Siperiansinivalvatti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Siperiansinivalvatti
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Kladi: Putkilokasvit Tracheophyta
Kladi: Siemenkasvit Spermatophyta
Kladi: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Kladi: Aitokaksisirkkaiset
Kladi: Asteridit
Lahko: Asterales
Heimo: Asterikasvit Asteraceae
Alaheimo: Cichorioideae
Suku: Salaatit Lactuca
Laji: sibirica
Kaksiosainen nimi

Lactuca sibirica
(L.) Maxim.

Synonyymit
Katso myös

  Siperiansinivalvatti Wikispeciesissä
  Siperiansinivalvatti Commonsissa

Siperiansinivalvatti (Lactuca sibirica) on levinneisyydeltään boreaalinen salaattilaji. Sen lähisukulaislajeja ovat esimerkiksi salaatti (Lactuca sativa) ja piikkisalaatti (Lactuca serriola).

Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siperiansinivalvatti on monivuotinen, kaljuvartinen ruohokasvi, joka kasvaa 40–80 senttimetriä korkeaksi. Sen lehdet ovat ruodilliset ja muodoltaan pitkänsuikeat, lehtilaidat ovat hampaalliset. Ylemmät lehdet voivat olla joskus sepivät. Kukkamykeröt ovat halkaisijaltaan 2,5 cm. Mykeröjen kehtosuomut ovat tumman sinipunaiset. Siperiansinivalvatin kukat ovat siniset.[1]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siperiansinivalvatin päälevinneisyysaluetta on Suomi, Ruotsi, Norja sekä Siperia. Suomessa se on melko harvinainen mutta esiintyy suurimmassa osassa maata lukuun ottamatta lounais- ja läntisimpiä ja eteläisimpiä osia. Siperiansinivalvatti kasvaa Suomessa alkuperäislajina järven rantojen pensaikoissa, -niityillä, joen- ja puronvarsilla.[2][3][1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
  2. Anderberg, A.: Älvsallat (Mulgedium sibiricum) (Siperiansinivalvatin levinneisyys Maan pohjoispuolella) Den virtuella floran. 1998. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 28.5.2011. (ruotsiksi)
  3. Lampinen, R. & Lahti, T.: Kasviatlas 2010: Levinneisyyskartat (Siperiansinivalvatti Lactuca sibirica) 2011. Helsinki: Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]