Sirhan Sirhan
Sirhan Bishara Sirhan (arab. سرحان بشارة سرحان, s. 19. maaliskuuta 1944 Jerusalem) on senaattori Robert F. Kennedyn salamurhasta tuomittu mies. Hän ampui Kennedyä Los Angelesissa 5. kesäkuuta 1968; uhri kuoli 6. kesäkuuta.
Elämä [muokkaa]
Sirhan syntyi palestiinalaisille vanhemmille Jerusalemissa. Sirhanien perhe muutti pian Yhdysvaltoihin. Isä ei sopeutunut amerikkalaiseen elämäntyyliin ja joutui palaamaan kotimaahansa. Tästä lähtien Sirhanin kasvatti hänen äitinsä Mary. Vuonna 1963 Sirhan pääsi City Collegeen, mutta hän jätti opiskelun alkuvuodesta 1965 hänen sisarensa sairastuttua leukemiaan. Sirhan meni useisiin pienipalkkaisiin töihin ja toivoi pääsevänsä jockeyksi. Hän joutui luopumaan urahaaveistaan jouduttuaan useisiin ratsastusonnettomuuksiin, jotka veivät hänet jopa sairaalaan.
Sirhan kasvatettiin maroniitiksi, mutta aikuisvuosinaan hän on usein vaihtanut uskonnollista suuntautumistaan muun muassa baptismiin, seitsemännen päivän adventismiin ja ruusuristiläisyyteen.
Murha [muokkaa]
Sirhanista tuli kuuluisa hänen ammuttuaan losangelesilaisessa Ambassador Hotelissa kahdeksan laukausta kohti Robert F. Kennedyä. Myös muutama sivullinen haavoittui. Kennedy kuoli ampumisvälikohtauksesta saamiinsa vammoihin 6. kesäkuuta 1968.
Sirhan tunnusti presidenttiehdokkaan murhan. Hänen aiemmista päiväkirjamerkinnöistään löytyi viittauksia tulevaan veritekoon, mutta täysin selkeää motiivia ei tullut ilmi. Myöhemmin Sirhan kertoi tulleensa aivopestyksi ja toimineensa tiedostamattaan. Sirhan toimi tiettävästi yksin, mutta on myös esitetty teorioita, joiden mukaan salamurhan takana olisi useampia henkilöitä.
Sirhanin yhdeksi motiiviksi on esitetty, että hän olisi ollut kriittinen Robert Kennedyn Lähi-idän-politiikalle. Kennedy ei ollut kritisoinut Kuuden päivän sotaa vuonna 1967, kun Israel kävi sotaa arabinaapureitaan vastaan. Sirhan palestiinalaisena oli ollut hyvin kriittinen Yhdysvaltain reaktiolle sodan aikana ja maan laajalle myötätunnolle Israelia kohtaan.
Sirhanin todettiin olleen murhan aikaan alentuneesti syyntakeisessa tilassa. Hänet tuomittiin alun perin kuolemaan, mutta rangaistus muuttui automaattisesti elinkautiseksi vankeudeksi, kun kuolemanrangaistus poistettiin Kalifornian lainsäädännöstä 1972. Kuolemanrangaistus otettiin myöhemmin takaisin käyttöön, mutta se ei vaikuttanut Sirhaniin.
Sirhan on hakenut armahdusta toistakymmentä kertaa. Viimeksi hänen armahdusanomuksensa hylättiin maaliskuussa 2011.