Sikainfluenssa Yhdysvalloissa
| Tämän artikkelin tai sen osan määritelmä puuttuu tai on huonosti laadittu. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin määritelmää. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Sikainfluenssa Yhdysvalloissa: Sikainfluenssaksi sanottu tauti levisi Yhdysvaltoihin maaliskuussa 2009, ja siellä todettiin ensi kertaa, että kyse on uudesta viruksesta.
Sisällysluettelo |
Taudin leviäminen [muokkaa]
27. huhtikuuta tapahtui ensimmäinen tautikuolema, kun meksikolainen lapsi kuoli Teksasissa. 5. toukokuuta kuoli ensimmäinen amerikkalainen. Tauti levisi huhti- ja varsinkin toukokuussa laajalle Yhdysvalloissa ja jatkoi kesäkuussa nopeaa leviämistään.
2. kesäkuuta noin 10 000 ihmistä oli sairastunut, 247 joutunut sairaalaan ja 22 kuollut tautiin. Silloin tautikuolleisuus Yhdysvalloissa on noin 1/500, kymmenesosa siitä mitä Meksikossa oli. Mutta 6. kesäkuuta kuolleisuus oli hieman noussut, 35 kuollut ja tautia oli todettu 12327:llä. Tälöin kuolleisuus on 1/350. Silloin sairaus on Yhdysvaltain terveysministeriön luokituksen mukaan luokan 2 epidemia, vastaten aasialaista influenssaa tai ollen sitä voimakkaampi.
Yhdysvalloissa on tautiin kuollut vain riskiryhmiin kuuluvia hengitystelin- ja sydänsairauspotilaita ja muita ihmisiä, joilla on jonkin vakava sairaus. Kesäkuun 2. päivänä eniten sairastuneita oli Wisconsinin, Illinoisin, Kalifornian ja Arizonan osavaltioissa. Yhdysvaltain tartuntauativiraston CDC:n mukaan tautia lienee 200 000:lla.[1] USA:ssa ei mennä helposti lääkäriin, koska se on kallista.
25. kesäkuuta Yhdysvaltain terveysviranomaiset, CDC ilmoitti että tautia kantaa Yhdysvalloissa noin miljoona ihmistä[2], eli huomattavasti enemmän, kuin mitä virallisissa luvuissa näkyy. Viralliset luvut sanoivat tällöin, että tautiin oli sairastunut lähes 28000, joista joutunut sairaalaan 3065, ja 127 kuollut[3].
29. kesäkuuta 2009 tautia oli Yhdysvalloissa varmisttetujen testien mukaan 26135:llä ja tautiin oli kuollut 147.
Todella laajalle tauti leviää Yhdysvalloissa luultavasti loka-marraskuussa 2009, jolloin influenssakausi alkaa.
Erään tieteellisen ennusteen mukaan sikainfluenssa tappaisi Yhdysvalloissa noin 90000 ihmistä, eli suunnilleen kaksi kertaa normaalia kausi-influenssaa enemmän. Sairaalahoitoa tarvitsisi noin 1,8 miljoonaa ihmistä. Virus saattaisi tällöin tarttua jopa puoleen Yhdysvaltain väestöstä.[4].
Katso myös [muokkaa]
Viitteet [muokkaa]
- ↑ http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/06/h1n1_levisi_yhdysvaltain_jokaiseen_osavaltioon_771144.html
- ↑ http://www.forbes.com/feeds/hscout/2009/06/25/hscout628467.html, 1 Million Americans Likely Stricken by Swine Flu: CDC, 06.25.09, 05:00 PM EDT
- ↑ http://www.google.com/hostednews/ap/article/ALeqM5hjdCHrP82YTFser5vD6CzTK1az6wD991UK9O1, US Swine Flu Cases May Have Hit 1 Million
- ↑ http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/terveys.asp?id=1723205, Jopa 90000 voi kuolla sikainfluenssaan USA:ssa
Aiheesta muualla (englanniksi) [muokkaa]
| Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: listaa lyhennettävä reippaasti |
U.S. federal government [muokkaa]
- PandemicFlu.gov - Access to U.S. Government swine, avian and pandemic flu information.
- U.S. Centers For Disease Control (CDC) H1N1 Flu – Updates periodically as the CDC releases new information
- Medical Encyclopedia Medline Plus: Swine Flu Encyclopic Information from the National Institutes of Health
State governments [muokkaa]
- Alabama Department of Public Health homepage on Novel A/09(H1N1)
- Arizona Department of Health Services daily updates
- California Department of Public Health provides updates on Swine Flu
- Georgia Department of Human Services - Division of Public Health
- Louisiana Department of Health and Hospitals - A/H1N1 (2009 Swine Flu) updates and links
- Michigan Dept of Community Health updates with county breakdowns posted daily at 4:30pm EDT
- Missouri Department of Health and Senior Services Swine Flu Updates
- Nebraska Department of Health and Human Services
- New York State Department of Public Health provides updates on Swine Flu
- North Carolina Department of Health and Human Services
- Ohio Department of Health
- South Carolina Department of Health and Environmental Control
- South Dakota Department of Health
- Tennessee Department of Health
- Texas Department of State Health Services provides updates on Swine Flu and a county breakdown of confirmed cases
- Utah Bureau of Epidemology Swine Flu
- Vermont Department of Health Swine Flu Outbreak
- Washington, DC Department of Health
- Washington State Department of Health Swine Flu Information
- West Virginia Bureau for Public Health Swine Influenza
- Wisconsin Pandemic Flu Resource
International organizations [muokkaa]
- World Health Organization (WHO) Influenza A(H1N1) page – Updates periodically and links to archived WHO releases
Other websites [muokkaa]
- Utah Man, 22, With Swine Flu Dies, Fox News, Associated Press reference, May 20, 2009.
- New York City public schools attendance tracking
- Influenza Research Database Database of influenza sequences and related information.
- USA Today – State-by-state preparations
- Medical Encyclopedia WebMD: Swine Flu Center
- Worldwide Confirmed and Suspected Cases
New York City [muokkaa]
Alueittain: Sikainfluenssa Suomessa - Sikainfluenssa Kanadassa - Sikainfluenssa Yhdysvalloissa - Sikainfluenssa Meksikossa - Sikainfluenssa Euroopassa - Vuoden 2009 sikainfluenssapandemia maittain
Muuta: Influenssa - H1N1 - Sikainfluenssa
Sivulta puuttuu