Sinfonia nro 7 (Bruckner)
Anton Bruckner sävelsi seitsemännen sinfoniansa E-duuri (WAB 107) vuosina 1881–1883 ja uudisti sitä vielä 1885. Sinfonia on omistettu Baijerin kuninkaalle Ludvig II:lle, ja siihen viitataan joskus lisänimellä Lyyrinen. Arthur Nikisch johti sen kantaesityksen Leipzigissa 30. joulukuuta 1884.
Osat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Allegro moderato
- Adagio. Sehr feierlich und sehr langsam
- Scherzo. Sehr schnell
- Finale. Bewegt, doch nicht schnell
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Teokseen tehtiin joitain muutoksia kantaesityksen jälkeen, mutta ennen kuin teos julkaistiin ensimmäistä kertaa Gutmannin laitoksena vuonna 1885. Muutokset koskevat enimmäkseen tempoa ja orkestrointia. Nikisch, Franz Schalk ja Ferdinand Löwe vaikuttivat merkittävästi vuoden 1885 laitokseen.
Kantaesityksessä käytetty vuoden 1883 versio on julkaisematon. Alkuperäisversion sisältöä ei tunneta tarkoin, koska säilyneeseen käsikirjoitukseen on merkitty myös myöhempiä muutoksia.
Robert Haas pyrki vuoden 1944 laitoksessaan poistamaan teoksesta Nikischin, Schalkin ja Löwen esittämät muutokset. Hitaaseen osaan ei tässä versiossa kuulu symbaaleja, triangelia eikä patarumpuja. Haasin mukaan Bruckner ei itse halunnut käyttää niitä. Tutkija Benjamin Korstvedt kuitenkin pitää väitettä epäuskottavana. Leopold Nowakin laitoksessa (1954) lyömäsoittimet ovat mukana soittimistossa; Nowak piti ennallaan suurimman osan Gutmannin laitoksen muutoksista.
Verein für musikalische Privataufführungenia varten Arnold Schönberg opiskelijoineen ja kumppaneineen sovitti sinfonian kamariyhtyeelle vuonna 1921. Vereinin toiminta loppui ennen kuin esitystä ehdittiin järjestämään, joten kantaesitys kuultiin vasta yli kuudenkymmenen vuoden kuluttua.
Brucknerin seitsemännen sinfonian ensimmäisen kaupallisen levytyksen (1924) johti Oskar Fried Polydorille. Teoksen hidas osa esitettiin 1. toukokuuta 1945 Saksan radiossa ennen ilmoitusta Adolf Hitlerin kuolemasta.[1] Adagio on sävelletty Richard Wagnerin muistoksi.[2]
Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- 2 huilua
- 2 oboea
- 2 A-klarinettia
- 2 fagottia
- 4 F-käyrätorvea
- 3 F-trumpettia
- 3 pasuunaa
- 4 Wagner-tuubaa (2 B-tenoria, 2 F-bassoa) (korvataan joskus eufoniumeilla)
- tuuba
- patarummut
- symbaalit
- triangeli
- jouset
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ New Jersey Performing Arts Center[vanhentunut linkki]
- ↑ Bruckner in Vienna - A turning point (Arkistoitu – Internet Archive)
