Sippolan hovi
Sippolan hovi eli Sippolan kartano on Suomen suurin puukartano. Se on tunnettu aiemmin myös von Daehnin kartanona. Kartano sijaitsee Kouvolan Sippolassa. Sen uusrenessanssityylinen päärakennus on vuodelta 1836. [1] Kartanossa on toiminut vuodesta 1909 alkaen koulukoti. [2]
Sippolan kartanon pihassa kasvaa ns. Juustomänty. Mänty sai nimensä siitä että sen oksasta roikkuneessa padassa keitti vuonna 1856 kartanon juustomestarina toiminut sveitsiläinen Rudolf Klosner ensimmäisen Suomessa valmistetun emmentaljuuston. [3]
Sippolan kartanon omistajia [muokkaa]
Kartanon muodosti valtaneuvos Lauri Creutz, joka korotettiin 1654 paroniksi. Hän sai alueita läänitykseksi, osti talonpojilta syukuoikeuksia ja tiluksia, ja sai Sippulaksi kutsuttuun kylään muodostettua maatilan jolle myönnettiin säterioikeudet. Näin syntyi kartano. Sippula ja Ahvenkoski periytyivät Lauri Creutzin toiseksi vanhimmalle pojalle Johannes Creutzille, jonka kuningatar Ulriikka Eleonora korotti kreiviksi 1719.
Pikkuvihan johdosta, ruotsalaisen vallananastajan puolelle jääniden Creutzien piti luopua Vanhaan Suomeen jääneistä omistuksistaan. Kreivin perilliset myivät Sippul<an, ja se joutui omistajanvaihdoksiin joissa useasti omistaja vaihtui. Lopulta Daehn-sku vakiintui omistajasuvuksi.
Kartanon omistajasukuja ovat olleet:
- 1600-luvun puolivälin tienovilta pikkuvihaan: Creutz-suku
- 1700-luvun loppupuoliskolla: sekalaisia omistajia
- pitkään 1700-luvulla: kirkkoherra Gudseus
- 1800-luvulla Daehn-suku
Omistajaluettelo (mahdollisesti epätäydellinen) 1600-luvun lopulta lukien:
- valtaneuvos, paroni Lauritsa Creutz
- kreivi Johannes Creutz
- kreivi Creutz
- Aleksanteri von Daehn
- Voldemar von Daehn
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Sippolan hovi Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
- Sippolan koulukodin sivut
Lähteet [muokkaa]
Koordinaatit:
Sivulta puuttuu