anthems-albumia, joka julkaistiin seuraavan vuoden alussa.

Oui Avant-Garde Á Chance nauhoitettiin vuoden aikajaksolla ja kuten Irrational Anthemsilla, käytössä oli sessiorumpali. The Answer Machine? seurasi vuonna 1997, vaikkakin yhtyeellä ei ollut vakituista rumpalia, mutta rumpali Jay Graham ja kitaristi Kevin ”Riddler the Fiddler” Ridley, joka oli ollut ennen yhtyeen tuottaja ja laulaja-kitaristi Forgodsakessa, liittyi vuonna 1998 Skycladiin ja he alkoivat nauhoittaa Vintage Whine-albumia, joka julkaistiin vuonna 1999.

Kokoonpano pysyi muuttumattomana Folkémon-albumin nauhoituksen ajan, mutta perustajajäsen Walkyier lähti yhtyeestä vuonna 2001, vedoten useisiin syihin, kuten rahallisiin vaikeuksiin tai yhtyeen haluttomuuteen kiertää Etelä-Amerikassa, johtuen turvallisuusongelmista. Muut yhtyeen jäsenet kuitenkin kertoivat eron suurimmaksi vaikuttimeksi Walkyierin happaman luonteen, joka vaikutti yhtyeen sisäiseen vakauteen. Walkyier perusti The Clan Destinedin. Monille faneille, Walkyierin sanoitukset ja laulutyyli olivat yhtyeen päähoukuttimet ja pelko siitä, että hänen lähtönsä yhtyeestä tarkoitti sen hajoamista. Rumpali Jay Grahamin (joka lähti pian Walkyierin jälkeen) korvaaminen ja Kevin Ridleyn vaihtaminen laulajaksi, ryhmä ryhtyi toimeen hajoamispelkojen hävittämiseksi ja julkaisi vuonna 2002 albumin No Daylights... Nor Heel Taps, joka sisälsi studioversioita Skycladin ”irlantilaisista pubiversioista” uudessa kokoonpanossaan. Albumia edelsi single Swords of a Thousand Men, vuonna 2001. Singlen pääkappale, alun perin Tenpole Tudorin esittämänä, oli myös Folkémon-albumin bonuskappaleena, vaikkakin eri versiona. Single käsitti kaksi nauhoitusta kappaleesta, toinen Ridleyn laulamana ja toinen Ridleyn sekä Tenpole Tudorin laulajan, Edward Tudor-Polen yhteislauluna. Singlen/albumin julkaisua siivitti kiertue The Same... But Different, suurin kiertue jonka yhtye oli tehnyt aikoihin. Vuonna 2001 yhtyeen entinen levy-yhtiö julkaisi Another Fine Messin, joka sisälsi livetallenteita vuodelta 1995 ja EP:n Outrageous Fourtunes.

Walkyierin ja muiden jäsenten kiisteltyä laulujen tekijänoikeuksista ja kappeleidensa rojalteista, vuonna 2004 julkaistu A Semblance of Normality oli ensimmäinen albumi sitten Walkyierin lähdön. Sen tyyli on erittäin paljon samanlaista kuin aikaisemmilla julkaisuilla, Ridleyn sanoitusten yrittäessä seurata samoja teemoja ja tyyliä kuin Walkyierin, pitäen kuitenkin oman identiteettinsä. Albumi on todennäköisesti ollut heidän laajalevikkisin julkaisunsa, johtuen paremmasta jakelusta ja viidakkorummun toiminnasta. Albumi on saanut paljon kehuja kriitikoilta, erityisesti englanninkielisissä maissa, joissa ironista kyllä, yhtye on melko tuntematon. Kuitenkin Etelä-Amerikassa ja Euroopassa he ovat olleet todella suosittuja jo vuosien ajan, erityisesti Saksassa ja Kreikassa.

Vuonna 2006 Skyclad julkaisi omakustanne-EP:n Jig-A-Jig. Uutta albumia suunniteltiin saman vuoden syksyksi, mutta Black Lotus Records ajautui konkurssiin vain muutama kuukausi sen jälkeen, kun Skyclad siirtyi sinne alkuvuodesta 2006. Korvaavaksi levy-yhtiöksi saatiin Scarlet Records ja sen kautta yhtye julkaisi 22. toukokuuta 2009 albumin In the... All Together.

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Steve Ramseykitara vuodesta 1990
  • Graeme ”Bean” English – basso vuodesta 1990
  • Georgina Biddle – viulu vuodesta 1994
  • Kevin Ridley – laulu vuodesta 2001, kitara vuodesta 1998, tuottaja vuodesta 1990
  • Arron Walton – rummut vuodesta 2001

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jay Graham (rummut) 1998–2001
  • Martin Walkyier (laulu) 1990–2000
  • Nick Acons (kitara, viulu) 1997
  • John Leonard (huilu, mandoliini) 1997
  • Mitch Oldham (rummut) 1997
  • Dave Moore (sessiokitara) 1996
  • Paul A.T. Kinson (rummut) 1996
  • Paul Smith (rummut) 1996
  • Dave Ray (kitara) 1995
  • Jed Dawkins (rummut) 1995
  • Keith Baxter (rummut) 1990–1995
  • Dave Pugh (kitara) 1991–1995
  • Fritha Jenkins (viulu) 1991–1993
  • Cath Howell (viulu) 1993–1994
  • Danny Porter (sessiokitara) 1991

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelmat ja livealbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet ja EP:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]