Siperianunikko
Sivulta puuttuu | Siperianunikko | ||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||||
| Viljeltyjä siperianunikkoja. | ||||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||||
| Papaver croceum Ledeb. |
||||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||||
 Siperianunikko Wikispeciesissä |
Siperianunikko (Papaver croceum, myös P. nudicaule) on unikoiden sukuun kuuluva, myös koristekasvina yleisesti viljelty kukkakasvilaji. Suomessa siperianunikkoa tavataan satunnaisesti koko maassa viljelykarkulaisena.
Sisällysluettelo |
Ulkonäkö ja koko [muokkaa]
Tavallisesti kaksi- tai monivuotinen siperianunikko kasvaa 30–40 cm korkeaksi. Ruusukkeena löyhänä mättäänä olevat lehdet ovat parijakoisia ja väriltään sinivihreitä. Ruusukkeen keskeltä nouseva lehdetön vana on siirottava- tai myötäkarvainen. Vanan kärjessä on yksittäinen, noin 5 cm leveä keltainen, oranssi tai joskus valkoinen kukka. Verhiö on kaksilehtinen, mutta verholehdet varisevat varhain. Terälehtiä on neljä kappaletta. Emiö on monilehtinen ja yhdislehtinen, heteitä on paljon. Siperianunikko kukkii Suomessa kesä-elokuussa. Siemenet kypsyvät nuijamaisessa, karvaisessa kodassa. Kodan päällä on tähtimäinen, monisäteinen luottilevy, jonka alle avautuvista rei'istä siemenet varisevat.[1][2]
Levinneisyys [muokkaa]
Siperianunikko on alun perin kotoisin Keski-Aasiasta. Koristekasvina laji on levinnyt kauas alkuperäisiltä kasvualueiltaan.[3] Suomessa siperianunikkoa tavataan koko maassa viljelyperäisenä puutarhakarkulaisena. Parhaiten laji menestyy luonnossa Pohjois-Lapissa, jossa se kasvaa paikoin myös vakiintuneena lajina.[3][4]
Elinympäristö [muokkaa]
Siperianunikko kasvaa soraisessa maanperässä muun muassa tienvarsilla ja joutomailla.[3][2]
Käyttö [muokkaa]
Siperianunikko on yleinen puutarhojen koristekasvi. Lajista on jalostettu muun muassa vaaleanpunaisia ja punakukkaisia lajikkeita.[2]
Lähteet [muokkaa]
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 93–94.
- ↑ a b c Den virtuella floran: Sibirsk vallmo (myös levinneisyyskartat) (ruots.) Viitattu 2.2.2012.
- ↑ a b c Retkeilykasvio 1998, s. 93.
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Siperianunikon levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 2.2.2012.
