Singha

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Singha-pullo ja -tölkki.

Singha (thaiksi เบียร์สิงห์) on thaimaalainen olut, joka on ollut panijansa Boon Rawd Brewery Company Ltd:n (thaiksi บุญรอดบริวเวอรี่ จำกัด) premium-tuote ja lippulaiva yhtiön perustamisesta 1933 lähtien. Viisi tilavuusprosenttia alkoholia sisältävä lager on suosittu sekä Thaimaassa että sen ulkopuolella. Sitä saa myös Suomessa Alkosta[1] ja thairavintoloista. Lisäksi on olemassa Singha Light -versio, jonka alkoholipitoisuus on 3,5 tilavuusprosenttia. Singha on johdettu sanskritin myyttistä leijonaa tarkoittavasta sanasta. Alkuperämaassaan se äännetään (olutta tarkoittavalla etuliitteellä) 'bia sing'[2].

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singha-oluen historia on pitkälti sama kuin sen panijan, Boon Rawd Brewery Company Ltd:n. Panimon perusti Phraya Phiromphakdi, joka ennen aatelointiaan 1912 (luang) ja ylennystään 1925 (phraya) oli kantanut nimeä Boonrawd Setthabut. Panimo on siis nimetty perustajansa mukaan. Phiromphakdi oli kerännyt varallisuutta puukaupoilla ja vesibussiliiketoiminnalla Chao Phraya -joella Bangkokissa. 1931 hän lähetti Siamin kuninkaalle vetoomuksen, jossa anoi lupaa perustaa ensimmäinen oluttehdas maahan. Kotimaisen tuotannon aloittamalla, Phiromphakdi järkeili, voitiin kilpailla kasvanutta tuontia vastaan ja laskea kauppataseen vajetta. Phiromphakdi muodosti yhteistoimintayrityksen hampurilaisen Paul Pickenpackin kanssa. Phiromphakdi oli riippuvainen saksalaisen taitotiedosta oluen panemisen alalla ja liikesuhteista Eurooppaan. Kolme neljäsosaa pääomasta tuli Phiromphakdilta, loput ulkomaiselta osapuolelta. Samoihin aikoihin alkoholijuomien tuontitulleja nostettiin, ja saksalaisen tuontioluen suosio kääntyi laskuun halvemman japanilaisen vaikutuksesta.[3]

Phiromphakdi kävi neuvotteluita valtiovarainministerin kanssa, mutta kuninkaan asema ja suhtautuminen oli erittäin tärkeä. Phiromphakdi teki Pickenpackin lähettämän insinöörin kanssa vierailun saigonilaiseen oluttehtaaseen Ranskan Indokiinaan ja onnistui saamaan valokuvia sen laitteista. Sitten hän matkusti Eurooppaan hankkimaan välineitä, mutta siellä ollessaan kuuli maassaan tapahtuneesta sotilasvallankaappauksesta, joka johti absoluuttisen monarkian väistymiseen ja ensimmäiseen perustuslakiin. Phiromphakdin oli jälleen aloitettava neuvottelut uuden hallituksen kanssa, joka hyväksyi suunnitelman ja asetti olutveron kymmeneen satangiin litraa kohti. Boonrawd Brewery Company Ltd perustettiin virallisesti huhtikuussa 1933, toukokuussa alkoi tehtaan rakentaminen ja tuotanto käynnistyi maaliskuussa 1934. Viralliset vihkiäiset pidettiin 6. heinäkuuta 1934 kolmensadan kutsuvieraan ja valtionhoitajan kunnioittaessa tapahtumaa läsnäolollaan.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]