Sjökullan kartano

Sjökullan kartano (ruots. Sjökulla gård) on kartano Lapinjärven kunnassa Lapinjärven rannalla. Kartanon alueella toimii nykyään siviilipalvelusmiehiä kouluttava Lapinjärven koulutuskeskus.

Historia

Kartano on perustettu 1300-luvulla, ja sen ensimmäinen tunnettu omistaja on 1500-luvulta. Kartanon vuonna 1896 rakennetun päärakennuksen on rakennuttanut vuokraaja Ernst Fabritius. Maavuokraaja Fabritiuksen aikana toimi Sjökullan kartanossa myös meijeri. Päärakennuksessa toimi 1896–1911 Latokartanon maanviljelyskoulu, ensimmäinen suomenkielinen laatuaan. Kun kruunu, valtio, lakkasi maksamasta koululle valtionapua, se päätti toimintansa. Lapinjärven kirkonkylälle perustettiin 1913 Lantmannaskolan i Östra Nyland maanviljelyskouluksi, joka jatkoi toimintaansa vuoteen 1957. Rakennus toimii nykyään Lapinjärven kunnankirjaston tilavana pääkirjastona. Lapinjärven kunnan kirjaston toinen toimipiste on Porlammilla.

Yksi kartanon merkittävimmistä omistajista on ollut Hans Laurinpoika Björnram, joka 1568 alkaen oli Suomen käskynhaltija ja myös Isnäsin kartanon omistaja, jolla oli itäisellä Uudellamaalla hallussaan noin 60 kartanoa ja maatilaa. Juhana III:n aikana Lapinjärvestä tuli pitäjä, ja Pyhän Laurin kappeliin lähetettiin oma pappi. Sjökullan omisti 1597–1617 Hans Larsinpoika Björnramin vävy Arvid Tönnenpoika Wildeman, Viipurin linnan isäntä ja Itä-Suomen käskynhaltija, joka osallistui Stolbovan rauhan allekirjoittamiseen 1617. Tuolloin Sjökullan kartanosta tuli Lapinjärven ensimmäinen säteritila. Vuonna 1684 Sjökullan kartano kuului Hans Rålambille, jonka säterioikeudet peruutettiin ja ne siirtyivät kruunulle (Ruotsin valtiolle). Rålamb onnistui palauttamaan säterioikeudet, mutta suuri reduktio aiheutti sen, että kartanon torpat menivät kolmea lukuun ottamatta valtiolle.

Sjökullan kartano muuttui Lapinjärven latokartanoksi, kun sen vuokrasi rappiotilastaan Johan Karl Kniper Seitlaxista. Hattujen sota aiheutti kartanolle tuhoja kasakoiden vuoksi, mistä syystä vuokraaja sai valtiolta korvauksia. Vuodesta 1750 alkaen Sjökullasta tuli osa Kymenkartanon läänin maaherrojen palkan luontoisetua, missä tarkoituksessa se säilyi vuoteen 1839 saakka. Maaherrat eivät asuneet Sjökullan kartanossa. Kartanossa ei ollut kunnon päärakennusta ja sitä hoiti inspehtori. Vuosina 1795-1807 kartanon vuokrasi maaherralta Per af Enehjelm, joka oli osallistunut Anjalan liitton ja saanut kuolemantuomion, mutta Kustaa III oli armahtanut hänet. Viinanpoltto oli kartanon tärkeä tulonlähde. Lapinjärven 1860 vuoden tilaston mukaan Lapinjärven suurin muurattu viinapannu oli kartanossa. Sen vetoisuus oli 185 litraa.

Itsenäisyyden alussa Sjökullan kartanon vuokraajaksi tuli Pukaron kartanon omistaja Jonas Borup. Lex Kallion aikoina Sjökullan kartanon 11 torppaa ja 30 mäkitupaa itsenäistyivät, mistä huolimatta Jonas Borupille jäi Sjökullaan 237 hehtaaria peltoa sekä Pukaroon 322 hehtaaria vuoden 1929 tietojen mukaan. Vuonna 1934 kartanon vuokraaminen yksityisille päättyi, ja se jäi valtion haltuun. Maatila jäi valtion käyttöön ja metsät vuokrattiin Metsäntutkimuslaitokselle. Valtio perusti nuorisolle työsiirtolan 1934. Se lopetettiin 1937, kun valtio ja jäsenkunnat lakkasivat avustuksensa. Samana vuonna alueelle perustettiin alkoholistiparantola.

Vuonna 1939 alueelle valmistui neljä funktionalistista rakennusta. Puolustusvoimat otti alueen haltuunsa joulukuussa 1939, jolloin sinne tuli autokomppania ja sotasairaala. A-talossa oli kirurginen osasto ja B-talo oli varattu mieleltään sairaille potilaille, minkä vuoksi talossa oli monissa ikkunoissa myös kalterit. Kaikki sairaalatoiminnot lakkasivat Sjökullan kartanolla 17. heinäkuuta 1940.

Vuonna 1990 Sjökullan kartanosta tuli turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus, jonne saapui ensimmäiseksi somaleja. Vuonna 1998 alueesta tuli nykyisen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen siviilipalveluskeskus.

Katso myös

• Luettelo Suomen kartanoista

Aiheesta muualla

• Siviilipalveluskeskus: koulutuskeskuksen historiaa (Arkistoitu – Internet Archive)
• Lapinjärven alkoholistihuoltola, Helsingin Sanomat, 05.12.1937, nro 329, s. 37, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot