Simon Pegg

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Simon Pegg

Simon John Pegg (s. 14. helmikuuta 1970 Gloucester) on englantilainen koomikko, elokuva- ja televisionäyttelijä sekä käsikirjoittaja.

Simon Pegg tunnetaan parhaiten hänen rooleistaan elokuvissa Shaun of the Dead ja Hot Fuzz sekä brittiläisestä komediasarjasta Avaruuden tuntua (Spaced). Suurin osa hänen merkittävistä töistään on ollut yhteistyötä Nick Frostin, Jessica Hynesin ja Edgar Wrightin kanssa.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pegg syntyi Gloucesterissa Englannissa. Hänen isänsä oli jazzmuusikko ja kosketinsoittimien myyjä. Peggin ollessa seitsemänvuotias hänen vanhempansa erosivat. Myöhemmin Pegg opiskeli näyttelemistä Bristolin yliopistossa ja kirjoitti lopputyönsä otsikolla A Marxist overview of popular Seventies cinema and hegemonic discourses (”Marxilainen katsaus 1970-luvun populaarielokuviin ja hegemonisiin diskursseihin”).

Vuonna 1993 hän muutti Lontooseen ja toimi stand up -koomikkona ennen roolejaan komediasarjoissa Asylum, Six Pairs of Pants, Faith in the Future, Big Train ja Hippies. Vuodesta 1998 vuoteen 2004 Pegg esiintyi säännöllisesti BBC Radio 4:n The 99p Challengessa. Vuonna 1999 hän loi Channel 4:lle komediasarjan Avaruuden tuntua (Spaced) Jessica Hynesin kanssa. Tähän hankkeeseen Pegg otti mukaan parhaan ystävänsä Nick Frostin. Pegg palkittiin sarjan ansiosta brittiläisen komedian parhaana miestulokkaana. Pegg käsikirjoitti ohjelman ohjaaja Edgar Wrightin kanssa ja oli pääosassa ”romanttisessa zombikomediassa” Shaun of the Dead huhtikuussa 2004. George A. Romero piti elokuvasta ja kutsui kaksikon tekemään cameo-roolin omassa zombie-elokuvassaan Kuolleiden valtakunta.

Peggin muuhun tuotantoon kuuluvat roolit muun muassa toiseen maailmansotaan sijoittuvassa minisarjassa Taistelutoverit, televisiosarjoissa Kirjava joukko, Brass Eye ja I'm Alan Partridge sekä elokuvissa Valvoja sekä 24 Hour Party People.

Pegg tuli tunnetuksi Big Finish Productionsin tuottaman Doctor Who -sarjan Don Chaneyn ääninäyttelijänä ja näytteli The Editoria vuonna 2005 samaisen sarjan jaksossa "The Long Game". Hän toimi myös selostajana ensimmäisessä sarjasta tehdyssä dokumentissa.

Pegg kävi koe-esiintymässä romanttiseen komediaan nimeltä Rakkautta vain. Roolin sai lopulta Rowan Atkinson. Shaun of the Deadin valmistumisen jälkeen Peggiltä kysyttiin, aikooko hän jättää britannian elokuvateollisuuden suurempien ympyröiden vuoksi. Pegg vastasi: "En ole aikeissa lähteä tekemään ainakaan mitään Mission: Impossible III:a (Vaarallinen tehtävä III)!"lähde? Hän kuitenkin päätyi kyseiseen elokuvaan näyttelemään Benji Dunnia eli hän näytteli elokuvassa I.M.F-teknikkoa (Impossible Mission Force), joka avusti Tom Cruisen roolihahmoa. Vuonna 2006 hän myös näytteli Gusia elokuvassa Big Nothing, jonka rooleissa nähtiin mm. David Schwimmer

Vuonna 2006 Pegg ja Wright työstivät valmiiksi toisen elokuvansa Hot Fuzzin. Elokuva on kunnianosoitus poliisi-toimintaelokuville. Myös tähän elokuvaan tuotiin mukaan Peggin hyvä ystävä Nick Frost. Elokuvassa Pegg näyttelee Nicholas Angelia, lontoolaista poliisia, joka on siirretty Stanfordin maaseudulle. Rauhallisen kylän idylli rikkoutuu, kun alkaa tapahtua erikoisia ja raakoja onnettomuuksia.

Pegg esiintyy myös The Good Nightissa ja David Schwimmerin ohjaamassa elokuvassa Run, Fat Boy, Run. Muissa pääosissa esiintyvät Thandie Newton ja Hank Azaria.

Henkilökohtainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pegg meni naimisiin Maureen McCannanin kanssa 30. heinäkuuta vuonna 2005 Glasgow’ssa Nick Frostin ollessa bestmanina. Heillä on yksi tytär, joka syntyi heinäkuussa 2009. Pegg on myös Chris Martinin ja Gwyneth Paltrow’n Apple-tyttären kummisetä. Peggin perheestä äiti, isä ja sisko näyttäytyvät Avaruuden tuntua -sarjassa.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Televisiosarjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Faith in the Future (1995)
  • Asylum (1996)
  • We Know Where You Live (1997)
  • Is It Bill Bailey? (1998)
  • Big Train (1998, 2002)
  • Avaruuden tuntua (1999, 2001)
  • Jam (2000)
  • Hippies (1999)
  • Taistelutoverit (2001)
  • Brass Eye Special (2001)
  • Look Around You (2002)
  • Kirjava joukko (2004)
  • I Am Not An Animal (2004)
  • Derren Brown (2005)
  • Doctor Who (2005)
  • Top Gear (2007)
  • Mind Control with Derren Brown (2007) Jakson ”Receptive Children” viimeisessä tempussa Brown yritti arvata, mitä Pegg halusi syntymäpäivälahjaksi; Pegg halusi BMX-pyörän.

Videopelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]