Suomen sisällissodan keskitysleirit

Suomen sisällissodassa voittoisa valkoinen armeija saksalaisten joukkojen avustamana oli saanut 80 000 punavankia sodan loppuessa toukokuussa 1918. Muutama tuhat vankia pääosin pienet lapset ja heidän äitinsä vapautettiin heti. Valkoisen armeijan ylipäällikkö Mannerheim antoi määräyksen jäljelle jääneiden 74 000 – 76 000 vangin sijoittamisesta keskitysleireihin. Suurimmat keskitysleirit olivat Suomenlinna, Hämeenlinna, Lahti, Viipuri, Tammisaari, Riihimäki ja Tampere. Laki maanpetostuomioistuimesta syntyi 29. toukokuuta pitkän kädenväännön jälkeen valkoisen armeijan ja senaatin välillä. Punavangit odottivat leireissä oikeudenkäyntiä ja tuomioistuimen päätöstä. Tuomioistuimet saatiin lopulta kokoon 18. kesäkuuta 1918. Tuomioistuinten toiminta ei vastannut puolueetonta lainkäyttöä. Noin 70 000 punavankia tuomittiin pääasiassa maanpetoksesta. Kostomentaliteettia esiintyi, mutta enimmäkseen tuomiot olivat ehdonalaisia. 555 punavankia tuomittiin kuolemaan, mutta vain 113 teloitettiin. Osoittautui, että myös täysin viattomia oli vangittu.

Ruoan puutteen vuoksi keskitysleirien kuolleisuus nousi korkeaksi. Hätää lisäsi voittajien kostomentaliteetti, viha ja välinpitämättömyys. Monista punavangeista tuntui, että heidän omat johtajansa oli pettänyt joukkonsa paetessaan Venäjälle. Vankien olosuhteet heikkenivät nopeasti ruokavarantojen loputtua toukokuussa. Seurauksena oli tuhansien punavankien kuolema aliravitsemuksen ja espanjantaudin seurauksena. Kesäkuussa kuoli 2 900, heinäkuussa 5 000, elokuussa 2 200 ja syyskuussa 1 000. Kuolleisuus oli 34 % Tammisaaren vankileirillä, kun muilla leireillä se vaihteli 5 % - 20 %. Kaikkiaan 11 000 – 13 500 punavankia kuoli nälkään. Kuolleet haudattiin joukkohautoihin leirien lähelle. Suurin osa vangeista armahdettiin vuoden 1918 lopulla ensimmäisen maailmansodan loputtua. Myös maan sisäpoliittinen tilanne muuttui. Keskitysleireihin jäi vuoden lopussa vielä 6 100 punavankia. Vuonna 1921 jäljellä oli 100 vankia kun kansalaisuus palautettiin 40 000 entiselle punavangille. Vuonna 1927 viimeiset 50 vankia armahdettiin Väinö Tannerin hallituksen toimesta. Vuonna 1973 Suomen hallitus maksoi korvauksia vielä elossa oleville 11 600 entiselle punavangille.