Penissyöpä

Wikipedia
Ohjattu sivulta Siitinsyöpä
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Penissyöpä on peniksen pahanlaatuinen kasvain. Länsimaissa miehen riski sairastua siihen on noin yksi 100 000:sta. Yli puolet penissyövistä todetaan yli 68-vuotiailla. Penissyöpään sairastuneista miehistä noin puolet on elossa viiden vuoden kuluttua diagnoosin saamisesta. Kivessyöpä ei ole penissyöpä.

Sisällysluettelo

Esiintyvyys [muokkaa]

Penissyöpä on Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa yksi harvinaisimmista syöpätyypeistä. Vain 0,2 % kaikista miesten syövistä ovat penissyöpiä ja noin 0,1 % syöpäkuolemista johtuu penissyövästä. Sairaus on kuitenkin yleisempi kehitysmaissa. Osissa Etelä-Amerikkaa ja Afrikkaa penissyöpiä arvioidaan olevan noin 10 % miesten syövistä.[1] Suomessa todetaan joka vuosi keskimäärin kolmetoista penissyöpätapausta.

Riskitekijät [muokkaa]

Penissyöpään sairastumisen riskiä kasvattavat muun muassa papilloomavirustulehdus, esinahan ahtaus ja HIV-positiivisuus. Brasilialaisen tutkimuksen mukaan eläinten kanssa seksiä harrastaneilla miehillä on kaksinkertainen riski[2].

Hoito [muokkaa]

Penissyövän tavallisimmat hoidot ovat kasvaimen poistaminen kirurgisesti tai peniksen amputaatio.

Lähteet [muokkaa]

  1. Brunner and Suddarth's Textbook of Medical Surgical Nursing, s. 1537. Lippincott Williams & Wilkins, 2010. ISBN 9780781785891. (englanniksi)
  2. Sex with animals linked to penis cancer

Aiheesta muualla [muokkaa]

Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.