Sinikuusama

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sinikuusama
Jagoda kamczacka IV 2006.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Dipsacales
Heimo: Kuusamakasvit Caprifoliaceae
Suku: Kuusamat Lonicera
Laji: caerulea
Kaksiosainen nimi
Lonicera caerulea
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Sinikuusama Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Sinikuusama Commonsissa

Sinikuusama (Lonicera caerulea) on puuvartinen pensas, joka kuuluu kuusamakasvien heimoon. Suomessa luonnonvaraisena kasvava (idän)sinikuusama on harvinainen laji ja se on luonnonsuojeluasetuksella rauhoitettu.[1]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piirroskuva sinikuusamasta 1770-luvulta.

Sinikuusama on pystyhkö ja jäykkähaarainen pensas, joka kasvaa 1–2 metriä korkeaksi. Oksien haarat ovat täyteisiä, kuori hilseilevä ja vuosikasvaimet kaljuja tai karvaisia. Sinivihreät, ehyet lehdet ovat pareittain vastakkain, soikeita, 2–5 cm pitkiä ja 1–3 cm leveitä sekä pinnaltaan hiukan vahamaisia. Lehdet ovat päältä kaljuuntuvia mutta alta karvaisia. Kellertävänvalkoiset kukat ovat pareittain versoissa, ja niiden sikiäimet ja esilehdet ovat yhteenkasvaneita. Teriö on halkaisijaltaan 12–16 mm. Suomessa sinikuusama kukkii touko-kesäkuussa. Hedelmä on tummansininnen marja, joka on halkaisijaltaan noin yhden senttimetrin. Marja on myrkyllinen.[2][3]

Sinikuusama on monimuotoinen kasvi, joka toisinaan jaetaan useisiin alalajeihin, esimerkiksi Länsi- ja Keski-Euroopassa luonnonvaraisena tavattavaan alppisinikuusamaan (ssp. caerulea) ja Venäjällä tavattavaan idänsinikuusamaan (ssp. pallasii). Alalajit eroavat toisistaan lähinnä karvaisuuden määrässä: alppisinikuusama on idänsinikuusamaa vähenpikarvaisempi.[4] Kaikki asiantuntijat eivät kuitenkaan pidä alalajijaottelua perusteltuna, koska sinikuusaman piirteissä on suurta vaihtelevuutta kaikialla lajin esiintymisalueella.[3]

Siinikuusamasta on olemassa myös syötävämarjaisia lajikkeita.[5][6]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinikuusamaa ja sen alalajeja tai muotoja tavataan suuressa osassa Euraasian havumetsävyöhykkeellä. Suomessa luonnonvaraisena tavattavaa sinikuusamaa kasvaa Venäjän Karjalasta pitkälle Itä-Siperiaan asti. Ruotsissa lajia on muutama esiintymä, joiden alkuperä on kuitenkin kiistanalainen.[3][7] Suomessa sinikuusamaa tavataan alkuperäisenä luonnonvaraisena kantana itärajan tuntumasta Kuusamosta Oulanka- ja Kitkajokien varrella sekä Kemijärvellä Sallan rajalla. Suomessa laji on luontaisen esiintymisalueensa länsireunalla, sillä heti Venäjän puolella Paanajärvellä laji on melko yleinen. Muualla Suomessa aina Etelä-Lappia myöten sinikuusamaa tavataan viljelyjäänteenä tai koristepensaista lähiseudulle levinneinä.[3][8] Suomessa tavattavat luonnonvaraiset sinikuusamat luokitellaan alalajiluokituksessa alalajiin pallasii, kun taas viljelykarkulaiset alalajiin caerulea. Molempia alalajeja saatetaan kuitenkin käyttää myös koristepensaina.[4]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luonnossa sinikuusama kasvaa tyypillisesti kalliontyvi- ja rantalehdoissa. Elinvoimaisimmat kasvupaikat löytyvät tulvaniittyjen reunoilta ja avoimilta rantapenkereiltä. Suomessa se on luonnonvaraisena uhanalainen kasvi. Laji on harvinaistunut kasvupaikkojen umpeenkasvun takia, sillä se ilmeisesti on hyötynyt aikaisemmin perinteisestä tulvaniittytaloudesta. Sinikuusama esiintyy usein myös viljelykarkulaisena.[2][3] Lajin on havaittu kotiutuneen metsäkasviksi erityisesti vanhojen rautatieasemien ympäristöissä.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jäkäläniemi, Anne: Sinikuusama. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 182.
  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg Bo & Stenberg Lennart. Suom. Seppo Vuokko & Henry Väre. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ympäristöministeriö: Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit www.ympäristö.fi. 2.7.2010. Valtion Ympäristöhallinto. Viitattu 9.9.2010.
  2. a b Hämet-Ahti, Leena et al.: Retkeilykasvio, s. 341. 4. painos. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
  3. a b c d e Jäkäläniemi 1997, s. 182.
  4. a b Mossberg B. & Stenberg L: Suuri Pohjolan kasvio, s. 571. (suom. S. Vuokko & H. Väre). Tammi, 2005. ISBN 951-3129-24-1.
  5. Lonicera caerulea edulis - Edible Honeysuckle Alberta Fruit Trees
  6. Honeyberry (Lonicera caerulea var. edulis) LogeesPlants for Home & Garden
  7. Den virtuella flåran: Blåtry (ruots.) Viitattu 9.9.2010.
  8. Lampinen, R. & Lahti, T.: Kasviatlas 2009: kartat (Hakuavain: sinikuusama) Kasviatlas 2009. 2010. Helsinki: Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo. Viitattu 9.9.2010.
  9. Oulun kasvit 2005, s. 427–428.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]