Julian Lincoln Simon

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Julian Lincoln Simon (12. helmikuuta 1932 - 8. helmikuuta 1998)[1] oli Marylandin yliopiston professori, aiemmin Illinois'n yliopiston professori.[2]

Julian Simon kirjoitti useita kirjoja ja artikkeleita, lähinnä taloudesta. Hänet tunnetaan parhaitan väestönkasvua, luonnonvaroja ja maahanmuuttoa koskevista töistään. Simonin mukaan ihmisen nerokkuus, korvikkeiden kehittäminen ja tekninen edistys ovat johtaneet ja johtavat siihen, että väestönkasvusta huolimatta luonnonvaroista saadaan kestävää taloudellista hyötyä.

Ajatukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Simonin kirja The Ultimate Resource (1981) kritisoi perinteisiä uskomuksia koskien väestönkasvua (kuten väestönkasvun "haitallisuus"), raaka-aineiden niukkuutta ja resurssien kulutusta. Simonin mukaan nämä uskomukset olivat ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että raaka-aineiden (palkkakorjatut) hinnat olivat laskeneet pitkäaikaisesti. Simonin mukaan vaurauden ja teknologian lisääntyminen saattoivat yhä useampia resursseja ulottuvillemme, siis laajensivat "kasvun rajoja". Vaikka resurssit saattoivat olla fyysisesti rajallisia, talouden näkökulmasta niitä on loputtomasti, koska markkinat pystyvät kierrättämään vanhoja ja kehittämään uusia vaihtoehtoja.

Simon haastoi uskomuksen Malthusin katastrofiin - siihen, että väestönkasvu olisi taloudellisesti haitallista, että luonnonvarat olisivat loppumassa. Simonin mukaan väestön runsaus mahdollistaa niukkuuden ja ympäristöongelmien ratkaisun, koska ihmiset ja markkinat innovoivat. Nobel-palkitut taloustieteilijät Friedrich Hayek[3] ja Milton Friedman ylistivät Simonia, jälkimmäinen esipuheessaan The Ultimate Resource II -kirjalle (1998).

Simon tutki monia raaka-aineita, etenkin metalleja, ja niiden hintoja kautta historian. Hänen analyysinsä mukaan väliaikaisia niukkuuksia lukuun ottamatta raaka-aineiden hinnat pysyvät suunnilleen ennallaan tai jopa laskevat. Esimerkiksi alumiini ei ole koskaan ollut niin kallista kuin ennen vuotta 1886 ja keskiaikaisen haarniskan teräs oli paljon kalliimpaa kuin mikään nykyinen.

Öljyn hintakehitys 1861-2007 (yläviiva on inflaatiokorjattu).

Simonin kirjassa The Resourceful Earth (1984, toimittajana myös Herman Kahn) on samanlaista aiemman paradigman kritiikkiä.

Simon myös luetteloi lukuisia aiempia ennustettuja ympäristötuhoja, jotka oli hänen mukaansa sittemmin jääneet toteutumatta. Näitä olivat mm. lyijymyrkytyksen vaikutus älykkyyteen, DDT, PCB:t, malathion, Agent Orange ja asbesti.[4]

Vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julian Simonin henkilökuva "The Doomslayer"[5] Wired-lehdessä ärsytti tilastotieteilijä-ympäristöaktivisti Bjørn Lomborgin todistamaan Simonin väitteet vääriksi, mutta työssään Lomborg lopulta päätyi toteamaan Simonin olleen oikeassa ja kirjoitti kirjan The Skeptical Environmentalist.

Simon esitti ensimmäisenä, että lentoyhtiöiden pitäisi tarjota palkkioita matkustajille, jotka luopuisivat paikoistaan ylivarauksen sattuessa. Siihen asti yhtiöt olivat ottaneet satunnaisia matkustajia pois koneista, mikä aiheuttaa suuremman inhimillisen tappion matkustajille kuin se, että huutokaupassa paikastaan luopuu se, jonka siitä kannattaa pienimmällä summalla luopua.[3] Vaikka lentöyhtiöt aluksi nauroivat Simonille, myöhemmin hänen suunnitelmansa toteutettiin ja osoittautui valtavaksi menestykseksi, kuten Milton Friedman totesi esipuheessaan kirjassa The Ultimate Resource II. Taloustieteilijä James Heins sanoi vuonna 2009, että käytäntö oli lisännyt 100 miljardia dollaria USA:n talouteen viimeisten 30 vuoden aikana.[6] Näin arvokkaan ajatuksensa Simon antoi korvauksetta ihmiskunnan käyttöön.[6]

Vaikka kaikkia Simonin ajatuksia eivät kaikki hyväksyneet, ne tuottivat paradigmanmuutoksen: vanha malthusilainen uskomus väestönkasvun suuresta haitallisuudesta muuttui neutraalimmaksi. Hänen teoreettisemmat ajatuksensa demografinen osinko ja demografinen ikkuna ovat tuottaneet toisen muutoksen pois keskustelusta väestönkasvusta joko hyvänä tai pahana.

Simonin muistelmat A Life Against the Grain julkaistiin vähän hänen kuolemansa jälkeen.

Vedonlyönnit vastustajien kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paul R. Ehrlich - ensimmäinen veto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Simon haastoi Paul Ehrlichin vedonlyöntiin[7] vuonna 1980 metallien hintakehityksestä kymmenen vuoden aikana. Hän vieläpä antoi vastustajiensa valita metallit. Ympäristötaloustieteilijät Ehrlich, John Harte ja John Holdren valitsivat viisi metallia, joiden hintojen he arvioivat kaikkein varmimmin nousevan niukkuuden ja loppuunkulutuksen vuoksi. Ehrlich kutsui vetoa "loistavaksi tarjoukseksi", jonka hän halusi hyväksyä "ennen kuin muut ahneet ihmiset ehtivät ennen minua".

Simon voitti vedon. Kaikkien viiden metallin hinnat laskivat[7].

  • Tinan kohdalla syynä oli substituutti (korvike): alumiini, joka oli paljon runsaampi, käyttökelpoisempi ja halvempi.
  • Kaivosteknologian paranemisen ansiosta aivan uudenlaisia nikkelivarantoja saatettiin hyödyntää.
  • Volframin hinta laski, koska keittotarvikkeisiin keksittiin yhä laajempaa käyttöä keramiikalle (korvike).
  • Kromin hinta laski sulatusteknologian paranemisen ansiosta.
  • Kuparin hinta laski, koska keksittiin osittainen korvike, valokuitukaapeli (joka tuotetaan hiekasta).

Kaikissa viidessä tapauksessa siis joko korvikkeiden kehittäminen tai hyödyntämisteknologian kehittyminen paransi kyseisen metallin saatavuutta suhteessa kysyntään ja siten markkinahinta laski.

Paul R. Ehrlich - ehdotettu toinen vedonlyönti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1995 Simon haastoi Ehrlichin uuteen vedonlyöntiin. Ehrlich kieltäytyi ja ehdotti tilalle vedonlyöntiä 15 mittarilla, joiden hän sanoi mittaavan ihmisten hyvinvointia. Ehrlich ei antanut haastetun valita aseita vaan esitti mittareita, kuten typpioksidin määrä ilmakehässä, jotka eivät suoraan kerro ihmisten hyvinvoinnistä, eikä suostunut poistamaan Simonin mielestä vääriä mittareita vedosta, ja siksi Simon ei suostunut vetoon.[8][9]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Simonin vaimo oli professori Rita James Simon.[2].

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Julian Simon, 65, Optimistic Economist, Dies B11. 12.2.1998. The New York Times. Arkistoitu 18.5.2008. ”...died at his home in Chevy Chase, Md., on Sunday.” Viitattu 18.5.2008.
  2. a b "Brief Notes", Inside Illinois, University of Illinois at Urbana-Champaign. Luettu 2009-09-04. 
  3. a b Julian Simon As Economist (pdf) Competitive Enterprise Institute. Viitattu 4.9.2009.
  4. The Ultimate Resource 2, s. 260-265
  5. The Doomslayer Wired (Issue 5.02). February 1997. Arkistoitu 18.5.2008. Viitattu 18.5.2008.
  6. a b Dennis, Jan. "Airline overbooking policy well known and so, too, should be its creator", On Our Watch, University of Illinois at Urbana-Champaign. Luettu 2009-09-04. 
  7. a b CEI To Honor Free Market Economist Julian Simon (html) Competitive Enterprise Institute. Viitattu 4.9.2009.
  8. The Population Explosion by Paul and Anne Ehrlich Die Off. Arkistoitu 18.5.2008. Viitattu 18.5.2008.
  9. Julian Simon's Bet With Paul Ehrlich Overpopulation.com. Arkistoitu 11.7.2007. ”Which cites: Miele, Frank. "Living without limits: an interview with Julian Simon." Skeptic, vol. 5, no. 1, 1997, p.57.” Viitattu 13.5.2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]