Skandinaaviset kielet
| Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. |
Skandinaaviset kielet eli pohjoisgermaaniset kielet ovat indoeurooppalaiseen kielikunnan germaaniseen haaraan kuuluvia kieliä. Skandinaavisia kieliä ovat islannin kieli, fäärin kieli, norjan kieli, tanskan kieli ja ruotsin kieli. Norni, jota puhuttiin aikaisemmin Skotlannin rannikolla ja saaristoissa, on kuollut sukupuuttoon.
Germaanit elivät alun perin Etelä-Skandinaviassa. Indoeurooppalaisesta kantakielestä erottui vähitellen vuoteen 500 eaa. mennessä kantagermaaninen kieli, josta skandinavian kielet ja muut germaaniset kielet erkanivat ensimmäisellä vuosituhannella jaa.
Kieli syntyi yhtenäisen pohjoisen pronssikauden kulttuurin (arviolta 1700 eaa. – 600 eaa.) keskuudessa. Noin vuodesta 850 eaa. alkaen ilmasto viileni ja osa kansasta siirtyi Saksaan ja Alankomaihin. Näin germaaniheimot saivat alkunsa ja tästä syystä saksa ja hollanti ovat ruotsia osaavan osittain ymmärrettävissä. Skandinaviaan jääneistä germaaneista polveutuvat Skandinavian nykyiset asukkaat.
Sivulta puuttuu