Sirkka Salonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Miss Suomi Sirkka Salonen vuonna 1938.

Sirkka Salonen (29. syyskuuta 1917 Peräseinäjoki11. lokakuuta 1975 Hankasalmi[1]) oli suomalainen kauneuskuningatar, joka kruunattiin Miss Suomeksi vuonna 1938. Samana vuonna hän voitti myös Kööpenhaminassa pidetyn Miss Eurooppa -kilpailun.

Sirkka Salonen opiskeli Miss Suomi -kilpailun aikaan Heinolan opettajaseminaarissa. Seminaarin johtaja erotti Salosen Miss Eurooppa -voiton jälkeen, koska ei pitänyt misseyttä soveliaana tulevalle opettajalle. Opetushallitus kumosi myöhemmin päätöksen, mutta Salonen ei enää jatkanut opintojaan Heinolassa.

Salonen esitti vuonna 1940 naispääosaa, Sirkka-piikaa, Teuvo Tulion ohjaamassa elokuvassa Unelma karjamajalla.[1]

Salosella oli kaksi lasta puolisonsa Antero Vartian kanssa.[2] Asuttuaan jonkin aikaa Ruotsissa ja Saksassa hän otti avioeron ja palasi lapsineen Suomeen, jossa hän työskenteli Tuupovaaran keskikoulun rehtorina.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Sirkka Salonen Elonetissä.
  2. Kuka kukin on 1954 (Projekt Runeberg)
  3. Erotettiin koulusta. Ilta-Sanomat Plus, 19.2.2011, s. 19.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.